Huutava ääni puistometsästä

Kristillinen anarkismi - osa 1

2010-08-28T00:08:00.009+03:00

"Any man who is not a communist at the age of twenty is a fool. Any man who is still a communist at the age of thirty is an even bigger fool."

- George Bernard Shaw

Poliittisen urani tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti, kun joskus lukioaikana, IKL:n puheenjohtaja Matti Järviharju haukkui minua "pullamössö kommunistiksi". En tiedä mikä minä tuohon aikaan olin, enkä muista mistä "keskustelimme", mutta se on varmaa, että maailmankuvani oli jo tuohon aikaan vasemmassa laidassa. Sittemmin olen hylännyt vasemmisto/oikeisto-ajattelun rajoittavana.

Ehkä se on sosiaalidemokraatti-mummoni perintöä, että luin paljon vasemman laidan julkaisuja ja töissäkin sain, osittain toki huumorilla, kommunistin leiman, vaikka en asiaa mielestäni pitänyt erityisesti esillä. Loppujen lopuksi aloin olemaan poliittisesti melkolailla tuuliajolla, koska yksikään suomalaisen puoluekentän taho ei tuntunut olevan samalla kartalla meikäläisen kanssa, pienpuolueet kuten kommunistit mukaan lukien. Tokihan olin ikäni kuunnellut kuinka lauluissa lauletaan systeemin olevan mätä, mutta ettäkö niin olisi todella?

Mikä vaihtoehdoksi?

Pilvari Pirtola: The Black Flag Hoisted, 2008

(Lupaa kysymättä. Terkkuja Nosfelle.)

Anarkismi on varmaankin yksi väärinymmärretyimpiä aatteita. Anarkismilla kun usein tarkoitetaan myös sekasortoista asian tilaa. Mielikuvissa anarkisti on usein jonkinlainen räyhääjä. Historia muistaa lähinnä luokkataistelua korostaneet pomminheittelijät Venäjältä. Valveutuneimmat muistavat anarkistit Espanjan sisällissodan yhtenä tasavaltalaisten ryhmänä.

Poliittisena aattena anarkismi on sukua muille työväenaatteille, kuten kommunismille. Teollisen vallankumouksen rattaiksi alistetut työläiset haaveilivat maailmasta ilman riistoa ja eriarvoisuutta. Anarkismin teoriaa ovat kehitelleet lukuisat ajattelijat ja sillä on useita suuntauksia, mutta yksinkertaisimmillaan kyse on yhteiskuntamallista, jossa kenelläkään ei ole valtaa toisen yli.

Punkkia kuunnellut sivari ei ollut voinut välttyä anarkismista aattena 90-luvun Suomessa. En koskaan kuitenkaan pitänyt anarkismia realistisena mallina. Oma anarkistisuuteni rajoittui satunnaiseen Kapinatyöläisen lukemiseen.

Mutta maalliseen aatteeseen tutusminen on kenties auttanut minua ymmärtämään jotain ideologiaa suurempaa.

...

Joskus suhteemme alkutaipaleella, silloin vielä tuleva vaimoni, sanoi minulle, että "Jumalan valtakunta ei ole demokratia." Ei ole ei. Jo termi "Jumalan valtakunta" viittaa siihen, että Jumala on Valtakunnan kuningas, pomo, el presidente ynnä muuta. Se on hänen Valtakuntansa, hänen bileensä, siis myös hänen sääntönsä. Meillä ihmisillä on pääsy valtakuntaan, vain koska Herra niin armossaan suo.

Jumalan Valtakunta ei ole anarkistinen yhteiskunta. Mutta näillä kahdella asialla on enemmän yhteistä kuin päältäpäin uskoisi. Siksi anarkismi terminä on tässä yhteydessä oikeutettu. Näin ollen voidaan puhua kristillisestä anarkismista. Se ei ole "totuus", mutta se on lähempänä totuutta kuin vaikkapa ajatus kristillisestä valtiosta.

Työväenaatteisiin on kuulunut olennaisena osana vallankumous. Kristinuskokin oli vallankumouksellinen, radikaali liike. Se pystyi tarjoamaan jotain aivan konkreettista, jota Rooman imperiumi ei kyennyt tarjoamaan. Siksi se oli vaarallinen ja uhkasi Imperiumia. Tasa-arvo, veljeys ja keskinäinen huolenpito olivat merkittäviä tekijöitä kristinuskon räjähdysmäisessä kasvussa. Kristinusko ei tarjonnut vain jotain tuonpuoleista toivoa paremmasta, vaan maanpäällisen Paratiisin!

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." - Jeesus Nasaretilainen (Matt. 20:20-28)

Vanunu 2

2010-08-12T15:48:00.003+03:00

Ja nyt on jo sitten niin, että Vanunun webbisivu on alhaalla. Kuinkahan Facebook-profiilille käy. Kohta se on tätä menoa taas lukkojen takana. Ei ole hänen asiaansa auttanut politiikka, eikä uskonto. Kaikkia kampanjoita on käyty, mutta apu on ollut niukkaa - jopa olematonta.

Minä en muuten kaverin uskontilasta tiedä. Enkä taida olla monestakaan asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Katkeroituneesta yksilöstä tässä nyt kuitenkin on kyse. Eristys ulkomaailmasta ja oman kansan viha tekevät ihmeitä. Mutta se asia ei minulle kuulukkaan. Ei ole kristityn asia suunnata apunsa sen mukaan mikä on lähimmäisen maailmankatsomus tai hengellinen tila. Ei ole meidän asiamme tuomita - vaan vapauttaa! On loppujen lopuksi aivan Uuden Testamentin sanoman ydintä vapauttaa vangit vankiloistaan, eikä pelkästään hengellisistä sellaisista.

Update:

Sivu on jälleen pystyssä. Senttejä jonoon jos on. Meikällä ei ole.

Vanunu

2010-08-11T22:14:00.007+03:00

Tuli hieman epätodellinen olo, kun sain sähköpostin Mordechai Vanunulta.

Vanunu on mies, joka 80-luvulla paljasti Israelin ydinaseohjelman. Vanunun tapaus on melkoista tosielämän James Bondia. Siitä voitte lukea itse toisaalta, mutta linnareissunsa Vanunu on kuitenkin jo lusinut. Nyt hän elää hyvin rajoitettua elämää. Esim. kontaktit ulkomaalaisten kanssa ovat kiellettyjä. Kohtaaminen ulkomaalaisen kanssa johti viimeisimpään kolmen kuukauden linnareissuun, josta Vanunu pääsi vapaaksi sunnuntaina 8.8.2010.

Vanunulla on kuitenkin verkkosivut www.vanunu.com. Niitä voi ehkä kuvata sanoilla hellyyttävä tai inhottava. Miten vain. Verkkosivuilla on linkki PayPal-maksuun, jolla sivujen mukaan on tarkoitus tukea oikeudenkäyntikuluissa ja uuden elämän aloittamisessa. Sivuista ei oikein ottanut selvää, olivatko ne Vanunun itse kyhäilemät vai jonkun yhteyshenkilön. Eikä voinut poissulkea sitäkään, että sivut ovat jonkun aivan muun, jopa Vanunu-vastaisen, tahon tekemät. Kuitenkin linkit tuntuivat menevän kohdalleen, kun mm. Eileen Fleming nimisen kirjoittajan yhteys sivuihin oli selvä.

Päätin joskus alkukesästä lahjoittaa erittäin pienen "mikrolahjoituksen" Vanunun PayPal-tilille. Menisivät rahat perille tai ei, niin mitään suurta vahinkoa ei varmaankaan syntyisi.

Tänään, muutama päivä vankilasta päästyään, Vanunun sähköpostiosoitteesta tuli huonolla englannilla kirjoitettu hieman sekava posti. En oikein ottanut pointista selvää. Mailissa käskettiin lähettämään seuraavalla kerralla paljon nollia ja ehdotti Suomeen Vanunu veroa kompensaatioksi 25:stä vankilavuodesta. Jos mailin takana on oikea Vanunu, niin sen voi ymmärtää sitä taustaa vasten, että mies on ollut kolmattakymmentä vuotta lukkojen takana ja vähintään tiukassa seurannassa. Toisaalta huumoriakin taisi olla mukana. Taustalla voi olla myös joku taho, joka haluaa mustamaalata Vanunun maineen. En toisaalta yhtään epäile sitä, etteikö noin pitkä linnareissu, sellaisen teon vuoksi minkä kokee oikeaksi, tekisi kenestä tahansa katkeraa sekopäätä.

Vastasinkin hänelle lyhyesti ja kerroin mikä on mikromaksujen idea. Vasta vastattuani muistin, että jos kyseessä todella on oikea Vanunu, hän ei ihan mitä tahansa varmastikkaan voi kirjoitella. Vai saako hän kirjoitella ollenkaan. Toisaalta mitään "valtiosalaisuuksia" ei vaihdettu, enkä tiedä mitä kaikkea kontaktikielto edes koskee. Esim. jos hän ei voi olla kontaktissa mailitse, miksi hänellä olisi mailiosoite nettisivuillaan? Mistään raskauttavasta ei ollut kyse, joten Mossad ja SuPo saavat ihan rauhassa lukea nuo mailit.

Silti hieman mieltä kalvaa, että mikä kaikki voi aiheuttaa hänelle ylimääräisiä vaikeuksia. Jos haluaa lahjoittaa hänelle rahaa, mitä kautta se pitää tehdä - vai voiko niin tehdä ylipäätänsä? Onko asiassa jotain eettisiä ongelmia? Oliko Vanunun teko oikeutettu?

Update:

Eileen Fleming kertoi minulle, että mailin kirjoittaja todella on Mordechai Vanunu. Nyt kehotankin siis kynnelle kykeneviä ja erityisesti niitä joilla on halu auttaa veljeä uuden elämän alkuun, tekemään pienen lahjoituksen Vanunun PayPal-tilille. Pienikin lahjoitus on merkki siitä, että täällä pohjolassa välitetään.

Kirjoitan kunhan kerkiän

2010-07-02T01:23:00.005+03:00

UskoToivoRakkaus-foorumin sulkeuduttua olen tietoisesti pyrkinyt pitämään itseni poissa kaikilta keskustelufoorumeilta. No sehän nyt ei ole aivan onnistunut, mutta olen onnistunut pidättäytymään julkisesta kirjoittamisesta. Keskustelujen lukemisessakin on ihan tarpeeksi.

Tämä blogi on tietysti ollut retuperällä jo pitkään. Jonkinasteinen riittämättömyyden tunne tulee kun lueskelee enemmän luettuja blogeja. Viimeaikaiset kirjoitukseni eivät ole olleet mitään ehdottomia ässiä. Se johtuu osittain siitä, että päässäni surraa niin monta erilaista aihetta, että on jo hankala ottaa otetta mistään. Kaikesta tuskin saan aikaiseksi kirjoittaa, mutta surinan vaimentamiseksi joutunen jotakin kuitenkin naputtelemaan tässä vielä joskus. Ehkä pitäisi myös kiinnittää huomiota blogin ulkonäköön.

Tällä blogillahan on oikeastaan kaksi tarkoitusta.

1) Selventää uskonasioita itselleni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatteluprosessia. Lopputulos voi olla koulimaton ja raaka, joskus virheellinen (joissakin tapauksissa ns. "harhaoppinen"), mutta ainakin se heijastalee sitä minkä oikeaksi koen. En käytännössä oikolue tai "toimita" näitä tekstejä, vaan kirjoitan mitä mieleen tulee.

2) Muistuttaa samantyyppisistä asioita kelaaville, että täällä ollaan. Uskovaisilla on paha tapa juntata ajatusmaailmat yhteneväisiksi, mikä aiheuttaa orpouden tunnetta niille, joiden ajatukset ja usko eivät mahdukkaan muottiin. Tämä ongelma kohtaa niin uskovaisia kuin ei-uskovaisiakin. Vaikka olisin muine "teologioineni" kuinka väärässä, niin tärkeimmäksi asiaksi koen liehuttaa lippua sen puolesta, että tähän "kristinuskoksi" kutsuttiin salaseuraan mahtuu äärettömän paljon erilaisia näkemyksiä. Jumala ei sulje Valtakunnan ovea.

Aika kivoja kristillisiä blogeja Suomestakin nykyään löytyy, mutta aukkoja on edelleen. Esimerkiksi Kotimaa24 on mainio portaali, mutta sieltäkin jotain tuntuu puuttuvan vaikka papit ja muuten fiksut ihmiset kirjoittelevat joskus viisaita - joskus ei niin kauhean viisaita. Minä näen kristinuskossa jotain sellaista mikä on ehkäpä niin radikaalia, että sitä on liki mahdoton pukea sanoiksi. Siksi pitää pilkkoa ajatuksia ja kirjoittaa asioista edes "sinnepäin".

Olen meinaan viime aikoina tutkinut erityisen paljon pasifismia ja suhdetta politiikkaan kristillisestä näkövinkkelistä. Vaikka kyseessä on vain yksi kristinuskon osa-alue, sitä kautta avautuu melkoinen nivaska teologiaa ja radikalismia, joka valtavirran uskonnollisuudesta on uupunut oikeastaan aina. Aihepiiristä löytyy jonkin verran kirjoituksia Suomeksi, mutta ne ovat joko hengästyttävän akateemisia ja super-älyllisiä tai jättävät huomiotta joitakin ihan perusasioita. Tämän havainnon olen tehnyt sekä etsimällä ihan nettisivuja, blogeja ja foorumikirjoituksia. Siksi olen ajatellut paikata aukon. Lähinnä kai siksi, että vaimokulta saisi lukea mitä se ukko kelailee ja lueskelee. :)

Tämän maailman ruhtinas

2010-06-02T22:43:00.019+03:00

Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun." Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Luuk. 4:5-8

Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole
Jeesus opetuslapsilleen Joh.14:30

Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.
Paavali Ef.6:12-14

Vaikka joskus nuorempana luin Raamattua kuin kauhukertomusta lopunajoista, en ole sen koommin viitsinyt ottaa hirveän vakavasti höyrypäiden julistuksia siitä miten se ja se on varma merkki jostakin. Ihminen ei voi aikoja tietää. Vain arvailla. Siksi koitan ajatella niin, että aina pitäisi olla "valmis" ja, että taistelu paremman maailman puolesta jatkuu oli "loppu" tulossa sitten huomenna tai tuhannen vuoden päässä.

Israelin väitetty osuus lopunajan tapahtumissa on osasyy sille miksi Israelin kohtalo on krisityille, erityisesti evankelisille, tärkeä. Raamatun kuvaukset voidaan tulkita niin monitahoisesti, että niistä on vaikea sanoa mitä aikaa ne kuvaavat ja mistä on oikeastaan kyse. Ja kun on niin monitahoisesta kirjasta kuin Raamattu kyse, ei liene mahdotonta sekään, että kuvaukset viittaavaatkin useampiin historiallisiin tapahtumiin ja aikakausiin.

Silti Israelin maanantaina otsikoihin tuonut tapaus sai ajatukseni liikkeelle. Tämä onkin kenties pisin blogikirjoitukseni ikinä. Avustuslaivalle rynnänneet kommandot tappoivat ainakin yhdeksän, joidenkin lähteiden mukaan jopa 19 ihmistä. Uutisen kuullessani en voinut olla ajattelematta miten tapaus vaikuttaa Israelin julkisuuskuvaan. Propagandamylläkkä tapauksen syistä ja seurauksista lähti välittömästi liikkeelle. Disinformaatiota, valheita, propagandaa, vihaa ja katkeruutta levisi erityisesti internetin välityksellä poskettomat määrät. Koko tarina vaikutti järjettömän typerältä ja vahingolliselta kaikkien kannalta.

En halua olla salaliittointoilija, mutta koko juttu haisee. Kuka tai mikä on tälläisen takana? Miten nuo Raamatun lainaukset tähän asiaa liittyvät? Pohditaanpas. Asiassa on paljon puolia ja yksityiskohtia, joten onnistun raapaisemaan vain pintaa. Olen kuitenkin jakanut asiat pienempiin paloihin, että joku ehkä jaksaisi lukeakkin.

Provokaatio

Totta kai Flotilla on provokaatio. Humanitääristä apua suurempi funktio on muistuttaa Gazan saarrosta. Tätä tuskin kieltää kukaan. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään Palestiina-intoilijoista vaan mukana oli myös ihan vain ihmisoikeuksista, lähimmäisistä ja rauhanasiasta kiinnostuneita. Tunnettuja henkilöitä oli mukana tietysti siksi, että tapahtuma saisi näkyvyyttä.

Israelissa toimii lukuisia järjestöjä, jotka ajautuvat konfliktiin Israelin valtaapitävien kanssa. Nämä järjestöt saavat turpiinsa Israelin mediassa (kuten EAPPI) ja välillä käy niinkin, että ulkomaalainenkin aktivisti pääsee hengestään. Rauhanaktivistien tilanteestahan kirjoitin jo aiemmin.

Terroristit

Israelin media alkoi välittömästi rummuttamaan miten turkkilaisella avustusjärjestöllä IHH:lla on yhteyksiä Hamasiin ja -tattadaa- Al-Qaidaan. Tämän tyylisiä väitteitä on vaikea ampua alas. Hyvin nopeasti tiedettiin myös kertoa, että laivoilla laulettiin antisemitistisiä lauluja. Avustussaattuen osallistujista haluttiin luoda kuva Israelille vihamielisinä terroristien hännystelijöinä - tai vähintään naivena höynäytettävinä.

Gaza

Laivalla ollut yhdysvaltalainen poliitikko ja aktivisti Cynthia McKinney pidätettiin ja vangittiin taannoin koska tämä yritti viedä värikyniä gazalaisille lapsille. Mediassa usein jätetään huomiotta, että Gazan saarrossa ei ole kyse pelkästään aseiden viemisestä Gazaan Hamasin käsiin. Saarron tarkoituksena on kurjistaa gazalaisten tilanne niin, että he kääntyisivät Hamasia vastaan. Ongelma on se, että saarto ei toimi. Gazalaisten tilanne kurjistuu epäinhimilliselle tasolle, eikä Hamasin suosiossa näy laantumisen merkkejä. Oikeastaan Gazalaisilla ei ole mitään mahdollisuuttakaan kääntyä Hamasia vastaan, koska keinoja yhteisrintaman rakentamiseen ei ole. On huomiotavaa, että nyt puhutaan ihmisistä joille ei saa viedä mm. kirjoitusvälineitä. Lohduttomuus lieneekin paras sana kuvaamaan Gazan tilannetta. Tai sitten ... äänenlausumaton syy saarrolle olisikin ihmisten ajaminen sieltä pois.

Flotilla-laivojen lastina oli niinkin kauheita asioita kuin leluja, lääkkeitä, pyörätuoleja - ja kirjoitusvälineitä. Oli selvää, että Israel taatusti tiesi tämän. Laivat olivat käyneet neljän maan tullin läpi ja kaiken lisäksi niillä oli käynyt ulkopuolisia tarkkailijoita. Israel oli omien sanojensa mukaan tarjonnut mahdollisuutta viedä lasti perille maitse, mutta järjestöt tietävät kertoa, että aikaisempien laivojen lasti on mm. kylmästi tuhottu. Gazan saarto vaikuttaakin olevan Israelille ennemmin periaatekysymys.

Sota verkossa

Laivoilla oli joitakin toimittajia. Kommunikaatio katkaistiin hyökkäyksen hetkellä. Pitää muistaa, että Israelin sotateknologia on maailman huippua ja heiltä löytyy laitteet myös langattoman tiedonvälityksen katkaisemiseen.

Siitä kuka kahakan aloitti löytyy kaksi versiota. IDF:n nopeasti julkaisema video hyvin selvästi näyttää kuinka sotilaiden kimppuun hyökätään. Myöhemmin julkaistiin toinen video joka on peräisin laivan valvontakameroista. Videot vaikuttavat raskauttavilta, mutta voiko kuvaan ikinä luottaa? Fakta on, että Israelilla on propagandakoneisto, jolta onnistuu suttuisen videon tekeminen leikiten.

Samalla kun Israel vyörytti syytä selkkauksesta kuoleille, erityisesti arabien, muslimien ja vasemmistolaisten viha Israelia kohtaan roihusi. Twitter kohisi ja foorumeiden kommentit pursusivat vihaa. Joukossa oli kommentteja, joissa Israelille toivottiin nopeaa loppua.

Hasbara-joukot tekivät vastaiskun ja netti täyttyi nopeasti turhankin hyvin muotoilluista Israelin puolustuksista. Osa oli aivan aitoa ymmärrystä Israelin kannalle, mutta osa oli silkkaa bullshittiä. Israelin cyberjoukkojen vahvuudesta ei ole tietoja, mutta arviot vaihtelevat 10000:n-20000:n välillä. Mutta ei pidä luulla etteikö Israelin vastustajilla olisi vastaavaa toimintaa myös. Verkossa ei tarvitse olla edes oikea ihminen, että voi tehdä vaikutuksen. Osa varsinkin Twitterin viesteistä vaikutti toimivan kuten roskapostirobotit.

Vihan kohteeksi ei joutunut pelkästään Israel. Israelilaisilla foorumeilla ehdittiin julistaa kuolemantuomioita kaikille rauhanaktivisteille - terroristeja kun ovat. Todellisten rauhanaktivistien asialle tapahtuma oli yhtälailla PR-tappio, kuin Israelillekkin.

Tiedon kulku

Tiedonkulun estämisen lisäksi IDF otti haltuunsa kaikki aktivistien tallennusvälineet. Samoin suurinta osaa aktivisteista pidettiin tallessa juuri sen taktisen ajan, että IDF saa oman kantansa nopeasti julki. IDF ymmärtää nykyaikaista tiedonvälitystä ja videot tapahtumasta julkistettiin ensin YouTubessa ja sitten vasta muissa tiedotusvälineissä.

Käytännössä vastakkain ovat siis aktivistien sana ja IDF:n todistusaineisto tapahtumasta.

Jos aktivistit ovat oikeassa?

Israel haluaa tehdä selväksi, että sille eivät hipit ryttyile ja päättää tehdä Flotillasta varoittavan esimerkin. Israel ei ole ennenkään kaihtanut kovia keinoja ja se on yleensä päässyt varsin vähällä tökeröistäkin tempuista. Yhdysvaltalaisten viettäessä "Memorial Day":tä ja maailman ihmetellessä Meksikonlahden öljyvuotoa ja Kreikan talouskriisiä Israel voi vähin äänin suorittaa pienen operaation. Hyökkäys on etukäteen suunniteltu ja puolustuksen materiaali on valmiiksi laadittu. Kuolonuhreja tulee enemmän kuin oli suunniteltu.

Mutta. Vaikka Israelista uskoisi mitä, tässä ei ole järjen hiventä. Korkeintaan voisi uskoa sen, että sotilaat kohtasivat jonkinasteista vastarintaa ja ylireagoivat. Ja koska IDF ei tee virheitä, vahinko haluttiin korjata mediasodalla.

Aseet

Aktivistit ovat kertoneet kuinka sotilaat hakivat "todistusaineiston" laivan keittiöstä. Medialle esitelty asearsenaali löytyy myös meidän kahden hengen talouden keittiöstä. Mavi Marmara on kuitenkin iso risteilyalus. Aseina esiteltiin myös ritsoja ja marmorikuulia, jotka toki sattuvat kun osuvat esim. silmään, mutta taisivat olla kuitenkin leluiksi tarkoitettuja. Raskauttavana todistusaineistona esiteltiin myös Punaisen puolikuun merkillä varustettuja luotiliivejä. Logiikka menee ilmeisesti niin, että rauhanaktivistin kuuluu kiltisti ottaa luoti keuhkoon.

Israelin ystävät ovat tietysti riemuinneet koska todistusaineisto aukottomasti kertoo Israelin tehneen aivan oikein. Toisaalta jos Israel olisi tässä niin kauhea pahis, se olisi varmasti keksinyt jotain mielikuvituksekkaampaa. Esimerkiksi ihan oikeita aseita. Väitetyt aseet eivät siis todista yhtään mitään.

Jos IDF on oikeassa?

On hyvin mahdollista, että Mavi Marmaralla joukko kuumakalleja todellakin hyökkäsi alukseen laskeutuneiden sotilaiden kimppuun. Isoon laivaan mahtuu monenlaista porukkaa. Tässä on useampia vaihtoehtoja.

1) Joukossa oli porukkaa joka ei ollut sisäistänyt väkivallattomuuden periaateetta ja veti herneen nenään Israelin joukkojen lähestyessä. He improvisoivat itsellensä aseet (rautaputket) ja etsivät käsiinsä jokaisessa laivassa löytyviä työkaluja ja keittiöstä veitsiä yms.

Pahaa aavistamattomat merisotilaat laskeutuvat alukseen mukanaan värikuula-aseet ja joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Joku hyökkääjistä varastaa sotilaalta pistoolin ja ampuu. Henkikultaansa suojellakseen sotilaat ampuvat sekavassa tilanteessa yhdeksän ihmistä.

2) IHH:lla todellakin on yhteyksiä "pahiksiin" ja se suunnitteli operaation Israelin pään menoksi. Ei tarvita montaakaan "marttyyriksi" hinkuvaa, kun onnistutaan provosoimaan tulitaistelu, joka saa Israelin näyttämään pahikselta. Sionistithan tekivät hieman vastaavan tempun 1947 briteille Exodus-laivalla.

3) Takana on joku Linux-ohjelmoijilta näyttävien partasuiden terroristijärjestöjä paljon pahempi taho. Iran? Muslimimaiden salaliitto? Suurvaltapolitiikkaa pelaava Venäjä? Joku Israelinkin politiikkaan soluttautunut taho?

Varmaa on kuitenkin se, että pienikin joukko riittää aiheuttamaan tälläisen sotkun. Flotilla-saattuetta on haluttu mustamaalata, mutta suurin osa matkustajista ja järjestäjistä on ihan aidosti huolissaan lähimmäisistä ja vastustaa terrorismia siinä missä kuka tahansa.

Jos sotilaiden kimppuun todella hyökättiin, taustalla on taho joka ei pidä sen enempää Israelista kuin ihmisoikeuksista tai rauhanaatteestakaan. Mikäli aktivistien tarinoihin on uskominen, loppupäätelmä on aivan sama.

Häh?

Tapahtuma on tappio sekä Israelille, että oikeille rauhanaktivisteille. Israel ollaan valmis eristämään ja pasifistille toivotaan kuulaa kalloon. Lähi-idän rauhanprosessille kasvava Israel viha ja ruohonjuuritason rauhantyön mitätöinti ei tiedä hyvää.

Jos Israelin versiossa on totuutta edes siteeksi, voidaan ajatella, että kyseessä oli ovelasti laskelmoitu näytelmä, jossa Israel saatiin pelaamaan oma osansa. Luin jostain, että IDF olisi itseasiassa tunnustanut, että kyseessä oli huonosti suunniteltu operaatio.

Sotahullut

Pyydän anteeksi raflaavaa termiä, mutta Israel toimi Flotillan suhteen juuri kuin siltä oli lupa odottaa. Vaikka monia vaihtoehtoja asian ratkaisemiksi oli Israelin hallinnossa pohdittu, se päätti iskeä rauhanomaisiin aseettomiin siviilialuksiin erikoisjoukoilla yöllä. Vaikka tarkoitus saattoi hyvinkin olla hoitaa tilanne ilman verenvuodatusta, niin millä tavoin sotilaiden käyttö auttoi siinä asiassa? Aktivistit kertovat, että sotilaat olivat käyttäneet voimaa myös muissa aluksissa kuin Mavi Marmaralla. Pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin ilmeisesti silti.

Väkivallattomia vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Mutta saarron puolustaminen oli tärkeämpää.

Israelin voimapoliittikka ampuu Israelia itseään jalkaan jatkuvasti. Puolentoista vuoden takainen Operaatio Cast Lead aiheutti suunnatonta tuhoa niin Gazalle kuin Israelin maineellekkin. Se ei kuitenkaan heikentänyt Hamasia, eikä lopettanut raketti-iskuja. Kauempaa historiasta muistamme, kuinka Hizbollah syntyi Libanonin sodan seurauksena 80-luvulla - sodan jonka tarkoitus oli nujertaa PLO. Moni on jo unohtanut, että Hizbollahia yritettiin nitistää vielä 2006. Seurauksena toista tuhatta kuollutta ja miljardien vahingot.

Siis kuka?

Nyt kun on onnistuttu mustamaalaamaan Israelin lisäksi myös rauhantoiminta, meidän täytyy miettiä kuka tästä hyötyy. Miksi Israel sahaa omaa jalkaansa ja ammuskelee siviilejä yöllä kansainvälisillä vesillä? Miksi "rauhanaktivistit" heiluttelevat puukkoja?

Vaikka tämän nimenomaisen tapauksen aivoiksi paljastuisikin joskus kansainvälinen Israel-vastainen terrorismi tai jotkin poliittiset tekijät jotka vastustavat Israelia, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että Israel ei ole syytön. Se on syyllistynyt ylilyönteihin ja voimankäyttöön jota on vaikea puolustella. Aivan kuin Israel jonkin näkymättömän voiman ohjatessa hankkisi itselleen vihollisia.

Taustalla täytyy olla joku joka vihaa rauhaa, Israelia ja ylipäänsä ihmisiä.

Tämän maailman ruhtinas

Tämän pitkän kirjoituksen alussa kerrotaan "Tämän maailman ruhtinaasta", joka on siis Saatana. Ymmärsi Saatanan personaallisena pahana, ihmisestä lähtöisin olevana pahuutena tai pelkkänä ajatuksena, niin eittämättä maailmassa on pahaa. Ja paha hallitsee tätä maailmaa. Se on hallinnut sitä aina.

Flotilla-tapauksen uhreista suurin osa, kuten myös avustusjärjestö IHH ovat turkkilaisia. Turkki on ollut Israelin kaveri, se on NATO-maa ja se on myös melko maallistunut demokratia. Se ei kuitenkaan estä Turkkia pommittamasta kurdeja. Samoja kurdeja, jotka Turkin liittolaisvaltion Yhdysvaltojen mielestä ovat hyviksiä, jos sattuvat olemaan Irakin puolella. Kurdien kohtelu osoittaa hyvin sekä Turkin, että Yhdysvaltojen kaksinaamaisuuden. Yhdysvallat aloittelee sotia ja esiintyy suurinpiirtein vapahtajana. Flotilla-tapaus nostattaa juopaa myös Israelin liittolaisten siis Turkin ja Yhdysvaltojen välille.

Irania johtaa käytännössä papisto. Maallinen presidentti on pähkähullu populisti joka heittelee Israel-korttia ja kieltää holokaustia kuin vajaamielinen. Ydinaseiden kehittämisestä ei kukaan ole varma, mutta selvää on, että Iranista virtaa rahaa Israelia vastustaville tahoille kuten Hizbollahille. Saudi-Arabia, joka on Yhdysvaltojen kaveri öljyn takia, on rikas maa, jossa kansa elää köyhyydessä. Sama maa hellii ankaraa islamintulkintaa.

Israelissa valtaa pitää suurinpiirtein puolustusministeri. On suorastaan ihme, että Israel ei ole hetkeen joutunut kahakoimaan muiden valtioiden kanssa. "Kova kovaa vastaan"-politiikka vain vahvistaa sen vihollisia. Tietysti sisäisesti pienet pahat, kuten Hamas ovat pienempi paha kuin vaikkapa Iran. Voiman käytöllä Israel myös muistuttaa, että sille ei ryttyillä. Voimankäyttö on kuitenkin johtanut jatkuviin imagotappiohin ja jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Voimankäytöksi lasken myös Gazan saarron, siirtokunnat ja palestiinalaisten kohtelun.

Vain Tämän maailman ruhtinas voi keksiä näin kieron juonen. Se istuu päättävissä elimissä niin Yhdysvalloissa, Turkissa, Iranissa kuin Israelissakin. Se on ovela ja antaa hyvää jollekkin osalle ihmisistä, jotta he uskoisivat olevansa parempia. Muut se ajaa kärsimykseen, jotta he kokisivat olevansa hylättyjä. Kärsimys johtaa vihaan ja sotiin. Uskontoja se käyttää keppihevosena. Se antaa poliittikkojen, aktivistien, terroristien ja uskovaisten mennä halpaan. Se kuiskuttelee kuinka toiset ovat parempia kuin toiset. Se keksii oikeutuksia väkivallalle. Se valehtelee. Se pettää.

Se ei vihaa pelkästään Israelia. Se vihaa meitä kaikkia.

Eli...

Nyt pitää pysyä lujana. Israelia ei saa eristää, eikä sille saa asettaa pakotteita. Pakotteet eivät toimineet Gazassakaan. Miksi sitten Israelissa? Kollektiivinen rankaisu ei ratkaise asiaa. Ruohonjuuritason rauhantoiminta voi kokea takaiskuja, mutta ymmärtämällä, että nyt ei taistella ihmisiä vastaan, vaan jotain paljon katalampaa vastaan, voimme kenties saavuttaa jotain. Aseiden ja vihan EI saa antaa puhua.

Israelin pitää luonnollisesti tulla vastaan. Gazan saarron höllentäminen voisi olla hyvä alku. Jos nykyisestä tilanteesta haluaa hakea jotain hyvää, niin nyt on mahdollisuus, että Israeliin saadaan vähemmän liipaisinherkkä johto.

Meidän pitää kuitenkin ymmärtää, että emme voi odottaa ratkaisua hallituksilta, politiikalta tai asevoimilta. Aktivistijärjestöjenkin laita on vähän niin ja näin. Jumalan valtakunta ja Rauhan ruhtinas tulevat. Se on varma. Nyt me voimme jokainen toimia Jumalan valtakunnan lähetystöinä ja osaltamme hillitä vastakkainasettelua. Se on kovaa hommaa ja mahdollisesti vaarallistakin. Eikä se kenties ole kaikkien osa.

Silti tämä sota voitetaan sydän ja sielu kerrallaan.

Risti ja Rambo

2010-05-09T00:42:00.011+03:00

Myin sieluni ja ostin vihdoin meidän talouteen taulutelevision. Elokuvien katsomiseen tuli kummasti taas mieltä, joten olen kuumeisesti koittanut bongata jotain katsomisen arvoista televisiosta. Töllöttimen uutuuden viehätyksen vielä lumotessa, päätin pinnistellä hereillä ja yrittää katsoa perjantai-iltana puolen yön jälkeen alkaneen Rambon. Se kun tuli teräväpiirtona, eikä sitä vähempää enään oikein haluaisi katsellakkaan.

Pikkupoikana Commando ja Rambo olivat kovia pätkiä. 80-luvulla oli paljon toimintasankareita, jotka kovin keinoin toteuttivat oman käden oikeutta ja pahiskuolemien laskeminen oli meidän lasten suurta hupia. En kuitenkaan ikinä erityisesti mieltynyt niiden hurmehenkiseen maailmaan. Näin jälkikäteen ajatellen ihan hyvä niin, koska aika pöljiä miehenmalleja sellaiset väkivaltaiset lihaskimput olivatkin. En siis odottanut Rambon eläkepäivien kuvauksesta mitään mullistavaa elokuvaelämystä tai mielenjärkyntää, vaan ihan vain viihdettä ennenkuin nukkumatti vie mailleen. Myönnettäköön, että nukkumatti yllätti kesken verikekkereiden, mutta niin John Rambokin yllätti.

Rambo?

Tämän blogin kolmen lukijan joukossa on sen verran kummallista ja yllättävää porukkaa, että lienee tarpeellista lyhyesti kertoa kuka on Rambo. Rambo, jota näytteli Sylvester Stallone, oli yksi 80-luvun ikonisimpia toimintasankareita. Tämä Vietnamin veteraani oli valtava muskelikasa ja täydellinen tappokone. Rambo taisteli toki aina "hyvien" puolella, mutta porukkaa lakosi ketoon siihen tahtiin, että hyvyydestä voitiin olla montaa mieltä. Ramboissa oli mielettömän tappamisen ohella tietynlainen murheellinen pohjavire. Varsinkin ensimmäinen Rambo-elokuva kuvaa myös sotaveteraanin ahdistusta ja sopeutumattomuutta. Rambo oli itsekkin tietynlainen uhri. Silti elokuvissa mieleenpainuvinta oli erilaiset tappotavat ja mm. legendaarinen Rambo-puukko.

Rambo

Uusimmassa Rambo-elokuvassa (2008) hyvikset ja pahikset asetelma on alusta asti selvä. Pahis on Burman sotilasjuntta. Heidät kuvataan absoluuttisen pahoina ja turmeltuneita, kun taas kristitty Karen-kansa on uhri, jota kukaan ei auta - paitsi pieni joukko amerikkalaisia lähetyssaarnaajia, jotka pyytävät eläkepäiviään Thaimaassa viettävältä Rambolta apua päästäkseen rajan yli. Rambo ei usko lähetyssaarnaajien naiviin idealismiin, mutta jostain kumman syystä suostuu heitä kuitenkin auttamaan. Rambo saa porukan ainoalta naiselta pienen ristin muistoksi. Myöhemmin lähetyssaarnaajille käy tietenkin huonosti ja Rambon tappajan vaisto herää jälleen täyteen veriseen kukkaansa.

...

Risti

Rambo, tuo täydellinen tappokone ja kuoleman lähettiläs, lähtee sotaansa kädessään tuo pieni risti. Risti jonka on ilmeisesti tarkoitus symboloida uskoa tai jotain, symboloi Rambon kädessä kuolemaa. Rambo on paha hyvien puolella. Tappaminen on Rambolla verissä ja elokuvan viesti tuntuu olevan se, että tappaminen on välttämättömyys - kenties paha, mutta pakko. Kuoleman niittäessä elokuvassa satoaan aloin pohtimaan sitä, kuinka tämäkin elokuva jatkaa ehkä tahtomattaan sitä historiaa, jossa kristinusko on kuoleman uskonto.

Uskomme symboli on roomalainen teloitusväline. Kristillisen kuvaston kestoaihe on Jeesus ristillä tai kuolleena. Institutionaalisen kristinuskon historiasta löytyy vainoja ja sotia myös (ja joskus erityisesti) toisia kristittyjä vastaan. Ihmisten tappamisen oikeutukselle on keksitty mitä moninaisempia puolustuksia. Monet elämänmyönteiset ja elämää ylläpitävät asiat, kuten seksi ja erilaiset seksuaalisuuden ilmentymät, on historian saatossa leimattu pahoiksi. Jos joskus oli odotettavasti jotain kivaa, niin sitten Taivaassa, jonne päästäkseen on pitänyt täyttää tietyt ehdot. Monille kristinusko ei ole merkinnytkään muuta kuin pääsylippua Taivaaseen. Koska päästäkseen Taivaaseen on pitänyt ensin kuolla, on kuolema ollut aina läsnä. Ihmiselämä täällä maanpäällä ei ole ollut juuri minkään arvoista. Jumala ei vaikuta ihmisten elämään, vaan on pelkkä kosminen tuomari, joka sitten kuoleman jälkeen tarkastelee ollaanko oltu ihmisiksi. Hyvät pääsevät pälkähästä ja pahat kärtsätään. Kaikki on yhtä syntiä ja pahuutta ja lopulta kuolemaa. Risti pelastaa - jos pelastaa.

Missä tälläisessä kristinuskossa on se Elämä, josta Jeesus puhui? Olemmeko keskittyneet kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään niin paljon, ettemme näe ja osaa ottaan vastaan sitä Elämää, jonka Jeesus meille jo tässä ajassa ja tällä nimenomaisella maapallolla meille tarjoaa? Kun kristinusko alkoi keskittymään ristiinnaulitsemiseen, se teki tavallaan kuolemasta palvonnan kohteen. Jeesus oli kenties ylösnoussut, mutta hän ei ollut täällä. Aivan sama vaikka Jeesus olisi ollut edelleen haudassa.

Elämä

Raamatussa Elämä ja Kuolema tarkoittavat muutakin, kuin mitä arkikielessä niillä tarkoitetaan. Jesajan kirjassa on kuuluisa jae: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. (Jes. 9:1) Hesekiel saa näyn laaksosta joka on täynnä kuolleiden luita, jotka heräävät eloon. (Hesekiel luku 37) Samassa luvussa annetaan näylle myös selitys: luut ovat Israelin kansa. Jeesus puhuu elämästä ja toisaalta viittaa maallisessa mielessä hyvinkin eläviin ihmisiin kuolleina. Kun Raamattu puhuu uudesta elämästä, sillä tarkoitetaan uutta alkua tässä samassa maallisessa elämässä. Aivan samoin synnin seuraus eli Kuolema, kohtaa myös meitä jo tässä ajassa. Taivas ja Helvetti, Elämä ja Kuolema ovat todellisuutta täällä maan päällä.

Ensimmäisen vuosituhannen kristillisessä kuvataiteessa ei ole kuvattu ristiinnaulitsemista. Ensimmäisellä vuosituhannella Jeesus oli elävä ja hengittävä hahmo, Hyvä paimen - Paratiisissa. Ja Paratiisi ei ole pilven reunalla vaan täällä maan päällä, siellä minne Jumala sen aikojen alussa teki. Vaikka meidät on kerran karkotettu Paratiisista Kuoleman valtakuntaan, niin Jeesus on tie takaisin.

Hyvä paimen

Paratiisi ja Taivasten valtakunta ovat todellisuutta tässä ja nyt. Jeesus on ylipuutarhuri ja Elämä on se johon meidät on kutsuttu ja jota meidän on tehtävä levittää. Tämä pallo voisi olla kaikille Paratiisi. Jonain päivänä se sitä vielä on. Sitä ennen Jumalan valtakunta leviää pienin askelin sydämistä sydämiin. Jeesus sanoikin: "Jumalan valtakunta on sisällä teissä."

Rambo-puukolla ei Jumalan valtakunta leviä. On aika tehdä meillä länsimaissa selväksi, että kristityillä todella on mahtavammat aseet - Elämän ja Hengen aseet. Ehkä tarvitaan kärsimystä, lamaa, terrorismia ja tuhkapilviä ja ties mitä, että ihminen osaa kaivata todellista Elämää - sellaista, jossa onni ei tule taulutelevisiosta.

Mitä kristityt edellä, sitä muslimit perässä

2010-03-02T23:01:00.010+02:00

Etsiessäni aineistoa edelliseen Kompastuskivi-juttuun, vastaani tuli yllättävä supersankarisarjakuva.

The 99 on islamilaisista arvoista nouseva supersankarisarjakuva, joka yrittää kuroa idän ja lännen välistä juopaa umpeen. Muhammed-pilapiirroskohun myötä huomiota saanut julkaisu on poikimassa jo animaatiosarjaa ja teemapuistoa.

Jos ymmärsin oikein The 99 on itä-länsiyhteistyötä. Käsikirjoitus tulee Lähi-idästä, kun taas piirrostyö on länsimaista. Tyylillisesti The 99 ei juuri eroa tämän päivän Marveleista tai muista valtavirran supersankarisarjakuvista. Valtavirran sarjakuvissahan uskonto tai oikeastaan minkäänlainen elämänkatsomus ei ole saanut näkyä. Disneyn sarjakuvien maailmat ovat hyvä esimerkki tästä. The 99 kosiskelee selvästi valtavirtayleisöä, joten kovin näkyvässä roolissa Islam ei vaikuta olevan. Pääosassa ovatkin 99 Allahin ominaisuutta, joita ovat siis jalomielisyys, armollisuus, viisas jne.

The 99 ei edusta radikaalia jihadia tihkuvaa Islamia, vaan päinvastoin yrittää tuoda esiin Islamin lähimmäistä rakastavaa puolta. Itseasiassa sarjan luojan, tohtori Al-Mutawan mielestä Islamin ovat kaapanneet fundamentalistit ja kaiken maailman osama-bin-ladenit. Ajatus siitä, että yksi porukka on kaapannut uskonnon omakseen, on itseasiassa myös monien kristillisten tahojen esittämä. On hyvin lohdullista, että myös islamilaisessa maailmassa on samanlaista liikehdintää. Ei olekkaan ihme, että 99 on kohdannut vastustusta myös islamilaisten konservatiivien taholta. Suosion myötä vastustus on toki laantunut.

Käännyttämisestä ei myöskään tunnu olevan kyse. Enemminkin tekijöillä on halu parantaa kuvaa omasta uskonnostaan, joka kieltämättä ei ole mediassa aina paras mahdollinen. Al-Mutawa kertoo:
"Kerroin animaation käsikirjoittajille, että vasta sitten kun juutalaiset lapset pitävät 99:n hahmoja juutalaisina, kristityt kristtyinä, muslimilapset muslimeina ja hindut hinduina, voin pitää visiotani täytettynä."

Sarjan arvomaailma onkin yleismaailmallinen. Arvojen ja moraalin suhteen uskonnoilla onkin hyvin vähän eroa. Islamin kristilliset juuret onkin hyvä muistaa, eikä pidä tehdä helppoja yleistyksiä radikaalien höyrypäiden jutuista. Islamista uskontona saa toki olla mitä mieltä vain. Mutta ei tee varmasti hallaa kristinuskonkaan asialle korostaa yhteisiä hyviä arvoja. Nythän kristinusko Lähi-idässä on jotakuinkin sama asia kuin USA:n pommikoneet.

Kunnollisia kristillisiä supersankaritarinoita ei oikein ole. (Muutamia yritelmiä on ollut, joista 99 lienee ottanut oppia.) Mutta eipä ole paljon mitään muutakaan. Oikeastaan suurin osa sarjakuvista, elokuvista, musiikista yms. yms. mitä kristilliset tahot tuottavat on suunnattu joko a) muille kristityille b) käännytettäville. Poikkeuksia toki on. Mutta sellaista ihan vain kristillisyyttä positiivisessa mielessä kuvaavaa tarinaa, joka on suunnattu ihan kaikille, eikä opeta tai tuputa, ei oikein ole. Jostain Äiti Teresasta on tehty parikin mangaa, mutta niissäkin on opettava meininki. Joku voisi tehdä sarjakuvaromaanin vaikka Dietrich Bonhoefferista. Noin niinkuin jos jotain "aikuisempaa" haetaan. Mutta, se mitä 99 on keksinyt on markkinat. Jos joku myydään otsikolla kristllinen tai islamilainen, niin myynti ei pelaa. Ehkä joku keksii vielä jotain yhtä menestyvää, mutta kristillistä. Jospa kertoisi vielä ohessa Jeesuksestakin.

Viime vuosien kovin kristillinen supersankarihan taitaa olla lapsille suunnattu Bibleman... Jep... jep..

Bibleman

Toivoa sopii, että vaikkapa Kompastuskivet kasvaisivat joku päivä vielä isoksi.

Kompastuskivi - Turpiin Jeesuksen nimessä!

2010-02-28T02:24:00.013+02:00

Joulukuussa posti toi lehtiä joiden olemassaolon olin jo likimain unohtanut. Kompastuskivi nimisiä sarjakuvalehtiä esittelin joskus hyvä tovi sitten, mutta lehti on edelleen voimissaan. Kristillistä sarjakuvaa on tehty ja ennekaikkea julkaistu niin vähän, että Kompastuskivien julkaisemisesta pitäisikin antaa jokin tunnustus.

Kristillinen sarjakuva ei kuitenkaan ole mikään oma sarjakuvagenrensä, vaan merkitsee ainoastaan sitä, että sarjakuva on syntynyt kristillisistä lähtökohdista, ei välttämättä julista tai opeta mitään, mutta edustaa kuitenkin kristillistä maailmankatsomusta. Monella sarjakuvan ystävällä on kuitenkin joku lempigenre. Yksi tälläinen monien lempigenre on supersankarisarjakuva.

Supersankarit ovat kokeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana renesanssin elokuvien myötä. Eivät toki kaikki ole nuoruudessaan lukeneet tonnikaupalla Marveleita, mutta viimeistään elokuvien myötä lähes kaikki vähänkään populaarikulttuuria seuraavat ymmärtävät supersankareiden maailmaa. Ja ovathan supersankarit kiehtovia. Supersankaritarinathan ovat yleensä joko pökkelöitä tai sitten höpsön megalomaanisia, mutta taustalla vaikuttava fantasiamaailma tekee kökömmistäkin tarinoista kelpo viihdettä aikuisellekkin.

Supersankareiden identiteettiongelmat ne vasta ovat jotain. Ne jos mitkä vetoavat itseään etsiviin lapsiin ja nuoriin. Peter Parker on päivisin päähänpotkittu valokuvaaja, öisin hän on Hämähäkkimies. Hulk on kuin Jekyll ja Hyde. Onko vihreä hirviö hyvä vai paha? Ryhmä-X:llä ei ole em. kaltaista kaksoisidentiteetin kanssa kamppailua, mutta kokemus erilaisuudesta on Ryhmä-X:nkin kantava voima. Erilaisuuden, siis mutanttien, suvaitseminen onkin X-Men elokuvissa nostettu viisasti esille sarjakuvia enemmän. Sitten on tietysti vanhan koulun sankarit kuten Teräsmies/reportteri Clark Kent ja Lepakkomies/miljonääri Bruce Wayne.

Supersankareiden maailmaan sävyjä, syvyyttä ja terävyyttä ovat tuoneet mm. sellaiset nimet kuin Frank Miller ja Alan Moore. Heidän ansiostaan supersankarit ovat saaneet aikuisempia piirteitä, joka on usein tarkoittanut samaa kuin synkkyys. Samalla hyvän ja pahan raja on muuttunut häilyvämmäksi. Sankarien puhtoisuus on karissut pois ja tilalle on tullut rujo inhimillisyys. Supersankareiden sivussa on syntynyt myös muunlaista fantasiasarjakuvaa, josta ehkä tunnetuin eli Neil Gaimanin Sandman, pyörii paljolti samantyyppisessä maailmassa kuin vaikkapa Marvelin supersankarit sekoittaen myyttejä ja todellisuutta. Niin ja on Sandmanin hahmokin omalla tavallaan traaginen supersankarihahmo.

Supersankarisarjojen luonteenomaisin piirre lienee kuitenkin toiminta ja väkivalta. Supersankarit harvemmin istuvat neuvottelupöytään, eikä sitä toista poskeakaan pahemmin tarjota. Sarjojen kuvakieli ja pöhkö dialogi useimmiten alleviivaavat taistelua. Turpiin mättäminen ja joskus hyvinkin graafinen luun katkominen onkin se mikä supersankarisarjakuvista useimmiten jää asiaan tarkemmin tutustumattomalle mieleen.

Väkivalta, naamiot ja trikoot. Niistä on supersankarit tehty. Kuinka supersankaritarinat ja kristillinen maailmankuva sitten sovitetaan yhteen? Rikollisten vetäminen turpaan ei ole millään muotoa hirveän kristillistä, ymmärsi Vuorisaarnan opetukset miten vaan. Raamatulliseen maailmaankuvaan ei myöskään oikein mahdu mutantteja tai intergalaktisia planeettojen syöjäolentojakaan.

Mutta jotain pitää lyödä lättyyn.

Lyödään siis demoneja!

Demonit tarjoavatkin rikkaan kuvaston erilaisia pahiksia. Niiden ulkomuotoa ei ole Raamatussa sen kummemmin määritelty, joten mielikuvitus saa virrata vapaasti. Historian saatossa taiteilijoiden mielikuvitus onkin laukannut villisti, joten referenssiä löytyy geneerisistä keskiaikaisista Helvetin möröistä aina uuden aikakauden nahkadominatrixeihin. Kaiken lisäksi Raamattu kertoo demoneista ylipäätään todella vähän, joten demonit voivat olla mitä vain sisäisistä tuskista ja synnistä todellisiin fyysisiin olentoihin. Kristinuskohan muutenkin taiteilee paljon sillä viivalla jonka toisella puolella on konkreettinen ja personaallinen toispuoleinen, kun taas toisella puolella on symbolismi ja personifikaatiot. Kummatkin voivat olla yhtä todellisia.

Peräti kahdessa Kompastuskivien sarjassa tapellaan demoneita vastaan. "Valon lapset" nimisessä sarjassa joukko teini-ikäisiä (?) tavallisia nuoria tappelee erilaisia demoneita vastaan... ja siihen se sitten jääkin. Lukuunottamatta voimien alkuperää ja hengellistä merkitystä, tarina on käytännössä hyvin perinteinen supersankaritarina tappeluineen. Toki taistelulle annetaan hengellinen ja symbolinen merkitys nuorten kasvussa. Valon lapsista puuttuu kuitenkin syvyys, jotta siitä jaksaisi kiinnostua. Itseasiassa Valon lapset tuntuu melkein traktaatilta, jossa itse henkilöhahmoilla ei ole niin väliä. Ehkäpä joku toiminnasta enemmän pitävä voi löytää Valon lapsista enemmän kuin minä. Piirrokset ovat paikoittain varsin lupaavia, joten jatkossa voitaneen tekijältä odottaa vielä kovaa kamaa.

Valon lapset - Tommy Flick

Tummempia tuulia edustaa Tuomas Myllylän "Tarinoita turhuudesta." Mystinen sankari - tai antisankari seikkailee synkässä maailmassa josta ei pahuutta puutu. Kuvakielikin on jotenkin tutunoloista. Mieleen kumpuaa Frank Millerin Sin City. Ja mikäpä siinä. Kristittyjen maailma kuvataan usein auringonpaisteiseksi häpihäpiksi, kun se todellisuudessa voi johtaa myös kosteille, pimeille kujille taistelemaan pahuutta vastaan. Näissäkin tarinoissa sarvipäädemoni saa köniinsä. Mutta tarinassa on muutakin. Mitä ilkeyksiä suunnittelee mystinen pukumiesten joukko? Mistä "todistaja" on tullut ja mihin hän on menossa? Valitettavasti rosoinen tarina ei juuri etene saamissani lehdissä.

Tarinoita turhuudesta - Tuomas Myllylä

Ehkäpä teini-ikäisestä konkreettinen taistelu joitakin demoneita vastaan voi olla hienoa, mutta kolmekymppiselle sellainen ei oikein mene enään läpi. Ihmissuhteet ja hahmojen psykologia olisivat kova juttu. Toki huumorikin. Sitä kaipaa myös jotakin joka kutkuttaisi älyä ja hivelisi aivonystyröitä. Erilaisten viitteiden löytäminen on sellaista. Aiemmin mainitsemani Sandman ei ole suotta yksi lempisarjakuviani. Se sisältää sellaisen sekamelskan myyttejä, uskonnollisia ajatuksia, historiaa ja puhdasta mielikuvitusta, että aivot saavat tekemistä oikein olan takaa. Ja mikä Sandmaneissa tärkeintä: niissä on tarinoita. Tarinoiden sisälläkin on tarinoita. Raamatustakin merkittävä osa on nimenomaan tarinoita ja myyttejä. Leirinuotiolla tuhansia vuosia sitten kerrotut tarinat tenhoavat yhä edelleen koska ne kertovat meistä, maailmasta ja Jumalasta etäännyttämällä meidät arjesta. Myytit toimivat siis kuin hyvä scifi. Myytit ovat enemmän kuin vertauskuvia.

Toivon kipinää tälläiselle myyttejä rakastavalle antaakin Luciferin aikakirjat. Raamatun ja toisaalta juutalais-kristillisen perinteen tarinat menneestä ja tulevasta maailmasta ovat se verran epämääräisiä, että niiden pohjalta voi rakenta vaikka minkälaista tarinaa. Oudolle planeetalle päätyvästä avaruusaluksesta sukelletaan myyttiseen aikaan enkeleineen ja dinosauruksineen. Tarinasta voi kasvaa vaikka kuinka jännittävä.

Luciferin aikakirjat - Brian Bradley, Veli Loponen

Onkin oikeastaan harmi kuinka vähän Raamatun melko tuntemattomiksi jääneitä alaviitteitä käytetään fiktiossa. Jo pikkupoikana minua kiinnostivat ne "oudot" jutut Raamatussa, jotka ohitetaan olankohautuksella. Ketä varten Kainin merkki oikein edes oli? Keitä olivatkaan "Jumalan pojat", "jättiläiset" eli nefilim? Mikä ihme oli Azazel? Tai leviatan? Hesekielin UFO-kokemus? Enkelit? Sota taivaassa? Bonuksena Raamatun ulkopuolelta apokryfikirjallisuudesta kuten Henokin kirjasta löytyy lisää jännittävyyksiä.

Kristillisessä perinteessä on melko raskaalla kädellä karsastettu fantasiaa jotenkin erityisen epäilyttävänä. Kaiken pitää olla niin maan raamatullista ja ilmeisesti lukijakunta ei osaa erotaa faktaa fiktiosta. Näin kristillistä mytologiaa käsittelevätkin sitten kaikki paitsi kristityt. C.S. Lewis lienee tunnetuin poikkeus. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. John Miltonin Kadotettu paratiisi (1667) on melkoinen myyttien sekamelska. Tämä rationalisoiva aikamme tuntuu haluavan leikata myös hengellisiltä tarinoilta fantastiset elementit. Ei kaiken siis tarvitse olla vertauskuvallista. Ei mielikuvitus liene kielletty kristityiltäkään.

Sarjakuva jos mikä on sellainen ilmaisumuoto, jossa tarusta ja todesta voi kasvaa jotain suurempaa. Kompastuskivet osoittavat, että potentiaalia on.

Vähemmän fantastisista Kompastuskivien sarjoista sitten ensi kerralla. Tämä kirjoitus on ollut kaksi kuukautta tekeillä. Kaiken lisäksi minulla kesti yli kuukausi saada kolme aika ohutta lehteä luettua. Että semmosta kiirettä täällä.

...

Kompastuskivien luvataan ilmestyvän kolme kertaa vuodessa. Vuonna 2009 lehti ilmestyi kaksi kertaa. Seuraava Kompastuskivi julkaistaan Tampere Kuplii tapahtuman yhteydessä 20.3.2010.

Lehtiä voipi kysellä MKK Entertainmentiltä.

Älä vaienna kyyhkysen kujerrusta

2010-01-31T20:08:00.013+02:00

Israel on pyörinyt päässäni viime päivät. ICEJ:n eli ehkä tunnetuimman Israel-ystävyysjärjestön lehteä yritin lukea ja olla avoimin mielin etten anna ennakkoluulojen tms. sumentaa ajatteluani. Lehti lensi noin viidessä sekunnissa takaisin lehtipinoon. Koitin rauhoittua ja lukea uudelleen jutun siirtokuntien rakentamisen keskeyttämisestä. Vaikka en ko. lehdeltä odotakkaan kriittistä suhtautumista Israelin politiikkaan, jäi jutusta silti hyvin yksipuolinen kuva. TV7 jatkoi lauantaina Israel-aiheella. En huomannut katsoa kokonaan, mutta illalla tuli ihan mielenkiintoisen oloinen paneelikeskustelu Israelista mediassa. Ei sinänsä ihme, että siinäkin vilisi melkoisia yleistyksiä ja sitä samaa väkivallan oikeutusta jota usein kuulee. Hyviäkin puheenvuoroja oli toki kyllä ja varsin maltillista asiantuntevaa jutustelua.

Suhtautuminen Israeliin on sellainen asia, joka joissakin piireissä kuuluu uskovaisen pakettiin. Ja mikäs siinä. Kristinusko nojaa tottakai juutalaisuuteen, Jumala on sama ja Israelin kohtalo on liki koko Raamatun kattava juoni. Minäkin haluan uskoa juutalaisten kotiinpaluuseen, enkä toivo Israelille mitään pahaa vaan päinvastoin suojelusta niiltä vihollisilta joita sillä eittämättä on.

Altistuttuani hetken vahvasti Israel-myönteiselle medialle ja ajatuksille joissa korostetaan uhrin asemaa ja antisemitismiä (joka on ihan todellista) oli ihan pakko koittaa tarkistuttaa ajatuksia, että olisiko sittenkin niin, että tässä olisi selkeä hyvikset ja pahikset asetelma ja Israelin politiikka on pakon sanelemaa ja siksi pakko, vaikkakin pitkin hampain, hyväksyä. Ehkä näkemykseni väkivallasta ja toisaalta väkivallattomuudesta eivät ole oikein kohdallaan. Ehkä.

by NakedPastor

Paluu arkeen kävi nopeasti. David Rovics, joka on yhdysvaltalainen, juutalainen, folk-laulaja ja aktivisti, kertoi, että palestiinalainen rauhanaktivisti, Abdullah Abu Rahma, 20, oli pidätetty viikko sitten rajuin ottein. Abdullahin isä, Khalid Abu Awwad, toimii järjestössä joka yhdistää konfliktissa läheisiään mennettäneitä perheitä, niin israelilaisia kuin palestiinalaisiakin. Isä, kuten myös poika, ovat kannattaneet väkivallattomuutta ainoana keinona katkaista väkivallan kierre ja tuoda lopulta rauha. He ovat aktivisteja. Ja he ovat palestiinalaisia, arabeja, jotka tosissaan haluavat rauhaa.

He ovat myös ilmeisesti ihmisiä, joiden olemassaoloa ei haluta hyväksyä. Miksi saan yhä uudestaan kuulla, että arabit eivät halua rauhaa, eikä heidän kanssaan voi neuvotella? Pakko olla kova kovaa vastaan. Se on Israelin elinehto. Näin väitetään.

Tietenkään missään mediassa ei ole kerrottu Abdullah Abu Rahmanin pidätyksestä. Palestiinalaisiahan pidetetään tämän tästä. Jotkut ammutaan. Aktivisteja on Euroopassakin. Euroopassakin nuoret heittelevät tyhmyyksissään kiviä jos poliisi tms. tarpeeksi provosoi. Mutta Euroopassa ei silti ammuta mielenosoittajia, tai jos ammutaankin, niin siitä nousee iso äläkkä. Ja syystä. Meille kerrotaan, että palestiinalaisten mielenosoitukset ovat väkivaltaisia purkauksia, jolloin kovat otteet voidaan perustella. Silti näissä "väkivaltaisissa" mielenosoituksissa mukana olleet länsimaalaiset kertovat, että ne eivät juuri poikkea eurooppalaisista mielenosoituksista - tosin sillä erotuksella, että turvallisuusjoukkojen pampusta tai kivääristä tulee osumaa paljon herkemmin ja usein myös kohtalokkaimmin seurauksin.

Pidättäytyminen väkivallasta ei ole lällyilyä, vaan keino lopettaa väkivalta. Se toimii myös sen eduksi jolla on väkivaltamonopoli!

...

Bono on kuulemma sanonut, että Palestiina tarvitsee oman Gandhin. Jos palestiinalaisilla olisi väkivallattomuuten kannustava johtohahmo, Israelin perusteet jatkaa kovaa linjaa olisivat heikoilla. Samalla Palestiinalaisten asia saisi enemmän sympatiapisteitä länsimailta kuin se saa nyt. Lisäksi on fakta, että väkivallattomuus todellakin voi toimia ja saada isojakin muutoksia aikaan.

Voi olla liian pitkälle viety johtopäätös, että Israel ei yksinkertaisesti halua vastapuolta joka tosissaan haluaisi rauhaa. Sehän näyttäisi pahalta. Ja mitäs niille siirrokunnille sitten tehtäisiin, jotka nyt täplittävät Länsirantaa... (Ainiin anteeksi... ei saa puhua Länsirannasta vaan Juudeasta ja Samariasta.) Länsirannalla on ollut myös suhteellisen rauhallista viime vuosina. Silti Israel ei ole höllentänyt otettaan vaan palestiinalaisia kontrolloidaan väkivaltaisesti ja vihan siemeniä kylvetään yhä uudelleen. Väkivallattomuuden puolestapuhujia pidätetään systemaattisesti. Kun rauhanaktivistit viruvat vankiloissa, meidän länsimaisten asiasta sen kummemmin tietämättä, (meillehän on kerrottu, että ne ovat kaikki terroristeja) voi Israel jatkaa vahvemman politiikkaa meidän hymistelessä. Vähän sanotaan soosoo, jos jotain riittävän räikeää tapahtuu.

Uskon, että väkivaltaan nojaaminen on Israelille itselleen vaaraksi ja vahingoksi. Uskon myös, että väkivallattomuus on ainoa todella kristillinen, lopullinen, keino ratkaista Lähi-idän tilanne. Mikään vähänkään isompi taho ei silti vakavissaan aja väkivallattomuutta. Kristillisetkin tahot ovat useimmiten sitä mieltä, että pakkohan niitä kiviä heitteliviä lapsia on ampua, ainakin kumiluodeilla. Toisaalta monet arabit eivät näe terrorismia terrorismina vaan vapaustaisteluna ja antisemitismi kukoistaa. Meille luodaan kuvaa pakon sanelemasta väkivallasta, jolle ei ole todellisia vaihtoehtoja. Tätä ajatusta levittää meille niin Israel kuin arabitkin.

Ehkä tilanne korjaantuu lopullisesti vasta, kun Jeesus tulee takaisin. Sitä odotellessa meidän pitää kuitenkin kaikin keinoin tukea ja ennenkaikkea nostaa esille tahoja jotka aidosti ajavat rauhaa. Kyllä niitä on.

Fight the power!

Niin muuten. Abdullah Abu Rahman pidätykselle oli syykin: epäilys aseiden hallussapidossa. Olihan heillä kyllä ammuksia ja kyynelkaasukanistereita kotonaan. Sillä ei ollut Shin Betille merkitystä, että ne oli aiemmin ammuttu heitä kohti mielinosoituksien päätteksi.

Se joka vielä kehtaa sanoa, että väkivallattomuus on passiivista nössöilyä saa kyllä meitsiltä turpaan... eiku... ..

Kirjoja

2010-01-21T22:59:00.008+02:00

Kaikille kahdelle ja puolelle lukijalleni tiedoksi, että blogi ei ole suinkaan kuollut. Se lepää ja kasvattaa voimia uuteen nousuun.

On nimittäin pitänyt sen verran paljon kiirettä, että ei tämmöisiä blögejä, eikä muitakaan kirjoitteluja ole joutanut harrastamaan.

Tässä on ollut kaikenlaista aiheeseen liittyvää ja kovasti sormia polttelee päästä kirjoittamaan. Olin vaimon kanssa eräässä mielenkiintoisessa tapahtumassa, josta ehkä kirjoitan. Yöpöydälle on kasaantunut valehtelematta puolen metrin korkuinen pino luettavaa, joista iso osa on opiskelumateriaalia itselleni eli kristillisiä kirjoja ja kristinuskon historiaa käsitteleviä tiiliskiviä. Mielenkiintoisin kirja on Introverts in the Church, josta lisää myöhemmin, jos Luoja suo. Pöydällä on myös kristillistä sarjakuvaa, josta on luvassa jutun juurta toivottavasti piankin.

Ehkä joukossa on kirjoja, jotka saattavat herättää ärtymystä joissakin. Yritän lukea laidasta laitaan, etten jää minkään kaanonin vangiksi. Harmi vain, että en ole kovin nopea lukija. Tässä siis menee tovi. :)

Odotellessa voinkin yhtyä NakedPastorin ajatelmaan aiheesta:

Kari Peitsamo Sana-lehdessä

2009-12-17T14:51:00.003+02:00

Mahtavaa. Kari Peitsamon ja Riston huikealla yhteislevyllä "The Second coming of Jesus H. Christ" (2007) oli muutama sellainen kappale, joka mietytti minua kovasti. Niissä Kari Peitsamo lauloi synnistä ja armosta, kuin mikäkin gospel-muusikko. Vaikka en voinut olla varma, millä mielellä levy oli tehty, levyllä tuntui olevan jotenkin Jumala kaikesta huolimatta mukana. Niin sen koin.

Ja nyt.. Kari Peitsamo kertoo ihan avoimesti Sana-lehdessä uskosta. Kerrassaan hienoa! Linkki juttuun tässä.

Respect Kari! Ämyrockia odotellaankin jo täällä pakkasten keskellä.

Raamattu on liian liberaali!

2009-10-06T00:51:00.005+03:00

Kirjoitin tuossa toista juttua, jonka kirjoitan myöhemmin loppuun. Mutta tämä huumoripläjäys vetää kyllä nyt jonossa ohi. Tämä on kuin suoraan The Onionista.

Nimittäin rapakon takana konservatiiviset tahot ovat huolestuneet raamatunkäännösten liberaalista vinoumasta. Koska tottakai Raamattu kannattaa vapaita markkinoita, tätä asiaa kannattaa konservatiivisessa Raamatussa painottaa. Liberaalit sanat, kuten "rauha" pitää päivittää. Jotain pitää myös poistaa, kuten kamalan lälly tarina Jeesuksesta ja aviorikoksesta rysän päältä kiinni jääneestä naisesta.

Artikkeli aiheesta The Huffington Postissa.

Vetää hiljaiseksi...

Edit 13.10.2009

Colbert kommentoi projektia.

Noh. Punaniskoille on kiva naureskella, mutta naureskelu ei liene kuitenkaan paras tapa kaventaa kuilua liberaalin ja konservatiivisen leirin välillä.

Metsä, demoskene, ylpeys, usko, toivo ja jossakin on rakkaus

2009-08-25T02:30:00.003+03:00

Pyydän etukäteen anteeksi, että tämä kirjoitus on pitkä ja sisältää useamman aiheen, jotka jollakin huonolla aasinsillalla liittyvät ehkä toisiinsa.

Olen vihdoin niin kutsulla lomalla. Sehän ei toki tarkoita, ettäkö en tekisi töitä. Kun projekti on oma ja kaikenlisäksi Jumalakin on siitä puhunut, on jokseenkin vaikeaa antaa itsellensä lupaa hengähtää. Mutta kyllä tässä hiljalleen on uskaltanut hengähtääkkin. Metsä on kutsunut. Sienestys ja marjastus on hyvää toimintaa tälläiselle, joka ottaa hommat joskus aivan liian kalvinistisella työmoraalilla niskaansa. Nimittäin mikäs harrastus se sellainen on, josta ei ole hyötyä?! Metsässä möyryämisen kun voi selittää sillä, että nyt haetaan luonnon antimet säilöön pitkän ja kylmän talven varalle. Koska metsästä ei malta lähteä pois, metsäilypäivän pituus yleensä venyy. Korkeintaan pimenevät illat alkavat hillitä päivien pituutta. Metsäreissun jälkeen pitää vielä perata ja säilöä sienet ja marjat. Seuraavana päivänä savotta voi vieläpä jatkua ja yleensä jalatkaan eivät intoile ulos tai töihin, joten parhaimmillaan metsäilyyn kuluu pari päivää jolloin en koneen ääreen mene. Bonuksena sain ilmeisesti vesisateessa värjöttelystä pienen flunssanpoikasen, joka on hillinnyt menoa. Se ei toki estänyt menemistä metsään (tosi fiksua), mutta on pakottanut hidastamaan tahtia. Meikäläiselle tulee muuten melkein aina flunssa, kun loma alkaa.

Tämä olkoon johdantona sille, että tässä nyt kirjoitan. Rentoutuminen on tuonut tämän blogin ja muut matalammalla prioriteetilla olevat asiat mieleen. En osaa olla tekemättä mitään pitkiä aikoja. Ehkä se olisi hyvä taito oppia sekin, mutta ehkä se ei ole minun juttuni sittenkään. Sillä aina välillä jostakin kumpuaa tarve pulauttaa itsestään jotakin ulos. Usein se on ollut jotain digitaideshittiä, jota en ole kerennyt kunnolla tehdä, mutta ulos se on saatava tai tukehdun. Nytkin olisi eräs demo työn alla, jo kerran julkaistu, mutta julkaisu meni niin pieleen, että on pakko yrittää uudestaan.

Demoillani on ollut epäonnea viimeaikoina. Se johtuu ensinnäkin siitä, että en anna niille sitä aikaa, jota ne oikeasti vaativat. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä aikaa ei oikein ole. Mutta on asialla toinekin puoli. Mystistä kyllä, olen kokenut, että minua on autettu ylhäältä näiden demojen tekemisessä, samoin kuin on autettu varsinaisessa työssäni. Mutta aina kalkkiviivoilla on tapahtunut jotakin aivan hillitöntä, jota en ole osannut ottaa huomioon ja homma on mennyt puihin. Isku on ollut usein raskas. Muistan, että Saksassa tirautin muutaman kyyneleenkin, kun olin uhrannut tuotoksen eteen paljon (jätin mm. biletykset bilettämättä), mutta homma menikin pieleen.

Kuvakaappaus vuosikymmenen takaisesta introsta (demo 64 kilotavussa.)

Mutta... tämä on ehkä sittenkin ollut hyvä juttu. Olen ehkä oppinut jotain.

Demoskeneen nimittäin liittyy ajatus oman kyvykkyyden esiintuomisesta ja starojen ympärille voi kasvaa jopa hienoinen henkilökultti. Ja tämä ajatus ei oikein sovi Jumalan valtakuntaan. Kuningaskooderi on, vaikka sitä ei usein tule ajatelleeksi, sittenkin Jeesus Kristus. Demojen tekeminen ei sinänsä ole väärin. Se on vain yksi ilmaisumuoto muiden joukossa. Mutta demoskenessä vaikuttava nokkimisjärjestysmentaliteetti on väärin - Jumalan näkökulmasta. Mitkään lahjakkuutemme, taitomme ja kyvykkyytemme eivät anna meille oikeutta korottaa itseämme muiden yläpuolelle. Vain yksi on mestari ja opettaja. Matteuksen evankeliumissa (Matt. 23:8-12) Jeesus puhuu mitä ilmeisimmin nimenomaan uskonasioista ja seurakunnasta, mutta kun asiaa hieman pidemmälle pohtii, niin kyllä tuon ajatuksen voi ymmärtää kattavan kaikki elämän osa-alueet - myös demojen tekemisen. Demoskenessä ei nöyryydellä ole sijaa. Jumalan valtakunnassa nöyryys on kuitenkin arvossaan.

(Täytyy myöntää, että hieman liioittelen. Totta puhuen monet demoskenen tähdetkin ovat nykyään ihan hyvällä ja nöyrällä asenteella liikkeellä. Lisäksi skenessä käytetään pseydonyymejä, aliaksia ja nikkejä, joten henkilökohtaista kunniaa ei tavoitella ihan niin kovasti kuin ehkä jossakin muualla.)

...

Ja sitten asiaan...

Jännästi hairahduin kirjoittamaan demoskenestä ja sain siihen ujutettua vieläpä hengellisen sanoman.

Kirjoittamisen tarpeesta minun kuitenkin oikeasti piti kirjoittaa. Meikäläinenhän on ollut suhteellisen aktiivinen kirjoittaja UskoToivoRakkaus-foorumeilla. Se on ollut mukavaa, mutta myös jollakin tavalla taakka. Joskus minulla on ollut oikeasti sanottavaakin, joskus olen kirjoittanut ihan vain kirjoittamisen ilosta. Usein on tullut huteja, mutta ilmeisesti joskus on sormieni kautta tullut jotain järkevääkin. Koin kuitenkin, että minun piti olla siellä. En oikein tiedä miksi. Ehkä syitä oli useita. Ihan tavallisen ajatustenvaihto oli yksi syy. Toinen syy oli olla vastavoima sellaiselle "fundis"-vyörytykselle, jota foorumilla joskus oli. On ihan terveellistä itse kullekkin todeta, että näkemyksiä kristikunnassa monenlaisia ja, että kaikesta huolimatta Jumala armossaan ottaa lähelleen monen kirjavan joukon, joista kenelläkään tuskin on lopullista totuutta hallussaan.

Kolmas syy liittyy meikäläiseen ja omaan tulevaan tehtävääni Jumalan valtakunnan hommissa. Tämä blogi ja UTR ovat olleet harjoittelua sitä varten. On hyvä tarkistuttaa näkemyksiään ja käydä sellaisia keskusteluja jotka kasvokkain eivät niin vain onnistuisi. Olen joutunut pläräämään Raamattua ja tutustumaan joihinkin omiin näkemyyksini syvällisemmin. En ole juurikaan muuttanut näkemyksiäni. Syventänyt vain. Olen yhä vannoutuneempi pasifisti (ja anarkisti), mitä enemmän tutustun aiheeseen. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että Raamatun väitetty homoseksuaalisuuden tuomitseminen on ihmisten keksintöä. Ja mikä tärkeintä, uskon yhä vakaammin, että Jumala on paljon kiinnostuneempi siitä, että olemme hänen työkaluinaan tekemässä tästä maailmasta parempaa paikkaa, kuin siitä, että toimimmeko jonkun moraalisen koodiston mukaan. Viimeisellä tuomiolla tupakanpoltot (en muuten ole polttanut moneen vuoteen... mitä ny pari kerta...) ja sen sellaiset tyhjänpäiväiset jutut eivät enään paina vaakakupissa, jos en ole tehnyt mitään tämän maailman parantamiseksi.

Mutta niin loppui virta ja tuli muita hommia. En ole UTR-foorumeille enään juurikaan kirjoitellut. Sitäpaitsi foorumia vilkuillessa tulee lähinnä paha mieli. Jos kristityn on tarkoitus olla kuin Jeesus, jos kristityn käytöksessä pitäisi näkyä Hengen hedelmät (Paavalin kirje galatalaisille), niin UTR-foorumilla ollaan lipsuttu siitä aikasta kauas. Sori vaan. Huumoria tai ei. Mutta pahalta touhu näyttää. Kirjoitan mieluummin tänne ja tänne voi sitten tulla joku huutelemaan omia totuuksiaan. Tervetuloa vaan edelleen.

UTR-foorumeiden takia tämä blogikin sillä tavalla aikanaan hiljeni. En nimittäin vietä "netissä roikkuen" mielelläni ihan kauheasti aikaa, koska työni kuitenkin tapahtuu tietokoneella ja pitkälti myös netissä. Hittoako sitä nyt koko aikaa jaksaa tässä lojua. Tämä tarkoittaa myös sitä, että en käytännössä juurikaan kirjoittele mihinkään muuallekkaan. En myöskään juuri lue muita blogeja (eh.. tämä on oikeastaan jopa vähän nolo tunnustus) ja varsinkin suomalaisen hengellisen toiminnan seuraaminen on noin ylipäänsä aika vähäistä. Tämä johtuu kyllä siitäkin, että en vain yksinkertaisesti koe, että Suomessa olisi tällä hetkellä juurikaan mitään tahoja, jotka olisivat samalla aaltopituudella meikäläisen kanssa. Se ei tarkoita, etteikö sellaisia olisi. Eikä se tarkoita sitäkään, että tämä samalla aaltopituudella oleminen olisi jotenkin välttämätöntä.

Jumala on kuitenkin suuruudessaan ja armossaan tuonut minunkin eteeni kristittyjä, joiden maailmankuva on synkassa omani kanssa. Sillä on nimittäin suunnattomasti merkitystä, että ei joudu kokemaan olemaan yksin näiden asioiden parissa. Se on osasyy tähän blogiinkin. Meitä on moneen junaan ja hyvä niin. Suomi on niin pieni maa, että jos ei edusta selkeästi jotakin ryhmää, jää helposti ulkopuolelle.

(Ja taas hairahduin aiheesta, joten on parasta lopettaa tämä kirjoittaminen ja mennä nukkumaan.)

Tässä tuli nyt kirjoitettua ehkä noin kolmesta tai neljästä aiheesta samaan postaukseen ja kuulkaas kun enemmänkin olisi varastossa. Paljon kirjoitettavaa odottaa vain ulos tulemistaan. Jos tällä kertaa vaikka pitäisin lupaukseni ja oikeasti kirjoittaisinkin jotain. Ainakin vaimo lukee. Muilla ei niin väliä tässä vaiheessa. :)

Kai se demokin pitäisi tehdä... luvattu on sekin...

Luominen selitetty tieteellisesti

2009-07-15T11:58:00.006+03:00

Usko luomiseen ja Jumalan vaikutukseen maailman(kaukkeuden)historiaan on monimutkainen juttu. Toiset uskovat, toiset eivät ja suurin osa on jotakin siltä väliltä. Joillekkin on kuitenkin erityisen tärkeää määritellä miten uskotaan. Ankarinkin sola skripturisti ja kreationisti kuitenkin tunnustaa sen, että Raamatun luomiskertomus ei ole tieteellinen selitys tapahtumille. Itse pidän luomiskertomusta (tai luomiskertomuksia, niitähän on parikin hieman toisistaan poikkeavaa Raamatussa) nimenomaan myyttinä, joka kertoo ennemminkin itse Jumalasta ja hänen roolistaan, kuin varsinaisista historiallisista tapahtumista. Mielestäni tämä lukutapa ei millään tavoin vähättele Jumalan arvovaltaa tai edes ihmisen roolia - joka tuntuu olevan kreationisteja pahiten kismittävä asia.
En ole tiedeuskovainen. En usko, että tiede voi pelastaa maailman, mutta näennäisesti Luomiskertomuksen kanssa ristiriidassa olevat tieteelliset löydöt, voivat olla ihmiselle myös hyödyksi. Kun kerta ensimmäinen ihmiselle annettu käsky on pitää luonnosta huolta, niin sen käskyn täyttämiseksi, pitää myös ymmärtää luontoa. Eikä nykyisyyttä voi ymmärtää, tuntematta historiaa. Tämä pätee luonnonhistoriaankin.

No joo. En oikein osaa pitää oheista videota muuta kuin hyväntahtoisena keljuiluna.

Nooh. Työn alla on Brian D. McLarenin (kerettiläisyyssyytökset sikseen) kirja "Everything must change", jossa alkulehdillä sanotaan näin:
Why are so many religious people arguing about the origin of species but so few concerned about the extinction of species?
Eh. Touché! Jonkin sortin luontoihmisenä tämä on itselleni tärkeä asia. Auttaisiko kolkuttavaa omatuntoa pieni lisälahjoitus Suomen Luonnonsuojeluliitolle? :D

Yhden miehen lahko - osa 2

2009-07-10T23:20:00.005+03:00

Kun herää unilta lähempänä kello kymmentä illalla, ei liene niin nökönuukaa missä järjestyksessä asioita tekee. Siksipä päätin jatkaa edellisestä aiheesta, ennenkuin aloitan työpäi... työyön.

Kun olin nuori, silloin joskus lukioikäisenä, ei internet ollut vielä joka kodin saavutettavissa. Internetin sosiaalinen puoli rajoittui itselläni pitkälti nörttien IRC-kanaviin, joita tihrustin mustavalkonäytöllä ja 2400:lla moodemilla. Ja aina äiti kirosi kovasti, kun puhelinlasku tuli. :)

Ei ollut blogeja, ei ollut oikein kotisivujakaan. Demotaide oli keinoni itseilmaisuun. Hyvä keino olikin ei siinä mitään. Olin kuitenkin jo tuolloin kiinnostunut uskosta, uskonnoista, kuten myös erilaisista näiden lieveilmiöistä ja uskomuksista. Minua kiinnostivat erilaiset vaihtoehtoiset maailmanselitysmallit. Oliko tuhansia vuosia sitten ollut korkeakulttuurisia sivilisaatioita? Minkälainen maailma oli ennen vedenpaisumusta? Onko shamanismissa mitään perää? Mihin maailmanhistoria ajautuu? Mitä ennustuksia Raamatussa on ja kuinka meidän käy? Ilmestyskirja oli tosi kovaa kamaa tottakai.

Keksin jopa hienon kaavan, jolla ennustin Toisen tulemisen (vai oliko se kolmannen maailmansodan...) Otetaan "Jumalan luku" 777, mutta oletetaan sen olevan heksaluku. Lisätään 77 vuotta heksalukuna (tämä oli kai joku Pedon aika tms.). 777h + 77h = 7EEh eli 10-kantaisena 2030! Huu.. Pelottavaa. :)

Tälläistä poikien juttua siis. Kiinnostus kreationismiin oli kuitenkin, ehkä astetta vakampaa. Juuri kreationismia puoltavia kirjoituksia olisin voinut kirjoitella, jos vain olisi ollut jokin kanava. Oli hienoa, kun oli joku oma "salaisuus". Vain meillä evoluutio-opin virheisiin vihkiytyneillä oli tiedossa oikea tieto. Biologian tunneilla saatoimme naureskella, ihan aiheestakin toki joskus, opettajan heitoille.
Muistan, että kyse ei ollut niinkään siitä, että olisin pitänyt Raamatun luomiskertomusta historiallisena kuvauksena, vaan nimenomaan siitä, että meillä oli jotakin mitä muilla ei ollut. Oli loppujen lopuksi aika yhdentekevää mitä Raamatun teksti tarkoitti, tärkeintä oli, että evoluutiouskovaiset olivat väärässä.

...

Kuvitelma oman maailmankuvan täydellisyydestä taitaa olla nimenomaan nuorten miesten ongelma. Juuri uskoon tullut kuvittelee helposti tietävänsä miten homma toimii. Tosiasiassa nuori mies, juuri uskoon tullut tai muuten vain nuori, on kuitenkin epävarma. Epävarmuuden hillitsemiseksi täytyy käydä taisteluun niitä vääryksiä vastaan joita näkee ympärillään.

Nähdä metsää, vaikka ei puita nää
se on tärkeää, että ei muita nää.
Olla toisinajattelijoiden jahdissa,
toisten tahdissa.

Vuoksi isänmaan, eestä ristin tään,
täytyy miehen heilutella pistintään,
mies on valmis vaikka kitumaan ja kuolemaan,
vaan jos pitää käydä pimppiä nuolemaan..

(ote: Vaasankin veri vapisee / Juice Leskinen)

Oman maailmankuvan, poikkeuksetta aika huteran sellaisen, pönkittämiseksi pitää osoittaa, kuinka muut ovat väärässä. Kristinuskon maailmasta löytyy paljon sellaista, jota vastaan nuoret miehet lähtevät sotaan, tai joihin paneudutaan maniaa lähentelevällä vimmalla: evoluutio-oppi, liberaalit näkemykset, "emergent church", lopunajat, homoaktivismi, vanhoilliset näkemykset, tiukkapipoisuus, uskonto itsessään... muutamia mainitakseni.
Ja kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, tähän syyllistyvät yhtälailla konservatiiviset superuskikset, liberaalit nössöt ja lisäbonuksena ateistit.

Juuri tämän tyyppisestä ilmiöstä on ollut kyse tämän blogin alkuaikoina. Uskon näkemyksien yhteentörmäykset ovat toki tämän blogin idea muutenkin, mutta toisten lyttääminen ei sentään ole tarkoituksenmukaista.

Ainoat ihmiset, joita Jeesus avoimesti tölvi olivat aikansa uskonnollisen eliitin edustajia. Kenen Jeesus antaisi kuulla kunniansa tänään? Vastaus paljastaa kunkin omat ennakkovaraukset ja puolueellisuuden.

...

Toisten dissailu on tietysti hankala-asia. Kuka suuttuu mistäkin. En enään usko kreationismiin, vaan olen oppinut näkemään Luojan käden jäljen luonnossa ja evoluutiossa. Kreationismileikki opetti kenties jonkun verran kriittistä ajattelua, enkä pidä joistakin ajatuskuvioista ja termeistä, joita evoluutio-opin piirissä on. Tietokoneohjelmointi on opettanut minulle, kuinka yksinkertaiset komponentit voivat rakentua, joskus itsestäänkin, monimutkaisiksi toimiviksi järjestelmiksi. Ajatus taivaallisesta kellosepästä ei ole uusi, mutta perää siinä mielestäni on.

Kuitenkin esimerkiksi TV7 onnistuu karkottamaan minut kanavaltaan teilaamalla evoluutio-opin "eksytykseksi". Muutaman kerran olen eksynyt (heh) kanavalle, kun joku alan "asiantuntija", yleensä vanhempi MIES, kertoo jotakin mikä minun näkökulmastani on ihan vain suurta huuhata ja oikein kiehun raivosta, kun harmittaa näennäistiedon ja vanhojen kuluneiden mantrojen junttaaminen.
Miksi heillä on oikeus määritellä minun näkemykseni "eksytykseksi" ja omansa automaattisesti ainoaksi oikeaksi? Mitä jos sanoisinkin, että HE ovat juuri niitä "eksyttäjiä", jotka ovat vaihtaneet totuuden valheeseen? Kuinkas nyt suu pannaan?

...

Tähänkin asiaan auttaa Jumalan suunnaton armo. Saan opetella olemaan ihan omaa mieltäni asioista ja antaa muiden olla mitä mieltä ovat. Se on vapautta Kristuksessa. Sellaisista toissijaisista asioissa, kuten kuinka maailma on luotu, ei kannata verissäpäin tapella.

Toisten polkua Jeesuksen jalanjäljissä pitää opetella kunnioittamaan. Se on myös sitä, että minä itse pienenen, kun Jeesus minussa saa kasvaa.

Yhden miehen lahko

2009-07-10T01:14:00.011+03:00

Vaimo on New Wine nimisessä tapahtumassa muutaman päivän ja meikäläinen viettää hulttiomaista poikamieselämää raivoisasti koodaten ja nukkuumaanmenoajoista välittämättä. Pääsen kesälomailemaan vasta syksyllä, jos Luoja suo. Mieltäni kalvaa kuitenkin eräs asia, josta on pakko kaiken muun kiireen keskellä hieman jotain koittaa kirjoittaa - itsensä toistamisen uhallakin.

Kysymys kuuluu:
Kuinka kristityt voivat tulla toimeen keskenään mielipide-eroista huolimatta?

Tämä on asia, joka kärjistyy eritoten internetissä. Netin yli on helppo vyöryttää toisten niskaan mitä tahansa lokaa ja aiheuttaa vähintäänkin mielipahaa. Todettakoon heti alkuun, että itse en ole tälläiseen mitenkään syytön. Nyt ei ole tarkoitus osoitella sormella... no vähän on kyllä. Sinäkin siinä...

Kaikki alkoi kovin viattomasti. Erehdyin tekemään Facebook-testin, joku "Kuka saarnaja olet?" tai joku sellainen. Olin kuulemma kuin Laura Mäntylä, "lesbopappi" (varmaan tosi hienoa kun kutsutaan lesbopapiksi...) , joka valitsee mitä Raamatusta uskoo korvasyyhyn mukaan ja jotain muuta vastaavaa tosi reilua. Minua ei haittaa rinnastaminen Laura Mäntylään, päinvastoin, mutta toisen ihmisen syyttäminen korvasyyhyiseksi edes jossakin sinänsä mitättömässä Facebook-testissä on, sori vaan, erittäin typerää.

UTR-foorumit ja tämä blogi ovat oma lukunsa, ei niistä tai minusta sen enempää. Mutta Revolution Churchia ja erityisesti Jay Bakkeria pilkataan ja syytellään aivan pelottavan samoin sanankääntein, kuin mitä täällä Suomessa kuulee. Jay Bakkeria pilkkaavat mm. jotkut ihme uus-Kalvinistit ja - hah - ateistit. Tosi vekkulia rinnastaa Jay Bakker Fred Phelpsin Westboro Baptist Churchiin, joka piti "mielenosoituksen" Jayn äidin hautajaisissa huutaen kannustavia iskulauseita kuten "Äitisi palaa nyt Helvetissä!"

Toisinajattelevien uskovien syyttely ja tuomitseminen voi johtaa arvonnousuun omassa porukassa. Ah... kun olemme oikeassa ja nuo toiset: liberaalit, konservatiivit, änkyrät, homot, heterot, korvasyyhyiset lopun ajan merkit, jotka Jumala tulee heti ensimmäisenä luuttuamaan pois, kun suursiivous alkaa. Oi, että on mahtavaa olla oikeassa ja tietää Totuus.

Parasta on, että toisten dissailun sanotaan olevan rakkautta. Jossain määrin se lienee tottakin. Mutta jos kaveri makaa ojassa, auttaako huutelu? Mitä jos kaveri onkin tutkimassa ojan pohjalla rentukoita?

Minusta taustalla kummittelee lakihenkisyyden peikko. Lakihenkiseen toisten tuomitsemiseen syyllistyy helposti kuka vain. Oman viiteryhmän näkemyksillä ei lopulta ole paljoa väliä. Ns. "liberaali" voi olla yhtä hyvin "lakihenkinen", kuin tiukin änkyrä "konservatiivi". Kun oma henkilökohtainen armon tie ei olekkaan perusteiltaan kunnossa, koitetetaan saada tukeva ote sekavasta maailmasta tökkimällä muut tien sivuun. (Tämän tapaiseen olen minäkin varmasti tässä blogissa syyllistynyt, varsinkin alkuaikoina.)

Samoin, jos loukkaantuu toisten mielipiteissä, niin olisiko mahdollista, että juuri sillä elämän osa-alueella armo ei olisikaan vielä itselle auennut? Tarkoitan sitä, että joku ottaa henkilökohtaisena loukkauksena sen, että joku nyt sattuu olemaan eri mieltä jostakin. Vääriä mielipiteitä ja väärää uskoa vastaan pitää lähteä ristiretkelle ja pakonomaisesti on tehtävä muista synnittömiä tms.
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette. (Matt.23:15)

Paavali kirjoittaa kirjeessään galatalaisille :
Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
(Gal. 5:18-21)

Lahkolaisuus on jossakin englannin kielisessä laitoksessa käännetty jotenkin näin:
"feeling that everybody else is wrong except those in your own little group" Tuo iskee jo kipeämmin, eikö?

Siis herranjestas, olemmahan me kristityt eri mieltä asioista. Yksimielinen kristikunta on tässä maailmanajassa sula mahdottomuus. Apostolien aikana kirkossa ei todellakaan oltu kuin yhdestä puusta veistettyjä. Yksimielinen oppi, jota kaikki mukamas seuraisivat, on vasta paljon myöhempien aikojen tulosta, kun alkukirkko muuttui rajoja rikkovasta vallankumouksellisesta Jumalan valtakunnan liikkeestä järjestäytyneeksi uskonnoksi.
Ei yksimielisyys voi olla rajalliselle ihmiselle mikään tavoitekkaan. Jumala pysyy meitä suurempana ja salatumpana kaikesta opiskelustamme, teologiasta ja Pyhän Hengen vaikutuksesta huolimatta. Erimielisyys antaa mahdollisuuden kasvulle. On yksinkertaisesti vaarallista pyöritellä samoja ajatuskulkuja vuodesta ja vuosisadasta toiseen, koskaan kyseenalaistamatta sitä mikä on lopultakin vain meidän ihmisten rajallista näkemystä asioista. Johannes Kastaja ja Jeesus kutsuivat meitä kääntymykseen, mielen muutokseen. Mitä sinun elämässäsi on minkä voisitkin nähdä toisin?

Mutta. Kuinka sitten voimme tuoda esiin meille tärkeitä asioita tuomitsematta ja pilkkaamatta toisin ajattelevia? Esimerkiksi voinko kirjoittaa kritiikkiä kreationismia kohtaan tuomitsematta kreationisteja? Voinko puolustaa homopappeja tuomitsematta homopappien vastustajia? Voinko vedota "raamatullisuuteen", jos joku muu on eri mieltä jostakin Raamatun kohdasta?

On tärkeää muistaa, että ihmiset eivät ole vihollisiamme, vaikka olisivatkin eri mieltä jostakin meille tärkeästä asiasta. Joskus on hankala erottaa, mikä on henkilökohtaista ja koska asiat ovat vastakkain. Joskus retoriikka ja huumori, eivät avaudu vastapuolelle. Silti tärkeää on elää rauhassa kaikkien kanssa.
Meidän tehtävämme on RAKASTAA "vihollisiamme", eikä vastata pahaan pahalla.

Ehkä tärkeintä on muistaa, että mikä, tai oikeammin kuka, on uskomme ydin. Jeesus Kristus. Toki me inhimillisinä ihmisinä näemme Jeesuksenkin eri tavoin. Mutta kukin seuratkoon Jeesusta parhaan taitonsa, tietonsa ja uskonsa mukaan. Muulla on lopulta hyvin vähän väliä.

Jumala karkuteillä

2009-06-18T19:19:00.005+03:00

Tämän blogin nimihän on tunnetusti itseironinen väännös Johannes Kastajan nimityksestä. Näin juhannuksena muistelemme (kröhöm) tätä viimeistä Vanhan liiton profeettaa, joka "tasoitti Herralle tien."

Sittemmin vallan päättömään meininkiin ajautuneen erakon juhlapäivä muistutti minua eräästä lauluntapaisesta, joka on lähtemättömästi syöpynyt lapsena mieleeni. Jumala-asioissa nerokkaan salaviisas Juice Leskinen osui aikoinaan naulan kantaan Ajan henki nimisessä kappaleessa saman nimisellä levyllä.

"Turun tuomiokirkosta pakeni viime yönä kaksi vaarallista vankia. Jo kaksituhatta vuotta elinkautistaan kärsineet Jumala ja Johannes Rakastaja olivat vankeuden aikana laihduttaneet itseään niin, että pako sakastin oveen sahatusta aukosta onnistui. Sakastista löytyi hyllyllinen pahoin runneltua teologista kirjallisuutta ja laatikollinen syömättä jätetyitä näkyleipiä. Vankien jäljitystä haittaa se, ettei kummastakaan ole olemassa autenttista, virallista valokuvaa. Turun hiippakunnan tiedotuspäällikkö ilmoittaa, että tärkeimpiin risteyksiin on asetettu piispa- ja rovastipartioita. Etsinnöissä avustaa myös suuri joukko vapaaehtoisia maallikkosaarnaajia. Molempia vankeja pidetään erittäin vaarallisina."

(Juice Leskinen Slam / Ajan henki)

Näinhän se on. Jumala pakenee uskonnolta, vaikka kuinka yritämme pitää ukkelin vain itsellämme. Teologialla yritämme kahlita Jumalan ihmisen muottiin, mutta Jumala ei alistu määritelmiin. Mitä kauheuksia Jumala voikaan tehdä, jos annamme sen mellastaa vapaana?!

Asia on itselleni ajankohtainenkin paristakin syystä. Ensinnäkin teen aivan sinänsä maallista työtä tässä kesän, mutta Jumala on kovasti hommassa mukana jostain syystä. Jumala ei siis ole rajannut itseään vain hengellisiin toimijoihin. Toinen asia on, että tuossa ylempänä mainostettu Revolution Church on taas vaihteeksi superuskovaisten hampaissa, koska uskovat Brooklynissa ilmeisesti sitten ihan väärin ja kuuntelevat ties mitä piruja, kun ovat sitä mieltä, että seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat ihan jees sellaisenaankin. Näyttää kuitenkin siltä, että Jumalalla on laajemmat näköalat, kuin näillä superuskiksilla - tai RC:llä sen puoleen. Eikä Jumala ole Revolution Churchia hylännyt, vaan on päinvastoin sen tukena vaikeinakin aikoina.

Olen muuten lueskellut tässä mielenkiintoista kirjaa nimeltä The Rainbow Kingdom: Christianity & the Homosexual Reconciled. Kirjassa oli yksi jännä ajatus, josta lupaan kautta kiven ja kannon kirjoittaa vielä piakkoin - sikäli kun kiireiltäni joudan.

Mutta. Pitäkää varanne siellä ulkona. Jumala voi tulla vastaan!

Aborttilääkäri ammuttu Yhdysvalloissa

2009-05-31T22:51:00.004+03:00

Doctor Who Performed Abortions Is Shot to Death

Luulin tämän sodan olleen jo ohi. Hiljaiseksi vetää. Kenties tämä oli yksin toimineen höyrypään tekosia, mutta silti panee ihmetyttämään, että kuinka vääristyneitä ajatusrakennelmia joillakin kenties itseään kristityksi kutsuvilla on. Tälläinen ei myöskään yhtään laimenna ennakkoluuloja. Surullista.

Video vuosien takaa samasta aihepiiristä:

YouTube: Steve Taylor - I Blew Up The Clinic Real Good

Edit: 2.6.2009

How I (and Other "Pro-Life" Leaders) Contributed to Dr. Tiller's Murder

Kristuksen ruumis

2009-05-14T23:53:00.004+03:00

Eräässä nettikeskustelussa minulle esiteltiin tuohon edelliseen aiheeseen löyhästi liittyvä ajatelma. En yleensä jaksa mitään pieniä hauskoja juttuja blogata, mutta tämä on sellainen, että on pakko.

Varoitus: tämä blogi ei muutenkaan ole ehkä parasta luettavaa kovin herkkähipiäisille, mutta tämä mietitytti jo minuakin. Että silleen. :)

Noh. Raamattunsa lukeneet tietävät Paavalin vertauksen kirkosta Kristuksen ruumiina, jossa Kristus on pää ja muut sitten muita ruumiin osia, kullakin oma tehtävänsä. Itse olen joskus ajatellut (täysin vakavissani tottakai), että keskisormi voisi olla minun osani. Mutta tämä on kyllä paljon parempi idea:

The Body of Christ has many parts and if someone isn't the asshole, it's gonna be full of shit.

The Church You Know myy tuollaisia paitoja, että siitä sitten vaan ostelemaan. Kavereilla on muuten muitakin aika hauskoja ideoita sivuillaan. Kannattaa vilkaista.

Syntiä joka lähtöön

2009-05-13T00:51:00.004+03:00

Joo.

Kirjoitin tämän tekstin aluksi tuonne toisaalle kommentiksi, mutta copypastesinkin tänne. Hittoako tässä piilotella. :)

Ehdottaisin, että jätetään tämän ehkä noin kolmen ihmisen lukeman blogin "saavutusten" dissailu jollekkin korkeammalle taholle. Jos se, että itsekseni jotain joskus pohdin sillä viestintävälineellä, jonka koen itselleni helpoimmaksi, kuivuu kokoon niin sitten se kuivuu. Tämän blogin tarkoitus on ensisijassa olla kanava omille pohdinoilleni. Jos joku niistä saa jotain, niin se on boonusta. Olen myös muutaman kerran saanut rukousvastauksena vahvistuksen yläkerrasta, että tämä blogikaan ei ole aivan pielessä. Kirjoitusten taso ei ole huima, pahoja ohilyöntejäkin lienee seassa, enkä ole päässyt koskaan siihen lentoon, mitä olin joskus visioinut. Ainoa varsinainen missio on röyhkeästi kenenkään superuskovaisen mielipiteistä välittämättä olla mitä olen ja kertoa mitä mieltä olen. Kristityn ei ole tarkoitus mukautua mihinkään muottiin, ei edes herätyskristilliseen. Voin hyökätä kovasanaisesti ja joskus rakkaudettomasti, jos koen, että tämä vapaus on uhattuna tai ilmassa on muuten vain vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta - toisinsanoen syntiä. Näen syntiä maailmassa ja kristityissä, myös itsessäni, PALJON enemmän kuin mitä Raamatussa on pystytty listaamaan. Meillä kaikilla on omat taistelumme syntiä vastaan. En kuitenkaan katso hyvällä jos sen taistelun nimissä, voidaan hyökätä toisten uskoa, vakaumusta ja ihmisarvoa kohtaan. Todennäköisesti syyllistyn siihen samaan usein itse ja siitä sopiikin huomauttaa.

Sellainen jumala joka on sairaalloisen kiinnostunut virheistämme ja puutteistamme, ei ole mikään kaikkivaltias. Mutta sellainen jumala, jonka edessä saa olla näine hyvinemme on todellinen Jumala.

Itselleen anteeksiantaminen on yleensä kaikkein vaikeinta, mutta sitäkin pitää tehdä. Syyllisyydessä ja häpeässä vellominen on vahingollista sekä itsellemme, että meitä ympäröiville ihmisille - kuten myös suhteellemme Jumalaan. Meidät on kuitenkin kalliisti vapautettu niistä kahleista. Usein ajaudun itsesyytösten vietäväksi, koska standardini uskovaiselle ovat - uskokaa pois - varsin kovat. Mutta se tie vie taatusti turmioon. Armoon tarrautumalla olen nähnyt Jumalan toisessa valossa. Kaikkivaltiaalle Jumalalle meidän epätäydellisyytemmekin voi olla voimavara!

Siksi on minusta hienoa, kun näen pilkahduksia armon Jumalasta missä tahansa kirkossa. Yksikään kirkko ei ole täydellinen, eikä Kristuksen kirkon ole tarkoitus koostua täydellisistä ihmisistä. Voimme elää täysillä siunattua elämää myös virheinemme. Tosiasia on, että suurin osa meistä ei edes tiedä mitä kaikkea meissä on pielessä. Emme saavuta Jumalan rakkautta omin voimin, emmehän edes aina tiedä mitä pitäisi tehdä. Vain Jeesuksen avulla tämä yhteys löytyy.

Eikä armon tie ole helppo. Ei todellakaan. Oma tieni on vasta alussa, mutta hyvältä näyttää. Jumala rakastaa syvästi minuakin, vaikka välillä puhunkin pahaa uskovista. Ja niin Jumala rakastaa Jokkeakin - aina vaan. Uudestaan ja uudestaan.

-----

Blogi on ollut hiljainen, kun on ollut muuta tekemistä. Aikaani vie muutama sen verran tärkeä asia, että tällä hetkellä en edes kerkiäisi mihinkään aktiiviseen seurakuntatoimintaan. Siksi satunnaiset kirkossakäynnit, saarnojen kuuntelu ja tämä nettielämä riittävät toistaiseksi. Ja ei me vaimon kanssa aivan eristyksissä olla täällä, vaan käyhän meillä uskovia kylässä ja mekin käydään joskus jossakin. Enemmän olisin huolissani, jos olisin aktiivisesti jossakin yhden totuuden toiminnassa mukana. Se jos mikä vie harhaan. Olen nähnyt, että Jumalan valtakunta on paljon laajempi ja syvempi, kuin mitä usein annetaan ymmärtää. Luterilainen näkemys työhönhän on se, että me olemme Jumalalla töissä myös maallisissa työpaikoissa. Mutta tämä nykyinen projekti tuntuu olevan Jumalan erityisessä suojeluksessa. Jännää. :)

"White Man" by The Michael Gungor Band

2009-04-19T20:17:00.004+03:00

Vapaus ei ole suuri vankila

2009-03-24T22:45:00.008+02:00

Välillä ajattelen, että ei tällä pienellä missiollani ole juurikaan merkitystä. Huidon turhaan näkymättömiä ja olemattomia vihollisia kohti. Näennäiset ristiriidat ovatkin vain mielikuvitukseni tuotetta. Tahdon kapinoida, vaikka mitään aihetta ei oikein ole.

Joskus kuitenkin näen ja kuulen asioita, jotka eivät jätä rauhaan. Tälläinen asia on uskovaisten halu toimia hyvin ja oikein. Tämä on hieno asia. On hienoa, että ihmisellä on vakaumuksia. Ongelmia syntyy, kun halutaan toisen toimivan hyvin ja oikein - joka usein tarkoittaa sitä, että toisen pitäisi toimia samojen arvojen mukaan kuin itse toimii. Pahalta vältytään jos vain tehdään kaikki uskonnon sääntöjen mukaan. Jumalakin ehkä rakastaisi sitten enemmän ja siunaisi. Niin ja jos hairahtuu tekemään, jotain sääntökirjan (joka ei useinkaan ole edes Raamattu) ulkopuolelta, tapahtuu kaikkea pahaa, henkivallat iskivät, tulee itkua ja parkua ja eihän sitä ole sitten mikään kunnon uskovainen. Siis ihan oikeasti!

Haluamme, että tämä Jeesus-juttu olisi sittenkin kiinni meistä! Me itse, toimimalla oikein ja saamalla muutkin toimimaan oikein, hoidamme homman kotiin.

...

Niin me kristitythän emme toki tuomitse. Emmehän? Tuomitsemme kuitenkin. Se tapahtuu useimmin asennetasolla. "MitäH?! Polttaa tupakkaa!". "Häääh... kävivät kapakassa juttelemassa ja joivat - gasp - siideriä!" "Ou dear! Nukkuvat öitä samassa asunnossa vaikka eivät ole naimissa!" "Ai että homo? Ei ei ei - en pysty ymmärtämään. Kauheeta." Joskus kun haluamme ohjata meidän mielestämme hairahtuneen veljen tai sisaren oikealle polulle, käymme kimppuun lyömällä näillä säännöillä. Annamme ymmärtää, että ei voi kertakaikkiaan olla hyvä ihminen, jos tekee jotain niinkin kauheaa kuin ______________. "Tokihan rakastamme sinua, mutta _______________________." (Jokainen voi täyttää puuttuvat kohdat itselleen sopivilla asioilla.)

Mikäli oikaisun tarpeessa oleva henkilö ei ole henkisesti vahvaa sorttia, seuraukset voivat olla katastrofaalisia. Masennus, ahdistus ja itsemurha-ajatukset piinavat. Mielessä on pakeneminen. Tämä on aidosti kuoleman vakava asia.

...

Seuraava pätkä on Mike Yaconellin kirjasta Messy Spirituality. Suomennos minun.

John Mackie nimisestä Skotlannin kirkon johtajasta kerrotaan tarinaa, jossa hän ja kaksi kirkonmiestä vakavamielisestä ja pietistisestä tunnustuskunnasta, ovat matkalla syrjäisellä seudulla Balkanin niemimaalla tarkistamassa heidän tukemiensa lähetyssaarnajien tilannetta Toisen maailmansodan jälkeen.
Nämä kolme pappia oli kutsuttu paikallisen ortodoksipapin toimesta vierailulle pieneen kreikkalaiseen kylään. Vieraista innostunut ortodoksipappi tarjosi vieraille lasin harvinaista ja kallista viiniä. Kauhistuneet pietistipapit kieltäytyivät, mutta tohtori Mackie otti lasin, haisteli viiniä asiantuntijan tavoin, maistoi ja ylisti viinin laatua. Hän jopa pyysi toisen lasin. Hänen kumppaninsa olivat silmin nähden närkästyneitä tohtori Mackien käytöksestä.
Myöhemmin kun nämä kolme miestä olivat taas tien päällä, pietistit iskivät: "Tohtori Mackie", heillä oli äänessään vaativa sävy, "Väitätkö todellakin, että olet Skotlannin kirkon johtaja ja Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen - ja JUOT?"
Tohtori Mackie oli saanut tarpeekseen ja hänen skottilainen tempperamenttinsa pääsi valloilleen: "Voi hittolainen! En! Mutta jonkun piti olla kristitty!"

"We are not punished for our sins, but by them."
- Mike Ness / Social Distortion

"Vapauteen Kristus meidät vapautti." Jeesuksen elämäänsä vastaanottanut on vapaa laista. Näinhän meille on opetettu. Vapaus on kuitenkin pelottavaa. Miten nyt pitäisi toimia? Monet alkavat kehittelemään uusia sääntöjä: älä juo, älä polta, syö terveellisesti, älä katso pornoa, anna X summa seurakunnalle. Säännöt ovat tottakai turvallisia. Ne helpottavat elämää ja pitävät maailmaa koossa. Tämän tapaisia perusteluja kuuleekin mm. muslimikäännynnäisiltä. Jeesuksen merkitys on kuitenkin niin radikaali, että me olemme todellakin vapaita tekemään ja olemaan tekemättä syntiä. Me voimme juosta Kristusta kohti, tai hänestä poispäin. Armo kuuluu kaikille, myös uskovaisille.

Vapaus Kristuksessa tarkoittaa kuitenkin ennenkaikkea sitä, että olemme vapaita muiden määritelmästä "vapaudesta Kristuksessa." Me seuraamme henkilökohtaisesti Kristusta , emme lakeja ja sääntöjä, ja vastaamme tekemisistämme vain hänelle. Emme voi seurata täydestä sydämestämme Jeesusta, jos samalla pidämme kynsin ja hampain kiinni säännöistä, omista tai muiden. Jumalan rakkaus on niin kattava, että sen alla voi etsiä niitä omia vakaumuksiaan ilman tarvetta välittää muiden mielipiteistä. Jumala on hyvin tietoinen siitä, että voimme käyttää vapauttamme myös väärin. Mutta tämän vapauden hän on uskonut meille, jotta voimme todella täydestä sydämestämme löytää paikkamme Taivasten valtakunnassa.

Jumala ei ole vähempää kuin ääretön rakkaus. Vasta kaikki esteet kaatavan rakkauden avulla voimme nähdä lopulta hyvin mitättömien ristiriitojemme läpi. Mikään ei pysty kaatamaan Taivasten valtakuntaa, jonka viemme mukanamme - vaikka kulmakapakkaan.

Jeesus tulee ja lyö

2009-02-06T23:33:00.007+02:00

"Häh. Mitä se Jani nyt sekoilee?"

Joo ei. Olen aika tosissani koittanut ottaa selvää kristillisisestä pasifismista. Olen rukoillut, että saisin viisautta asian suhteen ja, että minulla olisi ymmärrys siitä, onko näkemykseni oikea vai väärä.

Aiheesta tulee tänne "Huutavaan" varmasti kirjoituksia ja pohdintoja lähiaikoina. Asia ei liene monille kovin läheinen, mutta se on alkanut mietityttämään minua, kun tajuntaani kolahti asia nimeltä Taivasten valtakunta. Kuin tilauksesta, sodista ja asevoimista on "keskusteltu" usko-toivo-rakkaus kampanjan sivuilla. Raamatullisuuteni on asetettu kyseenalaiseksi sen kummemmin perustelematta (niinkuin sillä nyt olisi minulle edes kauheasti väliä), joten olen joutunut itse etsimään sellaista Raamatun tekstiä, joka olisi näkemystäni vastaan.

Vanhan testamentin sotakäsitys on tietysti omanlaisensa ja J***e käyttäytyykin välillä kuin mikä tahansa muu aikansa sodan jumala, mutta nyt onkin tarkoitus tarkastella asioita Uuden liiton, armon, rakkauden ja Taivasten valtakunnan näkökulmasta.

Olen yrittämällä yrittänyt löytää Uudesta testamentista jotain, joka puolustaisi kristityn voiman käyttöä. En vain kerta kaikkiaan löydä mitään. Kristillistä pasifismia kritisoivat tahot kaivavat esiin sellaisia kohtia, jotka itselleni merkitsevät jotain ihan muuta. Ns. oikeutetun sodan teoriakaan ei oikein vakuuta, kun se puolustelee sotaa niillä samoilla Raamatun kohdilla, joilla minä puolustelen pasifismia.

Suurin osa pasifismin kritiikistä perustuu tietysti asian joko tahalliseen tai tahattomaan väärin ymmärtämiseen. Toisin sanoen pasifismi nähdään pelkuruutena, toimettomuutena, pahalle nöyristelynä ja muuna sen sellaisena. Jep jep.

Tälläisestä ajattelusta noussut näkemys Jeesuksesta sai silmäni jälleen avautumaan:

Mitä Jeesus tekisi, jos joku hyökkäisi lapsen kimppuun?
- Ottaisi pahantekijän kiinni, eikä epäröisi käyttää väkivaltaa.

Niin... Suoraan sanoen en tiedä, mitä Jeesus tekisi. Mutta mies, joka kävelee veden päällä, komentaa pahoja henkiä ja herättää ihmisiä kuolleista, tuskin alistuisi pahan omiin keinoihin - siis väkivaltaan. Jos kristityillekkin on annettu Paavalin mukaan aseet, jotka tuhoavat linnoituksia (2. kirje korinttolaisille luku 10), niin minkälainen valta onkaan Jeesuksella, joka ON Jumala?

Yksinkertaisesti: Jeesus ei tarvitse väkivaltaa.

"God Angrily Clarifies 'Don't Kill' Rule"

2009-01-10T16:14:00.002+02:00

I don't know if it's funny or just sad, when some people claiming to be fundamentalists, try to mangle that clear message against violence, that Jesus was preaching. So that "turning the other cheek" doesn't actually mean "turning the other cheek" and that "those who take up the sword shall perish by the sword" means something completely different than just that. Oh and don't get me started about that Don't kill vs. Don't murder debate.

This is way old, but still valid article about the issue:

http://www.theonion.com/content/node/28151

Maailma on yhteinen

2009-01-08T22:43:00.010+02:00

Olen joutunut miettimään sodan ja väkivallan oikeutusta. Jos on muutenkin ollut univaikeuksia, niin viimeistään Gazan kriisi on pakottanut minut aivan pohtimalla pohtimaan, mille puolelle astun tämän maailman melskeessä. Tätä pohtiessani olen lukenut Daniel H. Shubinin tutkimusta "Militarist christendom and the gospel of The Prince of Peace." Siitä ehkä joskus toiste.

En ole tästä vaimollekkaan kertonut, mutta eräänä aamuna lukiessani uutisia itkin. En oikein muuhunkaan kyennyt. Tahdon auttaa taistelujen jaloissa eläviä, mutta mahdollisuuteni täällä maallisen työtaakan, sairastelevan vaimon ja tappelevien kissojen kanssa ovat melko vähäiset.

Tietoisuus ja asenteen muutos on kuitenkin jotain mitä voin yrittää levittää. Heh. Niinpä. Asenteen muutosta kaipaa itse kukin - enkä vähiten minä. Viittaahan oma nimeni ja tämän bloginkin nimi erääseen Uuden Testamentin henkilöön, joka julisti:

"Kääntykää, sillä Taivasten valtakunta on tullut lähelle!"

Eli mille puolelle kristityn kuuluu asettua?
Vastaus: Yläkerran puolelle, mutta ei muiden yläpuolelle.

Valtakuntien rajat, uskonnot, rodut ja ideologiat menettävät merkityksensä Taivasten valtakunnassa. Tämä Taivasten valtakunta on jo täällä. Meidän tehtävänämme on viedä se sinne, missä sitä ei vielä ole.

Auta hädänalaisia

Ne joilla on siihen mahdollisuus, voivat lahjoittaa rahaa vaikkapa Kirkon ulkomaanavun kautta. Lahjoituksen voi tehdä tilille Sampo Pankki 800018-223340, viestiksi Gaza.

Iltapäivällä tuli kuitenkin uutinen, että YK keskeyttää avustustyön Gazassa turvallisuusriskien vuoksi. Avustusrekan kuljettaja kuoli IDF:n tulituksessa. Aiemmin tällä viikolla yli 30 ihmistä kuoli YK:n kouluun tehdyssä iskussa. Kirkon ulkomaanapu auttaa Gazassa yhteistyöjärjestöjensä kautta, joten heidän mahdollisuuksistaan auttaa juuri nyt en tiedä.

Yksi maailma

David Rovics: In one world

Laulun tositarinaan perustava tarina koskettaa minua suunnattomasti. Siksi halusin sen helposti saataville, joten tein sille tuollaisen pienen YouTube videon - ei kuitenkaan mitään musiikkivideota.

Ymmärrä

Tietoa janoaville pari linkkiä

Linkit ovat tasapuolisuuden vuoksi molemmista suunnista. Totuus on taatusti jossain muualla.

Rukoile

Meillä on käytössämme kiväärejä tehokkaampi ase. Käytetään sitä.

ps. Joku päivä tässä oli lehdessä pikku uutinen, että jossain päin Afrikkaa oli tapettu nelisen sataa ihmistä. Eipä paljoa hetkauttanut. Kovuus asuu minussakin tiukassa.

Hyvää vihan perjantaita!

2009-01-02T09:48:00.006+02:00

Aina niin mukava kaikkien kaveri, Hamas-järjestö on julistanut tämän perjantain vihan perjantaiksi. Kieltämättä vähän vihastuttaakin.

Hamas on varmasti osasyyllinen siihen mitä Gazassa nyt tapahtuu. Se ei ole mm. yrittänytkään saada raketti-iskuja loppumaan. Jatkuva väkivalta ja toisaalta väkivallan aiheuttama Israelin väkivallan uhka pitävät Hamasin vallassa. Toisaalta voidaan pohtia sitä, miten Hamasin kaltainen väkivaltaa uhkuva porukka on saanut vallan ylipäätään.

Lyhyt kertaus:

1948 Israel julistautuu itsenäiseksi ja ympäröivät arabimaat julistavat sodan.
Israel lyö hyökkääjät ja samalla laajentaa omatoimisesti sille kaavailtua aluetta.
Samassa sodassa Egypti valloittaa nykyisen Gazan alueen ja Jordania Länsirannan.
Egyptin miehitys Gazassa jatkuu melkein 20 vuotta. Palestiinalaiset jäävät ilman kansalaisuutta, eikä aluetta kehitetä.
1967 Israel valtaa Gazan Kuuden päivän sodassa.
Israel ei liitä Gazaa itseensä, vaan perustaa alueelle sotilashallinnon.
1987 kurjistuminen johtaa palestiinalaisten ensimmäiseen kansannousuun, Intifadaan.

Hamasin suosio juontaa juurensa ensimmäiseen intifadan aikoihin. Alue on ollut ainakin 60-vuotta heitteillä. Luonnonvaroiltaan köyhä ja erittäin ahtaasti asuttu alue on täysin ulkopuolisen avun varassa. Ei ole mikään yllätys, että "maailman suurin avovankila" kasvattaa yhä uusia terroristisukupolvia.

Historia on kuitenkin osoittanut, että terroristijärjestöistä (tai vapaustaistelijoista, näkökulmasta riippuen) voi kasvaa ihan järkeviä rauhanomaisin poliittisin keinoin vaikuttajia. Esimerkkeinä vaikkapa IRA, PLO, jossain määrin ANC jne. Voitettuaan vaalit 2006, Hamas on ajettu nurkkaan. Sille ovat kääntäneet selkänsä likimain joka ikinen taho maltillisia palestiinalaispuolueita myöten. On helppo nähdä, miten moinen aseltelma johtaa vihaan kaikkia ulkopuolisia uhkia kohtaan.

...

Tämä nykyinen pommien pudottelu ei tule auttamaan asiaa yhtään. Hamas ja muut väkivaltaan nojautuvat järjestöt saavat uusia vihaisia tukijoita. Tämä päivän selvä asia, ei tunnu vaikuttavan Israelin päätöksiin hyökkäyksestä. Onkin epäilty, että Israelin väkivalta olisikin likaista sisäpoliittista peliä vaalien lähestyessä.

Niinpä. Jälleen kerran kansalaiset molemmilla puolilla kärsivät valtaapitävien väännöistä. Israelin laillinen väkivaltaan nojautuva järjestelmä näyttäytyy sopivalta etäisyydeltä katsottuna aivan yhtä vihaiselta kuin Hamaskin. Ihmishenkiä menee, mutta menköön. Mutta onhan toki selvää, että Israelin kansalaisen henki on paljon arvokkaampi, kuin palestiinalaisen. Se näkyy uhritilastoissa ja mediassa. Ja sen tietää sekä Hamas, että Israelin joka puolelle tunkeva sotakoneisto. Molemmat taitavat myös propagandan. En siis asetu kummankaan puolelle.

Tätä sotaa ei voida voittaa aseilla. Rukoilu tuntuu vähän nihkeältä tavalta auttaa, mutta ehkä se on joskus ainoa asia mitä voimme tehdä. Meidän rukouksiamme tarvitsevat niin Israelissa raketteja pelkäävät siivilit, kuin Gazassa kuoleman pelossa piilottelevat ihmiset. Mutta ei lista tähän jää. Muistetaan mitä Jeesus sanoi näistä asioista ja rukoillaan myös Hamasin ja Israelin halinnon puolesta. Todellakin. Hamas tarvitsee meidän rukouksiamme. Ei pelkästään jatkuvaa vihaa.

God Hates Shrimp!

2008-12-16T15:43:00.006+02:00

Shrimp, crab, lobster, clams, mussels, all these are an abomination before the Lord, just as gays are an abomination.

Now there's a message! Too bad there are not so many seafood restaurants nor openly hateful christian groups in Finland. It would be fun to join movement like this here in dark and chilly north, but here the enemy is a bit more cunning. Fred Phelps is so easy target. It is possible that groups with an anti-something agenda like WBC, will start popping up here also, when lutheran church comes more accepting. I just hope and maybe even pray, that such division will never happen.

Btw. there are some interesting links in www.godhatesshrimp.com.

Eroakirkosta.fi on kätevä palvelu

2008-12-06T20:19:00.019+02:00

Seuraakohan tätä blogin retaletta enään kukaan? En ole joutanut oikein kirjoittelemaan, kun on aivan hirveästi ollut muuta ajateltavaa. Niistä asioista voi lukea tuolta Huvilan puolelta. Joulukalenterin voi lukea vain uusintana näin kinkkuajan lähestyessä. Ihme homma sekin, että sellaista höpsötystä menin kirjoittelemaan - ja vielä ihan huvikseni. :) En jaksa katsella hyväosaisten kättelymaratonia telkkarista, mutta en myöskään halua näin itseppäisyyspäivänä höpistä mitään jonninjoutavia nationalismin turmiosta ja kuinka "epäkristillisesti" laulussa lauletaan "sun puolestas elää ja kuolla / on halumme korkehin"... No mut juu... typerät pölinät sikseen. Joku tolkku ny Jani kuule! Läps! :)

...

Joo. Tulin hyödyntäneeksi eroakirkosta.fi palvelua!

Eh. Järkytys? Njääh. En sentään eronnut kirkosta, vaan laskin paljonko maksan kirkollisveroa, koska halusin maksella "kymmenyksiä". Ongelma vain oli siinä, että koen olevani oikeastaan useamman seurakunnan jäsen. Jakelin meidän taloudemme vähiä rahoja pitkin poikin pohjoista pallonpuoliskoa. Hieman hankalaa, mutta Kristuksen kirkko juu nou.

Tarkistin veroprosentin, koska halusin olla tasapuolinen seurakuntien suhteen. Ehkä koin piston sydämessäni. Monet lahjoitusvaroin toimivat seurakunnat kun ovat - yllätys yllätys - varsin köyhiä. Olisi helppo tuudittautua siihen, että noooo.... menihän se jo veroista, eihän tässä herroiksi elellä muutenkaan. Seurakuntien työntekijät joutuvat kuitenkin tekemään töitä jos ei nyt aivan nälässä niin melkein. Ei silti. Ei luterilaisen kirkonkaan perusdunaarien palkat mitään huippuja ole.

Kirkollisvero on kuulemma tärkein syy erota kirkosta. Aika paska syy, jos minulta kysytään. Vaikka tuloni ovat ihan mukavat, en maksa siltikään kirkollisveroa oikeastaan paljoa mitään. Yhteenlaskettuna summat voivat tuntua suurilta, mutta jos meillä nyt sattuisi olemaan vaikka lapsia, se olisi aivan mitätön hinta siitä kaikesta mitä seurakunta järjestää. Enkä puhu nyt kirkollisista rituaaleista vaan kerhotoiminnasta ja muusta mukavasta.

Aloin pohtimaan sitä, mitä tapahtuisi jos kirkollamme ei olisi sopimusta verottajan kanssa "jäsenmaksun" suoraperinnästä. Pienemmät kirkkokunnat meillä ja maailmalla toimivat nimittäin lahjoituksin. Näin tekevät mm. vapaaseurakunnat. Todennäköisesti kirkon talous romahtaisikin samantien. Meillä kun ei ole omastaan antamisen kulttuuria. Jenkeissähän jaellaan lahjoituksia ovista ja ikkunoista. Niistä kun saa verovähennyksiä.

On selvää, että organisaation pyörittäminen maksaa aina rahaa - kylmää kolkkoa PAHAA rahaa. (Hän on paha. Paha kuin raha. lauloi Jouni Mömmö muinoin.) Uskonnon nimissä kerättyä rahaa on käytetty väärin varmasti rahan keksimisestä lähtien. Kirkot ovatkin käyttäneet rahoja meidän päiviimmekin asti sanottaakoon kiltisti, että turhuuksiin. Kirkko nähdään joskus vieläkin osana kapitalistisen systeemin rakenteita. Pappeja on nähty rahan perässä juoksemassa ja amerikan maan surullisen kuuluisia TV-evankelistoja on edelleen ruuduissa kinuamassa mummojen rahoja.

Tammy Fae ja Jim Bakker -
Hurja tarina, mutta ottakaapa itse selvää

Silti, vaikka seurakunta yrittäisi kuinka köyhästi elää, ei rahan kanssa pelaamista voi välttää. Se on melkoinen ristiriita, jonka kanssa ihmisten pyörittämät organisaatiot, joita seurakunnatkin ovat, joutuvat vain elämään.

Rahan antaminen seurakunnalle on hieman kuin antaisi rahaa Jumalalle. Huom... hieman kuin... Sama pätee moneen muuhunkin asiaan. Moni muukin rahareikä voi auttaa Jumalan bisneksiä. Siksi minulta nousevat karvat pystyyn kun puhutaan "uhrista Jumalalle", "avustuksesta Jumalan valtakunnan työn tukemiseen" ja sen sellaisesta. Rahan antaminen Jumalalle on jotenkin aivan absurdi ajatus. Okei. Osittain tuollaisessa puheessa voi olla perää, mutta kaikki tietävät, että Jumala ei meidän rahojamme tarvitse. Ihmiset tarvitsevat. Ongelma on siinä, että tuollainen puhe, samoin kuin puheet kymmenyksistä, luovat ihmisille paineita, joskus aivan kohtuuttomia. Rahan tuuttaamisesta kirkolle tuleekin vaatimus ja melkeinpä itsetarkoitus. Ja pakko on antaa, koska muutenhan Jumala rankaisee tai vähintään jättää jakelematta siunauksiaan. Olet kerrassaan paha ihminen, kun et antanutkaan kymmenesosaa temppelille. Niin ja oma taloutesikin menee päin peetä, kun olit tuommoinen saituri. Yhtäkkiä Jumalasta onkin tullut suojelurahaa vaativa mafioso.

Silti rahan on jostain tultava. Vaikka jonkinlainen seurakunta voikin ilman organisaatiota ja palkattuja toimijoita toimia, sellaiset seurakunnalle asetetut tehtävät, kuten diakonia loppuisivat kuin seinään. Sääli sinänsä, että asia on reaalimaailmassa niin.

Rahan kanssa venkslaaminen ei ole mikään helppo juttu. Siksi joitakin periaatteita on annettu. Kymmenyksistä puhutaan vapaissa suunnissa edelleen. Kymmenyksethän ovat vanha testamentillista oldcovenanttia, mutta se ei tunnu estävän niistä puhumista. Evankeliumin Lesken ropo on kaikille tuttu tarina, jossa Jeesus muistuttaa suhteellisuudesta. Ihmiselle vähän, voi olla Jumalalle paljon. Apostolien teoissa ei kymmenyksistä enään puhuta. Alkuseurakunnalla oli astetta kovempi meininki, kuin jotkut pliisut kymmenykset. Jos seurakuntakommuunille ei antanut koko omaisuuttaan: KUOLI. Melkoista touhua. Apostolien teoista saisikin tehtyä melkoista slapstickia valkokankaalle.

Tarina pariskunnasta, jonka molemmat osapuolet ihan vain karusti ilman selityksiä kuolivat on todennäköisesti täyttä puppua, jolla peloteltiin ihmiset aukaisemaan kukkaron nyörejään. Mutta on tarinassa silti pointti. Jumalalta et voi salata mitään. Jumalalle on annettava kaikkensa. Siis aivan kaikkensa. Rahat ja henki. Karua.

-- edit --

Tarkennetaan nyt kuitenkin. Vetelin nimittäin ulkomuistista. :) Peruspointti on kuitenkin sama. Alkuseurakunnalla todella oli kaikki yhteistä. Ne joilla oli kiinteistöjä myytäväksi, myivät ne ja tälläisen kaupan jälkipuinneista Ananiaksen ja Safiran tapauksessa oli kyse. Pariskunta pani osan kauppasummasta talteen, kenties pahan päivän varalta jos seurakunnan jeesustelusta ei tulisikaan mitään. Ja siinä se juju onkin. He eivät olleet täysillä messissä vaikka muuta väittivät. Tarina kertoo ennemminkin hengellisestä kuolemasta, ei niinkään Jumalan rankaisusta synnistä tai sen sellaisesta.

-- edit --

Siksipä tässä todellisessa maailmassa, jossa ilman rahaa ei selviä, on oikeastaan aivan mahdotonta sanoa paljollako seurakuntalaisen pitäisi tukea seurakuntaa. Periaatteessa seurakunta tarvitsee kaikki rahasi. Toisaalta itsekkin pitää elää ja onko se väärin antaa Punaiselle ristille rahaa? Entäs kilpailevan seurakunnan avustustyöhön? Pelastusarmeijan joulupadat ovat kohta taas täällä. Ilmastonmuutos? Vaatteet ovat riekaileina. Voinko ostaa uuden paidan? Ostinko liikaa ruokaa? Kaljaa? Hui! Eikö pienpanimoyrittäjyyttä saakkaan tukea?

Antamisessa on paljon hyvää hengellisessä mielessä. Mutta ei pidä hairahtua sellaiseen ansaan, että jakamalla kaiken pois, oma talous jotenkin maagisesti kohentuisi. Kyllä Jumala meistä huolen pitää. Se on vissi. Mutta se Jumalan valtakunnan maksama korko on joskus hieman muuta kuin kylmää käteistä. Jotain arvokkaampaa varmasti. Mekin voimme ajatella josko antaisimmeko Jumalalle jotain rahaakin arvokkaampaa. Jääköön kotitehtäväksti mitä kaikkea.

Jumala toimii kaikkialla. Vaikka kirkollisvero on aika mitätön summa, en silti pidä pahana syntinä sen takia kirkosta eroamista. Säästyvällä rahalla voi kummasti auttaa lähimmäistä. Vaan käsi sydämelle nyt. Moniko meistä näin tekisi? En minä ainakaan.

Orsilan Heikille terkkuja.

Huutava puolustaa Päivi Räsästä

2008-09-28T11:27:00.013+03:00

Tätä blogintapaista aloitellessani en olisi uskonnut, että vielä jonain päivänä voisin nähdä aiheelliseksi kirjoittaa muutaman sanan Päivi Räsäsen puolesta. Tuon naisen, joka monelle kristityksi itseään kutsuvallekkin edustaa niitä monia negatiivisia mielikuvia, joita uskovaisista on.

Nyt on käynyt niin, että Kauhajoen tapahtumien seurauksena Päde oli kirjoittanut Suomen ala-arvoisimman verkkojulkaisun, Uusisuomi.fi:n blogiinsa muutaman huolustuneen sanan varsin hyvästä ja surullisesta aiheesta eli ihmisvihasta.

Ongelmallinen teksti oli sijoitettu kirjoituksen loppuun:

Olen pääministerin kanssa samaa mieltä siitä, että koulusurmissa kohdataan uusi pelottava ilmiö - ihmisviha. Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle. Jumalalle jokainen ihminen on rakas - siksi meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kun elävän kristillisyyden vaikutus yhteiskunnassa on ohentunut, jotain astuu tilalle. Sen jäljet ovat synkät ja pelottavat. Tarvitsemme yhteisöllisyyden vahvistamista, mutta tarvitsemme myös kansallista heräämistä siihen ihmisrakkauden sanomaan, jota kristillinen usko on synnyttänyt kautta vuosisatojen.

Tästähän ateisteina itseään pitävät nettikansalaiset ovat pillastuneet. Olen huvittuneisuuden, kauhun, vahingonilon ja myötähäpeän sekaisissa tunteissa vilkuillut kommentteja, joita
Pätsyn blogiin on tulvinut. Niissä todistellaan, miten uskonto onkin itseasiassa ihan perseestä, ja, että kuinka tuollaista käännytystyötä kehdataan tehdä. Ja ennenkaikkea, että ei ateismi tarkoita ihmisvihaa.

Voi herran pieksut ja kilin kellit näitä netin niin fiksuja ateisteja. Yksi hieman väärin sijoitettu lause ja heti PäRä on pahan ruumillistuma ja itse asia hukkuu johonkin vihanpurkausten ja väärinymmärtysten alle. Pätällä on kirjoituksessaan meinaan ihan pointti. On totta, että kun poistaa kristillisyyden ihmiselon yhtälöstä, tulee arvotyhjiö. Sen voi täyttää järkevästi ilman uskontoakin, mutta selvästikkään se ei kaikilta onnistu. Lopulta on kyse siitä, että ihmiset jätetään oman onnensa nojaan kehittelmään päässään kaikenmaailman teorioita, jotka ikävissä tapauksissa voivat johtaa kouluampujien kaltaiseen vääristyneeseen maailmankuvaan, jossa ei ole rakkautta niin enempää muita kuin itseäänkään kohtaan. Kristinuskossahan Jumala ON rakkaus ja sen rakkauden seurauksena meidänkin asiamme on rakastaa muita, vaikka joskus moinen ajatus vituttaisikin. Ja asia jota herra, neiti tai rouva ateisti ei oikein pysty sisäistämään, on meissä asuva sisäinen rakkaus, joka on se Jumalalta saatu rakkaus. Joskus se voi olla kadoksissa ja tukahdutettu, mutta siellä se on.

Pari tuttua Raamatun kohtaa aiheesta:

Kirje roomalaisille 12:9-21
Ensimmäinen kirje korinttolaisille 13:1-8, 13

...

Alan olemaan hieman huolissani kasvavista ateistijoukuista. En niinkään määrästä vaan laadusta. Mutta siitä aiheesta joskus toiste. Nyt vaan voimia Piävälle.

Heal me NOW!

2008-09-09T01:19:00.005+03:00

Survey finds spirituality is important to eye patients.

http://www.physorg.com/news140111840.html

"There was a trend toward Christians believing that God gives strength to be 'at peace' with illness."

That's something every christian should think about. Sure God and sometimes even doctors and pills (!) will heal us eventually. But for most of us, it will not happen overnight or by healing prayer at Benny Hinn happening. What we can do, is to stay at peace. Atleast we can try. With little help from Jesus.

Btw. I wonder who has bought rights to show Benny Hinn's TV-shows on TV7, Finlands first christian TV-channel. That guy, who dresses like villain from old James Bond movies, makes me sick.

Ylistävä kitarasankari

2008-08-28T22:42:00.007+03:00

En ole vielä saanut vaimoa vakuutetuksi Guitar Heron välttämättömyydestä meidän talouteen. Vaihtoehto voisi olla Guitar Praise, kristittyjen näkemys valtavan suositusta Guitar Hero pelistä kitaraohjaimineen kaikkineen!

Näitä tälläistä turhakkeitahan myydään nimenomaan lasten vanhemmille Jenkeissä. Kun krisitityn perheen teinille pitää saada jotain viihdykettä, mikä nyt ei aivan turmele nuorta mieltä, ovat erilaiset kristilliset pelit kovassa huudossa. Valitettavasti suuri osahan niistä on ihan kuraa. Toki maallisetkin pelit ovat lähinnä typerää väkivaltailua - ja ihan aidosti myös huonoja. Pelialalla työskentelevänä voin tämän huoletta sanoa. :)

Vaan voihan olla, että juuri Iron Maiden ja Commando C-64:llä ovat turmelleet minut. Six six six is number of the beast! (Ja heti alkoi soimaan Commandon teema Rob Hubbardin SID soundeilla.) :(

...

Guitar Praisea myyvä firma myy myös tanssimattoja kristillisellä musiikilla. Perusidea on sama. Näin sieluni silmin hädin tuskin teini-ikäiset tytöt tanssimassa tälläisellä matolla. Samalla he nyrpistelevät nenäänsä maallisille siskoilleen, jotka jumppaavat ties minkä Britney Spearsin tahtiin.

Se mikä tässä ihan oikeasti mättää ja lujaa on se, että jotkut varmasti ihan oikeasti kuvittelevat, että tuollaisella tiluttelu kotona tietokoneen ääressä olisi suurikin hengellinen kokemus. Voihan se olla joskus kenties sitäkin, mutta Jenkeissä koko ylistyskulttuuri on jotenkin ihan hurahtanut. Jenkkimeininkiä Suomeen importoivat erilaiset karismaattiset liikkeet, mutta aika huonolla menestyksellä. Varmasti Hillsong-festareilla (vai mitä ihmettä ne nyt edes on) on tosi railakas meininki, mutta niin on missä tahansa missä musiikki soi lujaa. Neil Youngin keikalla ei ollut yleisö ihan hirmusesti messissä, mutta kyllä jalka vispasi silti. (Eikä musiikki soinut lujaa.)

En myöskään voi olla muistamatta erästä Nokia herätyksen tilaisuutta. Alussa oli perinteinen ylistystuokio, jossa soitettiin tarttuvaa ja samaa toistavaa laulua. Sellainenhan on siis hypnoottista. Hiemankuin Neil Youngin loputtomat kitaroinnit, jos sellaisista tykkää. (Tykkään.) Sama temppuhan toimii reiveissäkin. Kyllähän siitä kiksit ilmanmuuta saa.

Vaikka ajatus olisikin hyvä, nykyinen ylistyskulttuuri varsinkin rapakon takana tekee ylistyksestä välineen. Se muuttaa sen osaksi uskonnon kaavaa. Ylistystä ei tehdäkkään ilosta (tai surusta tms.), vaan uskonnon kaavan luomasta pakosta. Ylistyksestä tulee formaali tilanne, on tietty tempo, on tietyt sanat ja fraasit, on ylipäätään MUSIIKKIA.

Onneksi meidän Jumalamme ei ole pikkumainen nilkki (vaikka jotkut ihmiset saavat helposti kuvittelemaan muuta), eikä niin välitä niistä keinoista millä ylistetään. Kai se Guitar Praisella onnistuu siinä missä laahavilla virsilläkin.

Oi. Ja minä ylistän nyt näin netitse, että on se vaan melkoinen Jumala kun on osannut tehdä herkkutatin, joita metsä on pullollaan täälläpäin! :)

...

PS. Guitar Praisen biisivalikoimaan ei kuulu Stryperiä. Joten luottokortit takaisin lompakkoon. :(

Ei niin vakavaa

2008-08-25T12:51:00.004+03:00

Edellisen kirjoituksen huumori oli ovelasti piilotettu kirjoituksen loppuun, mihin asti monikaan tuskin jaksoi lukea. Tässä jotain korvaukseksi päin pläsiä:

by XKCD

(Klikkaa kuvaa, niin näkee lukeakkin.)

Näpit irti mun jumalasta!

2008-08-22T23:17:00.010+03:00

On ollut keskustelun tapaista ilmassa siitä, pitäisikö päiväkodeissa ja kouluissa olla uskontokasvatusta ollenkaan ja jos, niin mitä tehdä uskonnottomille lapsille, joita on yhä enenevä määrä.

En mitenkään erityisesti kannata valtionkirkkoa tai pidä tunnustuksellista uskontokasvatusta valtion taholta minkäänlaisena välttämättömyytenä. Itseasiassa kannatan uskonnonvapautta ja sen sellaisia arvoja siinä missä vankkumaton "vapaa"-ajattelijakin. ("Vapaa" lainausmerkeissä, koska mielestäni on naurettavaa omia "vapaus" vain uskonnottomien etuoikeudeksi. On kristittykin vapaa ajattelemaan mitä haluaa. Myös vapaa uskomaan Jumalaan, jos niikseen tulee.) Jotenkin on hassua ajatella, että Hoosiannan laulaminen jollakin tapaa turmelisi lapsen viattoman mielen. Vaarallista on sekin, että uskonnottamat vanhemmat tuputtavat omat näkemyksensä lapselle, usein huomaamattaan. Esimerkiksi virhe mikä helposti tapahtuu aikuistenkin uskonnottomien keskuudessa, on pitää uskovaisia ihan vain yksinkertaisesti tyhminä, sinisilmäisinä ja muuta sellaista. Kaiken mahdollisen kyseenalaistamista ei sitten osatakkaan enään kyseenalaistaa.

Dan Piraro - www.bizarro.com

Muutenhan en asiasta ihmeen huolissani olisi, mutta kun olen joutunut välillä tahtoen tai tahtomattani ateistien kanssa väittelyyn, tai luen uskonnottomien kriittisiä kirjoituksia, en voi olla kiinnittämättä huomiota ihan perustavanlaatuisiin seikkoihin, kuten:

Uskonnon perusasioiden tuntemus on retuperällä
Uskovaiset nähdään ryhmänä samoin ajattelevia ihmisiä
Uskovaiset nähdään harhaanjohdettuina
Halutaan määritellä "kristitty" jollakin omalla määritelmällä (esim. "kristitty ei tee syntiä.")

Kun sitten ateisti pitää itseään samaan aikaan älyllisesti ylivertaisena (koska tilastollisesti katsottuna uskonnottomat ovat älyykkämpiä kuin uskovaiset), eivät he myöskään osaa tai halua kuunnella toista totuutta, siitä mitä on usko ja mitä kaikkea uskovainen voikaan tarkoittaa. Kun ateisti ei yksinkertaisesti ymmärrä mitä uskovaisen päässä liikkuu, vaan kuvittelee mielessään jotain mielikuvitusolentojen tapaista lapsellista uskoa tai ankarasti säädöksiä noudattavaa ahdasmielisyyttä, ei ole helppoa päästä keskustelemaan oikeista asioista.

Esimerkkinä vaikkapa Matteuksen evankeliumin kertomus veden päällä kävelevästä Jeesuksesta ja samaa temppua yrittävästä Pietarista. Kun skeptikkoateisti sanoo, että "No eihän nyt kukaan veden päällä voi kävellä. Sehän on pelkkä satu.", sanoo fundamentalisti, että "No tottakai noin tapahtui. Sehän lukee Raamatussa!" Näin molemmat ääripäät tietämättömyyttään hukkaavat todellisen pointin. Moni Raamattunsa lukenut nimittäin sanoisi: "En tiedä tapahtuiko noin todella, mutta kertomushan on itseasiassa pienoisevankeliumi, jossa Jeesus pelastaa hukkuvan ihmisen, vaikka tämän usko onkin heikko."

On siis toki niinkin, että uskovaisten keskuudessa on niitä, jotka ovat kenties Raamattunsa lukeneet, mutta ottavat asiat vastaan sen kummempia miettimättä. Heidän mieliinsä on helppo syöttää vinoutunutta teologiaa, jota perustellaan tyyliin "Raamattu sanoo niin." Usko auktoriteetteihin voi olla kova. Saarnamiesten sanoille voidaan antaa enemmän painoarvoa kuin olisi tarpeen.

Ehkäpä kouluihin tarvittaisiinkin ENEMMÄN uskonnon opetusta. Nyt keskitytään Raamatun tarinoihin ja kirkkohistoriaan, sinänsä arvokasta ja kannatettavaa, mutta siitä ollaan koulussakin kovin hiljaa, että mitä se usko todella on. Ja niin ollaan muuten luterilaisessa rippikoulussakin. Ihan sellainenkin asia, että mitä Luther todella keksi sen lisäksi, että anekauppa on pahasta? Ainakin minun aikanani asia oli näin. Uskonnottomat ja rippikoulun käyneet ovat aivan yhtä pihalla uskon perusasioista. Hankalaksi asian tekee se, että he eivät sitä edes tiedä.

...

Jenkeissähän asia on ollut enemmän tapetilla. Siellähän uskonnonvapaus otetaan vakavasti. Muutama vuosi sitten eräs tuomari teetätti oikeustaloon kiveen hakatut Kymmenen käskyä. Tämä aiheutti ymmärrettävästi hälinää ja lopulta erinäisten sotkuisten vaiheiden jälkeen liittovaltion miehet kävivät hakemassa monumentin pois kristittyjen mielenosoittajien mylviessä pihalla. Eräs mielenosoittaja oli huutanut: "DON'T TOUCH MY GOD!"

Niin... Miten se Kymmenen käskyä menikään?

?

Herätyspysähdys - Osa 1

2008-07-06T17:16:00.011+03:00

Heh. Nokkela otsikko vai mitä?

Tämä blogi on jäänyt ajan ja mielenkiinnon puutteessa taka-alalle. Mutta koitetaanpa taas jatkaa. Ehkä toisenlaidan kristilliselle blogille voi olla edelleen olla tilausta. Ei tässä niin outolintuja kuitenkaan olla, että yksin joutuisi erämaassa huutelemaan. Ongelma lienee edelleen se, että minun kaltaiseni ihmiset ovat yleensä hiljaa niin kirkon penkissä kuin internetissäkin. Me joilla ei ole taustaa herätysliikkeissä tai pienemmissä kirkkokunnissa, olemme sitä hiljaista enemmistöä. Tosin minun mielipiteeni tuskin edustavat enemmistön mielipiteitä ja asenteeni voi olla moniin asioihin turhankin änkyrä ja vinosta kulmasta katseleva. Ehkä siitä joku uusi ajatus kuitenkin voi jossakin syntyä. Joten jatketaan blogia nyt kun on ihka oikea kesäloma, eikä sienikausikaan ole ihan vielä alkanut. Eilen tosin löytyi ensimmäinen mustikka.

...

Ehkä olen työkiireiden kaikottua ollut tavallista herkempi seuraamaan uskontoasioita, mutta jostain syystä tuntuu siltä, että eri kristilliset tahot (ja Äiti-Amman halailijat) suorastaan piirittävät.

Ostin markkinoilta pienen venäjällä litografia-menetelmällä kopioidun ikonin. Niitä myi mukava ortodoksiveli, joka selvästi ymmärsi, että kovin syvällisiin jutusteluihin ei kannata markkinahumussa mennä. Varsinkin kun munkki (jos hän sellainen todella oli, vaimo hieman epäili meinaan) ei ollut omalla maaperällään vaan täällä Hämeessä, jossa ortodoksisuus ja sen monenmoiset messuamiset eivät ole juuri huudossa. Meidän kylän kirkko on vitivalkoinen sisältäkin ja ainoa kuva on sinänsä kaunis alttaritaulu. Emmekä me lausu messussa ylistystä enkelille, joka ikonissa on kuvattu.

En valinnut kuvaa Urielista, sielujen valistajasta, uskonnollisin perustein. Arkkienkelit ja niihin liittyvät mystiikka kiinnostavat muuten vain. Uriel on vähemmän tunnettu, kuin Gabriel ja Mikael ja mainitaan sykähdyttävästi Kate Bushin Lilyssä. Vaikka suhtauduin epäilevästi koko enkeleiden konseptiin, ovat nämä sanansaattajaolennot, sekä selvästi symboliset Jumalan ominaisuuksia kuvaavat siipiveikot silti varsin mielenkiintoisia. Urielin väitetään olevan muuten juuri se, jonka kanssa Jaakob paini. Aikamoista Jaakobin painia tämä uskontojuttu minullekkin usein on. No se siitä. Toivottavasti veli ei loukkaantunut, kun sen kummempia miettimättä sanoin enkeliä siipiveikoksi. :)

Joka tapauksessa arkkienkelin kuva Revolution Churchin vyönsoljen vieressä kertoo minulle eri tavoista käsitellä suhdetta Jumalaan.

Me protestantithan emme palvontamenoissamme ylistä kuin niitä kolmea jumalaamme, eli siis pyhää kolminaisuutta. Ortodoksit ja katolilaiset sen sijaan muistavat myös pyhimyksiä ja enkeleitä. Tämä on änkyräpiireissä leimattu epäjumalanpalvonnaksi ja tiesmiksikä. Toisaalta ymmärrän hyvin, että esimerkiksi nuoret tytöt lausuvat naiseuteen liittyvät rukoukset mieluummin Marialle, kuin Isälle, jota ei koetakkaan niin lähestyttäväksi. Ei se lapsia ja äitiä hakkaava juoppoisä oikein taivu siksi taivaan isän malliksi. Panee miettimään, että olisikohan maailma toisenlainen, jos Jeesus olisikin puhunut Taivaan Äidistä? Ehkä. Ilmeisesti tälläistä ilmaisua ei käytetty koska sehän olisi kuulostanut Lähi-idän ihmisistä joltain kauhealta pakanatouhulta. Hedelmällisyyden jumalattariahan oli palvottu alueella jo paljon ennenkuin Jahvesta oli kuultu mitään.

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi

Katolaisuuteen minulla ei ole ollut sentään lähikontakteja, mutta jostakin syystä tuntuu, että kun leppoisa ja niin mukavan lutuinen avantouintiavantoja siunaava Isä Mitro ei enään näy julkisuudessa, niin valtamediat (ainakin Hesari) ovat löytäneet jännittävää ja värikästä uskonnollisuutta katolilaisuudesta. Timo Soini aletaan tuntea jo paremmin katolilaisuudesta, kuin perssuomalaisten puolueesta. Kirjaila Antti Nylenin tuima ilme näkyy jo ärsyttävyyteen asti lehtien sivuilla ja välillä töllössäkin. Aina muistetaan mainita, että hän on muuten katolinen. Nylenillä on fiksujakin ajatuksia, mutta kaveri tuskin saisi samaa palstatilaa ilman meille niin outoa twistiä uskontovalintansa suhteen.
Tulee suoraan sanoen ikävä entisaikojen Jaakko Heinimäkeä, joka nykyään kirjoittelee lähinnä kolumneja viineistä ja paistattelee turhissa visailuohjelmissa. Mikko Salmi (joka on valitettavasti välillä aika ärsyttävä kaveri) yrittää, mutta tosiasiassa luterilaisella kirkolla ei ole tällä hetkellä "kasvoja". Kuka muistaa miltä Jukka Paarma näyttää? Tai kuka hän edes on? :)

En pidä katolista kirkkoa suurena saatanana tai paavia pahana keisarina. Ortodoksit ovat myös ihan okei. Mutta ne ovat molemmat Uskontoja nimenomaan todella isolla U:lla. Ehkä tämä meidän luterilaisuus on niin hajutonta ja mautonta, että näkyvän uskonnollisuuden paikan ottavat jännittävämmät mystiikkaa ja riittejä korostavat lähestymistavat.
Kun ollaan mielellään katolaisuuteen ja ortodoksisuuteen kallellaan, unohdetaan usein millä tavoin ne määrittelevät uskovan puolesta harjoittamisen tavat ja rajat. Luterilainen kirkko voi joskus tuntua joidenkin pienten ääripäätahojen toimesta ahdasmieliseltä ukkokuorolta. Mutta onko ortodokseja höykyytetty koska he eivät hyväksy naispappeutta? Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on sekin varsin jyrkkää - joskin vaihtelevaa.

Toki näille uskonnoille löytyy varsinkin kannattajiensa taholta aina hyviä perusteita. Eikä täydellistä uskontoa ole olemassakaan.

Perusajatus tässäkin kirjoituksessa on kuitenkin se, että USKONTO TAPPAA SIELUN. Ainakin omani. Uskonto kuin uskonto, mikä tahansa ihmisten lähestymistapa ankarasta katolilaisuudesta körttiläisyyteen sisältää aina elementtejä jotka ovat jos ei suorastaan äärimmäisen haitallisia, niin eivät ainakaan välttämättömiä tai kaikille soveliaita sen oman suhteen jumalsuhteen rakentamiseen. Mihin tahansa uskonnolliseen toimintaan mukaan lähtiessä kannattaa ottaa mukaan aivot ja pitää pää viileänä, eikä antaa KENENKÄÄN, edes minun, sanoa, miten asioiden pitäisi olla.

Niin se vain on, että Jeesus pelastaa, ei ikonit tai kanoninen oppi. Suhde rakastavan Jumalan ja sinun välillä on vain Jumalan ja sinun välillä. Uskonnot hämärtävät tämän seikan. Kaikki ulkoiset tunnusmerkit tai henkimaailman asiat ovat merkityksettömiä sen perusasian rinnalla. Siksi Luther teki mitä teki. Siksi herätysliikkeitä on tarvittu niin monta. (Ja toivottavasti uusiakin vielä tulee.)

Tästä kirjoituksesta tuppaa nyt tulemaan liian pitkä. Jatkan herätysliikkeistä ja pienistä kirkoista seuraavalla kerralla. Olin nimittäin käymässä Vapaakirkon kesäjuhlilla. Samaan aikaan olisivat olleet Herättäjäjuhlat Espoossa. Siitä sain lukea vain Hesarista. Meillä Hämeessä ei körttejä juuri meinaan näy. Harmi. Herännäisten tapa ajatella natsaa omaani paremmin, kuin minkään muun suomalaisen kristillisen tahon.

Noniin. Jaakko Löyttyä soimaan ja terasille grillaamaan LIHAA ihan vain Antti Nylenin kiusaksi. :P

Od lo avdah tikvatenu - vielä on toivoa

2008-06-12T14:29:00.009+03:00

(Otsikko on peräisin Hatikvasta, Israelin kansallislaulusta.)

Olen tehnyt tolkuttomalla tahdilla kahta työtä. Bloggailu tämän blögin tienoilta on jäänyt vähiin. Aihepiirikään ei ole ollut niin erityisen ajankohtainen.

Stressipisteet ovat työnpuolesta sen verran korkeat, että univaikeudet ovat tulleet taas mukaan kuvioihin. Mistään vakavasta ei ole kyse ja kesälomakin alkaa aivan pian.
Viimeyönä Nukkumattia odotellessa lueskelin ICEJ:n lehdykäistä. Se oli virhe. Tulin niin pahalle tuulelle ja kurjiin ajatuksiin, että vielä herätessäkin (liian lyhyiden unien jälkeen) vitutti edelleen.

Varmasti lueskelin lehteä melkoisella ennakkoasenteella. Vaikka koitin ymmärtää näkökulmaa, kristillistä siionismia, juutalaisten kurjaa historiaa, raketti-iskuja, traumatisoituneita israelilaislapsia... mutta ei... Ei järjestön tarkoituskaan ole tietenkään olla tasapuolinen asioiden suhteen mutta voi jumankekka. Minulle tuli kuva Israelin valtiosta, joka on virheetön, mitä nyt teki sen virheen, että vetäytyi Gazasta. Palestiinalaiset ovat jotain alempaa rotua, jotka eivät osaa hoitaa asioitaan. Miljoona palestinaalaispakolaista pysyvillä pakolaisleireillä saavat jatkaa samalla tavalla. Palestiinalaisvaltiota ei missään nimessä saa synnyttää, mutta juutalaisvaltio tottakai pitää olla. Jakamaton Jerusalem on itsestäänselvyys. Iran pitäisi pommittaa. Kansainvälinen yhteisö on moraaliton, koska ei suojele Israelia (lue : pommita Irania ja varmuuden vuoksi Syyriaa.)
Muuten, samaa moraalitonta kansainvälistä yhteisöä, haukutaan toisaalla, koska antaa palestinaalaisten kärsimysten jatkua. Valitse siis totuutesi.

Hirmuisen väkivaltaista porukkaa? Kun Jeesus tulee takaisin, hän Rauhan ruhtinaana varmaan jyrää tankilla palestiinalaiset? "Autuaita ovat kauhantekijät."

Okei. Olkoon ihmiset mitä mieltä vaan ja minä tulkitsen ko. kirjoitukset varmasti turhankin paljon vinoon. Kurjinta tässä on kuitenkin se, että jälleen kerran minunkaltaiseni, ehkä tämän uskontojutun kanssa hieman haparoiva, saa ajatuksen, että kunnon kristityn pitää tukea Israelin väkivaltakoneistoa! Palestinaalaiset syökööt kiviä! Haistakaa kuulkaa... grrr...

Olen pohtinut asian niin, että ollakseni kunnon kristitty, ei minun tarvitse tukea Israelin VALTIOTA, joka on ihan yhtä perseestä, kuin noin 100% muistakin ihmisten luomista valtioista. Kansallisuusaate joka joskus 1800-luvulla keksittiin, ei sinänsä ole huono juttu, mutta jos se tarkoittaa sitä, että väestöpohjan homogeenisyys (tai vaikkapa uskonto) on tärkeämpi, kuin lähimmäisen hyvinvointi, niin ei aatetta voi tukea.

Raamatun mainitseman Israelin, se jota piti siunaaman, tulkitsen hieman toisella tavalla, kuin maaplänttinä, jossa asuu juutalaisia. Kansakaan ei ole oikea sana, mutta parempi. Tuen ajatusta juutalaisten kansasta, joka saa elää rauhassa, mutta ei välttämättä juutalaisvaltiossa.
Se väkivallalla kyllästetty Israel taas on jotain muuta, jotain hyvin maallista.
Ehkä tässä kuitenkin vaikuttaa se Vanhan Testamentin Jumala ja muutenkin hyvin sotaisa meininki, joka tästä juutalaisten kirjoittamasta kirjasta välillä huokuu. Se, että Raamattu on hyvin sotaisia ja väkivaltainen kirja, ei tietääkseni kuitenkaan tarkoita, sitä, että sota ja väkivalta pitäisi hyväksyä - koskaan. Raamatun tulkinta, jossa lopussa käydään taistelu, jonka Israel voittaa, vaikuttaa myös. Mitäpä sitä rauhan työtä tekemään, kun kaikki loppuu verisesti joka tapauksessa? HÄH?

Täydellinen väkivallattomuus on muuten todella vaikea aate. Ei se Jeesus ihan lällyjä juttuja vaatinutkaan. Siis kivääri käteen tai kuolema? (Reilu 60 vuotta sitten näin oli täällä meilläkin.)

Eikä muuten Israel ole niin samanmielinen valtio, kuin tuosta lärpykästä sai kuvan. Tosiasiassa siellä on poppoota moneen junaan. Aseistakieltäytymisaatekkin elää ja voi hyvin. Maallistuminenkin jyrää. Se on sitä demokratiaa. Propagandalla saadaan ihmisten mielet kääntymään muurin molemmin puolin. Pahin virhe näissä asioissa noin ylipäätään, on antaa jonkun muun päättää mitä mieltä asioista pitää olla.

Koitin etsiä mieltäni rauhoittamaan YouTubesta David Rovicsin (juutalainen!) huikean hienon Jenin kappaleen tänne blogiin jossakin muodossa. Ko. biisi on erittäin koskettava ja mielestäni myös todella tasapuolinen. Syyttävä sormi taitaa sittenkin nousta meitä välinpitämättömiä länsimaalaisia kohti. Kunnollista näkemystä aiheesta ei löytynyt. Tässä kohtuullisin. Tämäkin loppuu kesken.

(Siis ei tämä ole mikään virallinen video.)

Ja tasapuolisuuden vuoksi tarinaa Sderotin kaupungista. (Jätän mainitsematta mitä tapahtui, kun Israelin armeija viimeksi poikkesi Gazassa...)

Kirkkokuorot! Ottakaa kantaa!

2008-03-28T23:18:00.011+02:00

Olen kuunnellut viime päivinä paljon kantaaottavaa folk-musiikkia, eli protestilauluja Amerikan mantereelta. David Rovics niminen heppu on pyörinyt digitaalisella levylautasella nyt useamman päivän. Jotain tekoa asian kanssa voi olla sillä, että tyypin lähes koko tuotanto on ladattivissa ilmaiseksi netistä - laillisesti.

Rovicsilla on sanomaa ja asennetta, joka on pannut minut pohtimaan hengellisesti motivoituneen musiikin sanomaa ja asennetta. Rovics laulaa työläisten asemasta, korporaatioiden vallasta, sodan mielettömyydestä, sosiaalisesta epätasa-arvosta - ylipäätään kaikesta siitä mädästä maailmassa on. Hän on myös reilusti jotain mieltä. Hän sanoo asiat suoraan.

While I still could run with a machine gun in my hand
I thought of Halliburton and the military brass
And the things they get away with all for their ruling class

Ja onhan näitä... Kauppareissulla kuuntelin Buffy Sainte-Marien Bury My Heart At Wound Knee - nimistä biisiä:

They got these energy companies that want the land
and they’ve got churches by the dozen
who want to guide our hands

(Sainte-Marien kynästä on muuten lähtöisin mm. Universal Soldier, jonka lauloi suomeksi Hector nimellä Palkkasoturi.)

Neil Young taas lauloi aikanaan:

I see a woman in the night. With a baby in her hand.
Under an old street light. Near a garbage can.
Now she puts the kid away, and she's gone to get a hit.
She hates her life, and what she's done to it.
There's one more kid, that will never go to school
Never get to fall in love, never get to be cool.

...

Kristillinen musiikki on ehkäpä liian sisäänpäin kääntynyttä. Pitkältihän kristillinen musiikki, tarkemmasta genrestä riippumatta, keskittyy ihmisen ja Jumalan suhteeseen. Fine. Sehän on se tärkein suhde mikä meillä voi olla. Mutta voisiko kristillisestä näkökulmasta tehdä aidosti kantaaottavaa musiikkia? Ns. kristilliset arvot (kukin määritelköön itse omat kristilliset arvonsa...) ovat tässä globalisoituvassa maailmassa vaarassa. Kohta ei ole enään mitään arvoja missään. Koska kaikki täällä meillä ja maailmalla tapahtuva paska on meidän yhteinen huolenaiheemme, voisin vallan hyvin kuulla näistä asioista laulettavan myös hengellisissä kuvioissa. Vaan enpä juuri kuule.

Päähäntaputtelu-musiikille on paikkansa ja suurelta osin hengellinen musiikki on tehty tuomaan ihmisille lohtua. Se onkin tärkeä ja arvokas tehtävä. Mutta on maailmassa silti asioita päin helvettiä. Eikä kristikunta ole tietenkään tätä mitenkään kiistämässä - päinvastoin. (Jenkkien evankelisia ei lasketa.) Mutta usein hengellinen musiikki vain muistuttaa yleisluontoisesti ja olankohautuksen omaisesti, että maailma on paha paikka, onneksi täältä pääsee sitten pois ja jee jee kiva kiva kyl tää tästä.

Vaan missä on sellainen haastava, kantaa ottava, asioihin palleista tarttuva hengellinen musiikki, joka ei taputtele päähän, vaan haastaa kuulijan pohtimaan asioita? Hyvin harvakseltaan sellaista nimittäin kuulee. Terapia aikoinaan jotain puhui kaakaon viljelyn mahdollisista sosiaalisista ongelmista. Jaakko Löytyn Pohjoisesta etelään on hieno laulu kolonialismista. Löytyn biisit vähäosaisista ovat muutenkin rautaa.
Ulkomailta tulee mielee 80-luvulla vaikuttanut Steve Taylor, joka rohkeasti kritisoi vähän kaikkia. I blew up the clinic real good oli riemastuttavan kauhistuttava muistutus abortin vastustajien pommihyökkäysten päättömyydestä. Taylor oli siitäkin poikkeuksellinen kristillinen artisti, että hän kritisoi reippain ottein myös "omiaan".

Jään vain pohtimaan, miksi ateistiksi tunnustauvua David Rovics saa minut ajattelemaan palestiinalaisen 10-vuotiaan Mahmud nimisen pojan kuolemaa Israelin armeijan luoteihin Gazassa. Propagandaa? Ehdottomasti! Kristillisen musiikinhan ei ole tarkoitus vaikuttaa ihmisiin eihän? :)

Cause I don't think Jesus would send gunships into Bethlehem
Or jets to raze the towns of Timorese
I don't think Jesus would lend money to dictators
Or drive those SUV's
And I don't think Jesus would ever have dropped
A single ounce of napalm
So tell me, who would Jesus bomb?

Who would Jesus bomb? / David rovics

Näyttäkää joku suomalainen tai ulkomaalainen kristillistä musiikkia tekevä artisti, joka on tarkoittamallani asialla! Pakkohan niitä on olla! HÄH? Voihan vain olla, että olen ihan vain liian pihalla siitä mitä "kentällä" tapahtuu.

(Siitä löytämästäni punk-bändistä sitten ensi kerralla... meni nyt vähän ohi taas.)

Paavali ja punk-herätys!

2008-03-24T22:12:00.012+02:00

Älkää mukautuko tämän maailman menoon,
vaan muuttukaa mieleltänne.

Room. 12:2

Jotakin tuon tapaista kirjoitti Paavali aikoinaan. Tätä lausetta onkin aikojen saatossa käytetty perustelemaan jos jonkinmoista käytöstä. Mutta ehkäpä pitäisi ymmärtää, että myös uskonto on sitä maailman menoa josta niin varoitellaan. Pysähtyneisyys on juuri sitä, että mukaudutaan maailman menoon. Kristityn ja samalla krisitillisyyden pitää uudistua! Se kristillisyyteen niin tiukasti kuuluva katumuskin on nimeomaan mielen muuttamista. Tarvitaan kapinaa! Ja kapinan voi aloittaa ensin omassa sielussaan.

Kapinaa ja kristillisyyttä harvemmin nykypäivänä yhdistetään. Vastakulttuuri toisensa perään on nähnyt uskonnossa jotain mikä pitää tavalla tai toisella hylätä. Uskonto on ollut niin kauan osa valtakoneistoa, että luonnollisesti kaikenlainen jeesustelu ottaa syystäkin päähän niitä jotka haluavat muutosta yhteiskunnassa. Esim. Marx, kommunistit, anarkistit ja hipit ymmärsivät kaikki oikein hyvin uskonnon nujertavan vaikutuksen.

Mutta sitten... mitä tekivätkään Luther ja lukuisat herätysliikkeet täällä Härmässäkin? Leo Tolstoi oli melkoinen anarkovegaani kristityksi kreiviksi. Entäpä hippien Jeesus-liike? Minkälainen tyyppi oli itse Jeesus?

Kristinuskossa on aina ollut liikehdintää joka ei sovi totuttuihin raameihin. Pahin mahdollinen virhe tämän uskonnon historiassa on varmaankin ollut se sama joka auttoi kristinuskoa leviämään niin rajusti - siis kristinuskon muokkaaminen osaksi yhteiskuntajärjestystä. Hämärästä kultista valtionkirkkoon on pitkä matka. Joten onnea vaan Koiviston Markulle hyvästä valinnasta!

Punk on sellainen musiikkityyli ja aate, että sitä harvemmin yhdistetään kristillisyyteen. Punkissa on aina ollut mukana avoimen uskontovastainen, jopa uskontovihamielinen sanoma. Bändit kuten Bad Religion tai Agnostic Front, kertovat jo nimessään mistä on kyse. Hardcore yhtyeet eivät juuri kierrelleet, jos nyt sanoista sattui saamaan selvää: "Uskonto on vaarah.. ögörhöröhödfs.." Usein punkissa, kuten muissakin nuorisokulttuureissa, oli tärkeää vanhempien sukupolvien ärsyttäminen ja erottautuminen. Hardcoresta vaikutteita imenyt trash-metal yhtye Slayer vetikin ärsyttämisen äärimmilleen karjumalla avoimesti alakerran isännän puolesta. (Ihan hyvin sikäli kun laulaja Tom Araya tunnustaa uskovansa yläkerran isäntään kunnon katolisen tavoin.) Myöhemmät metalliyhtyeet ottivat tämänkin sitten liian tosissaan.

Sellaista musiikkityyliä ei liene olemassakaan josta ei olisi jonkinlaista kristillistä muotoa. Punk ei ole poikkeus. Vaikka punk on jo moneen kertaan kuollut, tulee aina uusia nuoria joihin punkin konstailemattomuus, anarkia ja energia iskee. Vaan kuinkas käy kun punkisti ajatteleva nuori löytää toisenkin vastakulttuurin - kristinuskon. Siinä voi olla hetken aatteinensa kovin yksin Suomea isommassakin maassa. Mutta kyllä niitä bändejä ja piirejä on. Revolution Church on yksi esimerkki tälläisestä punk-kulttuurin liepeille syntyneestä kristillisestä liikehdinnästä.

Vallitsevien normien kyseenalaistaminen ja oman tiensä löytäminen, eivät ole niin kaukana kristinuskon ytimestä kuin voisi kuvitella. Todellinen vastarannan kiiski ymmärtää myös sen, että niitä omankin piirin arvoja ja näkemyksiä pitää voida katsoa vinoon. Jos ihmisiä pitää ravistella hereille tärkeän asian puolesta, niin sitten ei auta kuin ravistella. Tarvitaan konfliktia, jota asiat voivat muuttua. Rohkea oman tien kulkeminen johtaa vääjäämättä reitille, jossa ei voi välttyä törmäyksiltä. Näitä törmäyksiä tulee niin punkkarille, kuin Jeesuksen seuraajallekkin.

Kristillinen punk muun kristillisen rock-musiikin ohella tasapainoilee kaltevalla pinnalla. Toisaalla rauhaa rakastavat, pasifisistisia aatteita kannattavat punkkarit ovat valmiita vetämään kristillistä punk-bändiä turpaan ja toisella laidalla epäillään, ovatko nämä kristityiksi itseään tituleeraavat keesipäät kristittyjä ollenkaan. Rankempi kristillinen nykymusiikki ei ulkoisesti juuri eroakkaan muusta rankasta musiikista. Sanoissakin vältellään puhumasta asioista suoraan. Tämä on ymmärrettävää. Suora julistus on takuuvarma keino karkoittaa potentiaalisia kuulijoita. Vaan on ainakin yksi bändi tehnyt rohkean vedon ja uinut reilusti vastavirtaan sekä punk-skenen, että kristillisen musiikin piirissä. Siitä ensi kerralla!

Pari vinkkiä:

He is the rock...We will roll you

Missä äijä väijyy?

2008-03-10T21:11:00.006+02:00

Missä äijä väijyy?
Miksi minut näännyttää?
- Piispainkokouksessa ottaa kantaa naispappeuteen.
Eikä ota ketään vastaan.
Kuulemiin huomiseen...

Sopivina aikoina, kun elämässä pitää kiirettä, Jumala tuntuu vähintäänkin kaukaiselta, jopa olemattomalta. Vaikka Jumala on vaikuttanut minunkin elämääni monella konkreettisella tavalla, ei se aina tunnukkaan riittävän. Taitaa mennä vaihteeksi liian hyvin ja lujaa, että jaksaisi uhrata ajatusta Jumalalle. (Uhrata on muuten oikein hyvä sana tuohon.) Mutta toisaalta, Jumala jos kuka ymmärtää, että kun pyörät pyörivät, niin silloin mennään. Niin monien huisien sattumien summa tämä nykyinen työtilanteeni on, että en koe lainkaan vääräksi viettää työntäytteistä kevättä. Tämä silläkin uhalla, että taivaalliset asiat eivät sitten ole erityisemmin tapetilla.

Ehkä liiaksikin pannaan painoarvoa sille, että uskovaisen elämän pitäisi olla jotenkin "hengellistä". Mitä se semmoinen hengellisyys sitten on? Mitä on hengellinen kasvu? Entä jos ei kasvakkaan? Näin mainoksen jostakin tapahtumasta, jossa luvattiin henkistä kasvua. Henkinen kasvu on tietysti hieman eri asia kuin hengellinen kasvu, mutta samaa sopaa se on - eri paketissa vain. Lienee sanomattakin selvää, että mainostettu tilaisuus ei juuri houkutellut. Suoraan sanoen kaikki sen sortin toiminta öklöttää. Maailmassa on niin paljon muutakin tärkeää kuin "hengellisyys" tai "henkisyys".

Mutta kyllä se Jumala vaan on - vaikka ei uskoisi. Tämäkin internet-löytö sen todistaa:

Tässä on pöhkeydessäänkin joku syvällinen totuus.

Niin ja pointsit sille, joka tunnisti mistä nuo laulun sanat ovat!

It's fun to stay at the YMCA

2008-03-04T23:07:00.016+02:00

Olimme vaimon kanssa varanneet paikan avioliittoviikonloppuun paikallisessa seurakunnassa. Maksun olimme suorittaneet etukäteen. Luvassa oli jos ei muuta niin ainakin vaihtelua viikonloppurutiineihin. En odottanut järisyttäviä löytyjä tai, että kurssintapainen olisi jotenkin maagisesti etukäteen korjannut nuorta avioliittoomme todennäköisesti tulevaisuudessa iskevät vaikeudet. Miehet kai yleensä raahataan tuollaisiin tapahtumiin puoliväkisin, mutta omien vanhempien eron kummitellessa muistissa, ymmärrän hyvin, että liitto ei pysy itsekseen pystyssä, vaan vaatii kaikenlaista huoltotoimenpidettä.

Kävi kuitenkin niin, että minulla oli tuolloin aivan kauhean kiireinen työviikko. Bonuksena työtä näytti riittävän viikonlopullekkin. Torstain ja perjantain välisenä yönä en nukkunut ollenkaan. Tälläisen viikon jälkeen oli sitten tarkoitus lähteä pohtimaan avioliittoelämän kiemuroita. Yritettiin peruuttaa osallistumisemme, mutta ei onnistunut. Ajattelin, että se on maksettu, että koitetaan ny mennä. Mutta... vaimon selkä alkoi vihoitella niin, että koko päivän istuminen ei olisi onnistunut. Avioliittoviikonloppu jäi sitten väliin.

"No man does it all by himself"

Tänään HS kertoi pikku-uutisessa, että Vantaan Tikkurilan seurakunnassa järjestetty avioliittokurssitoiminta loukkaa naisia. Eikä siinä vielä kaikki. HNMKY:n avioliittotyön nettisivuilla kerrottiin, että homojen ja lesbojen tunne-elämä edustaa seksuaalisen harhautumisen äärilaitaa. Sivu oli kuitenkin jo poistettu, mutta Googlen cache ei petä.

No okei. Onhan tämä ollut tiedossa, että kristillinen avioliittotyö on kallellaan ns. perinteisiin perhemalleihin. Joidenkin herätysliikkeiden ja esim. vapaiden suuntien piirissä tälläinen näkemys on vieläkin vahvempi. Tuo homoläppä on ehkäpä vain lipsahdus. Ehkä kirjoittaja tosiaan ajattelee niin. Kai sitä väärässä saa olla tässäkin maassa.

Tekisi mieli osoitella sormella, kun tyhmät Raamattua palvovat uskikset ovat taas ihan pihalla todellisuudesta ja ajavat omaa ehdotonta yksisilmäistä ajatustaan muille - aivopesua ja sen sellaista. Mutta se ei olisi reilua. Avioliittokursseista tuntuu olevan ihmisille paljon apua. Toisaalta jo siitä on apua, että päättää avioliittonsa eteen tehdä jotain.

...

Kohua on herättänyt tälläinen sivuilta napattu lista:

Miehen viisi perustavinta suhdetarvetta:

Että vaimo arvostaisi ja ihailisi miestään
Seksuaalinen täyttymys
Että vaimo olisi paras kumppani vapaa-ajan harrastuksissa ja hengellisen työssä
Kodinhoidon päävastuu on vaimolla
Viehättävä puoliso (miehen silmissä)

Vaimon viisi perustavinta suhdetarvetta:

Että mies osoittaisi ei-eroottista kiintymystä ja hellyyttä
Keskustelu (myös vaimon ehdoilla)
Toimeentulon päävastuu on miehellä
Miehen avoimuus ja rehellisyys
Miehen perheeseen sitoutuminen

Hesarissa nämä tarpeet olivat hieman toisin sanoin, mutta perusperiaate oli sama. No niin... siis nämähän ovat itseasiassa kyselytulos, eivät mikään Jumalallinen kiveen hakattu laki, jota HNMKY tuputtaa. Asiat on irrotettu asiayhteydestään. Jos nyt hyväntahtoisesti pyrin olemaan kerrankin syytetyn puolella, niin vapaaehtoisesti avioliittotyötä jo 12 vuotta tehneet HNMKY:n Paula ja Heikki Ranssi, eivät näistä asioista ilkeyttään puhu, vaan he tunnustavat, että miehet ja naiset ovat erilaisia ja heillä on erilaiset tarpeet. Tasa-arvoasiaa yksisilmäisesti ajavalle tämä ymmärrettävästi näyttää joltain 50-luvun perhemallilta. Käsittääkseni avioliittokursseilla ei naisia olla kuitenkaan tunkemassa takaisin nyrkin ja hellan väliin.

ASBO Jesus

En useinkaan kannata kompromisseja tai balanssia, mutta totuus tässä asiassa lienee jossain äärilaitojen välissä. Tietenkään kiveen hakatut miehen- ja naisenmallit eivät enään nykymaailmassa päde. Mutta näiden kurssien tarkoitus onkin auttaa löytämään niitä oman puolison tarpeita, jotka ovat akuutteja juuri nyt. Tässä mielessä listat, joissa mies leimataan elättäjäksi ja nainen kodinhengettäreksi, eivät aja asiaansa, vaan lataavat ihmisille turhia paineita.

Kuvitelkaapa tilannetta, jossa hyvin toimeentuleva yrittäjämies ajautuu konkurssiin. Kotiäitinä (tai vaikkapa alipalkatussa "naisten työssä") ollut vaimo joutuu elättäjäksi. Jos noudattaisimme kiveen hakattuja malleja, miehen identiteetti kokisi kovan kolauksen, josta tässä maailmassa seuraa sellaisia lieveilmiöitä, kuin vaikkapa pakeneminen pullon pohjalle. Vaimo taas ei kahta työtä tehtyään jaksa olla auliisti alistuva seksiväline, joka imuroi, silittää paidat ja kokkaa - hoitaa lapset ja mitä vielä.

Tiukka roolitus on toki hyvä keino pitää avioliitto koossa. Tällöin syntyy riippuvuussuhde. Väistämättä ajatukseni kohtaavat isoisäni, jolta onnistuu ne perinteiset miesten työt, on säntillinen ja kaikinpuolin kunnollinen, mutta hätä on suuri, jos mummu on poissa. Kahvinkeitto onnistuu, mutta muista kodin askareista ei hänellä ole hajuakaan. :)

On ehkä kuitenkin hyvä, että joku taho vielä on sitä mieltä, että naisilla ja miehillä on eroa. Tottahan se on. Mutta näitä eroja ei pitäisi sekoittaa niihin meihin iskostettuihin roolimalleihin ja odotuksiin. Roolimallien ja avioliittomallin perustelu Raamatulla on sitten ihan oma lukunsa. "Se on näin ja se on totta, kun Raamattu mun mielestä sanoo niin." Voi jee.

Mutta mutta. Jos miettii ihan parisuhdetta... heitetään avioliittoinstituutio ja vastakkaiset sukupuolet mäelle, niin uskoisin, että suhdetta voi rakentaa ja pohtia ilman tälläisiä kulttuurin luomia malleja ja osin opittuja tarpeita. Silmäni avasi aikanaan Harville Hendrixin best-selleri, "Kaikki se rakkaus mikä minulle kuuluu". Huomasin kirjassa esitettyjen mallien toimivan. Ehkä kirjan näkemys avioliitosta lapsuuden aikaisten "traumojen" korjaajana ei ole koko totuus, mutta siinä voi olla paljon ideaa. Tarpeiden täyttämisestä parisuhteessa on kuitenkin kysymys - halusi sitä tai ei. Ihastumme toiseen, koska oletamme hänen täyttävän joitakin enemmän tai vähemmän tiedostettuja tarpeita. Evoluutiobiologeilla voi olla sanansa sanottavana tästä, mutta selvää on, että pelkän kemian perusteella ihmiset eivät pariudu.
Nyt voin olla vähän heikoilla jäillä, mutta tämän tarpeiden täyttämisen periaatteen luulisi toimivan myös samaa sukupuolta edustavien suhteessa. Toki Tiinalla ja Maijulla on aivan erilainen ongelmakenttä edustamiensa sukupuolien takia, kuin Janilla ja Ennillä. Pointtina kuitenkin, että sukupuolen ja roolimallien korostaminen ei liene kuitenkaan se ratkaisu avioliittoinstituution pelastamiseksi - miltä se pitää sitten pelastaa... en tiedä. Homoliitoilta? Avoliiton kurimukselta? Järjeltä?

...

Mainitut Ranssit olisivat olleet tähtiä tuona väliinjääneenä avioliittoviikonloppuna. Mieluummin näkisin, että heidän työtään arvostettaisiin, kuin leimattaisiin. Avioliittokursseja ei ole kuitenkaan tarkoitettu aivopesemään pareja höpsöihin roolimalleihin, vaan pohtimaan nimenomaan omaa suhdettaan. Tuskin kukaan aikuinen (no ehkä joku) mukisematta ottaa ulkopuoliselta mallin omaan liittoonsa. Kyllä jokaisen parin täytyy rakentaa se liitto itse.

Naisilla ja miehillä on erilaisia tarpeita! On! Hyvä, että joku sanoo sen ääneenkin. Go HNMKY go!

Young man! Young man! There's no need to feel down.
Young man! Young man! Get yourself off the ground.

Y-M-C-A ... just go to the Y-M-C-A

ps. Avioliittoviikonloppuun osallistumisen lopullisesti estäneet vaimon selkäkivut helpottivat yhtä mystisesti ja nopeasti, kuin olivat tulleetkin. Samoin työasioissa (olen osakkaana eräässä "väännössä") tuli valtavaa edistystä tuona viikonloppuna, kiitos "ylimääräisen" ajan. Eikä parisuhdekkaan joutunu karikolle. Ehkä meidän ei vain sitten ollut tarkoitus mennä sille pöhkölle kurssille juuri silloin. Ehkä joskus toiste sitten.

Jesus Camp

2008-02-18T14:26:00.004+02:00

Kappas... Koiviston Markku sanoi lauantaina, että karismaattisia ilmiöitä ei sovi kahlita. Lapsetkin voivat profetoida ja puhua kielillä. Kuulostaa äkkiseltään ihan hyvältä ajatukselta. Mutta... LAPSET?? Jos aikuisten on hankala muodostaa kuvaa Jumalasta, niin kuinka hankala on lasten? Lapset uskovat tasan sen mitä aikuinen, auktoriteetti, heille sanoo. Toki lapset jossain määrin osaavat erottaa mielikuvituksen todesta. Mutta joku roti siinäkin. Kun tähän tungetaan mukaan muu julistus, niin meilläpä onkin aivopesty joukko "Jumalan sotureita".

FST5 lähettää tänään Jesus Camp-dokumentin. (Suomenkielinen tekstitys löytyy...)

Itseasiassa Nokia Mission ja Jesus Campissa esiintyvien evankelisten retoriikka on yllättävänkin samanlaista. Perustylsä "kansankirkon" valtavirta olkoon mieluummin uneliasta ja tylsää, kuin... noh.. sitä toista laitaa, jossa järki ja rakkaus välillä näkyy unohtuvan sen meuhkaamisen alle.

Paavali ja Markku

2008-02-18T13:04:00.009+02:00

On pitänyt kiirettä. Töitä on ollut vaihteeksi niin paljon, että en ole joutanut edes UTR-sivuja vilkuilemaan. Viimeisen kerran kun poikkesin ko. sivustolla, näytti ateistit vastaan uskikset - taistelu ajautuneen asemasotavaiheeseen. Ehkä silläkin on tarkoituksensa, että ei jouda uskonasioita pohtimaan ja seurailemaan kaiken aikaa. Itseasiassa minulla on tunne, että yläkerta kaipaa minua nyt maallisemmissa asioissa. Kerkesimme vaimon kanssa viime viikolla kuitenkin kahteenkin tapahtumaan.

...

Torstaina olimme kuuntelemassa luentoa Paavalin pelastuskäsityksestä. Ihan mielenkiintoinen, jos teologia ja eksegetiikka on sydäntä lähellä... En edelleenkään kadu sitä, että muinoin en lähtenyt teologiseen. Onhan se mielenkiintoista, mutta ... no joo. :)

Noin kolmekymppisinä olimme suurin piirtein nuorimmat kirkossa, jossa luento pidettiin. Onhan selvää, että niillä jotka ovat nuoria tai on lapsia kaitsettavana, on muutakin tekemistä, kuin kuunnella arki-iltana teologista diipadaapaa - sinänsä tärkeää asiaa, mutta ... muuttako se asuntolainan maksusuunnitelmaa jotenkin? Miten Raamatun sisäiset viittaukset vaikuttavat rusinoihin maksalaatikossa?

...

Lauantaina olimme iltapäivän "suomalaisen kirkossa". Tästä huolimatta lähdimme katsomaan sitä ehkä tämän hetken tunnetuinta suomalaista hihhulia, Markku Koivistoa. Tai no... ei tietenkään Markku-boyta sinänsä, vaan Nokia Mission tapahtumaa ylipäätään. En ollut moisessa koskaan ollut, joten halusin nähdä mitä siellä tapahtuu. En odottanut järisyttäviä hengellisiä kokemuksia, tai edes tiukkaa sanan julistusta. Sain mitä odotin: perushöpsöä, teologisesti hieman arveluttavaa ja itseasiassa ristiriitaista julistusta ja ärsyttävää huudatusta. Liekö se jotain ameriiikan meinikiä sitten. Ylistysryhmä oli ihan hyvä. Siis jos sattuu olemaan niitä ihmisiä, joita herätyskristillinen ylistysmeiniki nappaa. Tapahtumasta jäi päähän kuitenkin muutamia ajatuksia. Niistä ehkä myöhemmin.

Ehkäpä tämä muutaman päivän takainen ASBO Jesus kuvaa niitä tuntemuksia, joita minulle vähän jäi... Eiväthän Markku & Kump. aivan Benny Hinnin kaltaisia ... urgh.. *sensuroitu* ole. Heillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Missäpä sitä täydellisyyteen päästäisikään. Aika ahdistavalta ja ahtaalta heidän edustama kristillisyys kuitenkin tuntuu. Kristillisyyttä se silti on. Mutta tästä tosiaan myöhemmin - jos Luoja suo. :)

Naulan kantaan...

Väärinpäin

2008-01-17T04:01:00.000+02:00

Kopioidaan tämä UTR-sivustolle kirjoittamani vuodatus nyt tännekkin.

...

Ajatus siitä, että nyt kirkko/seurakuntayhtymä heittää pallon seurakuntalaisille ja kirkosta kiinnostuneille, jotta nämä voivat kertoa, miten asioita pitää kehittää ja mitä toimintaa tahdottaisiin kuulostaa äkkiseltään todella hyvältä. Onhan selvää, että kirkkoväki ei osaa ajatellakkaan riittävän out-of-the-box, jotta kirkko saataisiin taas näyttämään houkuttelevalta niille, jotka harkitsevat eroa, ovat kriittisiä muuten vaan, jotka kokevat olevansa syrjässä seurakunnasta ja niin edelleen.

Tämä, ja jotkin pappien harkitsemattomat puheet kirkosta eroamisesta, antavat ihmisille kuitenkin ikävän kuvan tahtomattaan. Tämä tuskin on ollut kampanjan tarkoitus, mutta näin se menee:

Kirkkoon kriittisesti suhtautuvien jne. täytyy tehdä asennemuutos, siis muuttua, jotta heillä on paikka seurakunnassa.

Siis. Muutu. Tee parannus. Tee itse jotain. Sitten voit olla jengissä.

Sinänsä hyvää tarkoittava kampanja ja ajattelu antaakin aika kauhean viestin! Minua ainakin ihan rehellisesti todellakin ahdistaa tuollainen. Teoilla pääsemme mukaan? Meissä on siis vikaa ja ellemme korjaa tätä vikaa niin no bonus?
Vaikka minä siedän ja ymmärrän tuon, niin joku herkkänahkaisempi asian samoin ymmärtänyt ei ehkä siedäkkään. Ahdistaa se silti.

Vielä siitä jengistä.
Kirkon toimintaan on kuulemma helppo tulla mukaan. Ongelma ei liene se, että ovesta olisi vaikea kulkea sisälle. Ongelma on ennemminkin se, että ihmiset eivät koe sopivansa joukkoon. "Uskovaisten" maailma ja seurakunnan ulkopuolisten mielikuvat "uskovaisista" ovat melko kaukana siitä todellisuudesta, missä suurin osa meistä suomalaisistakin elää. Mielikuvilla on tässä paljon merkitystä, tosi tavallisiahan meistä suurin osa on, mutta aivan hatusta vedettyjä eivät mielikuvat kuitenkaan ole. Tästä esimerkkinä minä itse: vaikka tunnenkin monta uskovaista, niin yksikään uskovainen ei ole minulle läheinen ystävä (jos vaimoani ei lasketa.)
Olen joskus nuorempana kirkon toiminnoissa ollut mukana ja kyllä piti juntata itseään kunnolla muottiin, että sopi joukkoon. Elinkin melkoista kaksoiselämää tuolloin.
Myöhemmin tein puolivapaaehtoisesti töitä kaupungin nuorisotyössä ja koin, että homma tuntui sujuvan huomattavasti helpommin. Toisaalta nuorten kohtaaminen ei ollut tuolloin, eikä ole vieläkään itselleni mikään kutsumus.

Mutta en siis todellakaan puhu vain omasta puolestani, vaan olen ihan aidosti huolissani niistä, joita kirkko ihan vain ahdistaa.

Noniin. Nyt koitan seuraavaksi ideoida jonkin toimintamuodon, joka ei ahdista minunkaltaisiani ihmisiä niin paljon kuin nykyiset toimintamuodot. :)
Ainakaan se ei saa tapahtua kirkossa tai seurakunnan tiloissa! :)
Sekin on jo iso kynnys. Ehkä voi jäädä vähän epäselväksi se kirkon osuuskin, mutta katsotaan.

Toivottavasti joku ymmärsi pointinkin tällä kertaa. Kyllä tää tästä.

Kirkko tökkii ja se on oma vika

2008-01-17T03:16:00.000+02:00

Olen sen verran "kiireinen" ollut viime päivinä, että blogi on jäänyt odottelemaan parempia aikoja. Olen keskittänyt uskonasioihin liittyvän vikinäni uskotoivorakkaus-sivuston keskusteluihin. Olen jopa kokenut, että minua tarvitaan siellä. Nyt keskustelut alkavat rauhoittua ja taisteluväsymyskin jo vaivaa.

Suurkiitoksia muuten tukijoille ja lukijoille! On mukava tietää, että viesti ei mene aivan kuuroille korville. Meitä on niin moneen junaan.

...

Ajattelin kirjoittaa korkealentoisia uskosta asiana, jota uskoa kokematon ei voi ymmärtää. Mutta kirjoitankin vähän arkisemmasta asiasta.

Olen koittanut aukaista problematiikkaani kirkon suhteen UTR-sivustolla sen kummempia salailematta. Tarkoituksenani on ollut ensinnäkin antaa kirkolle ja muille uskoville avaimia vastaavien ongelmien ratkomiseen.

Kirkko sen enempää kuin minäkään ei oikein tunnu tietävän paikkaansa. Minä en halua väkipakolla toimintaan, joka ei voi vähempää kiinnostaa. Toisaalta kirkon viesti on se, että nyt ideoidaan toimintaa, jota ihmiset haluavat tehdä. Mutta ei minua kiinnosta oikeastaan tehdä mitään, jos ihan rehellinen tahdon olla. Tahdon vain uskovien yhteisön, joka antaa kenen tahansa olla millainen tahansa. Tätä ei kirkko tietenkään pysty tarjoamaan, koska se on yhtä kuin jäsenensä.

Kaikista puheista joissa esiintyy kaikki mukaansa kelpuuttava kirkko, puuttuu sittenkin elämänrealiteetit. Me kaikki emme ole sosiaalisia. Meillä kaikilla ei ole energiaa tehdä vapaaehtoistyötä, joka tuntuu mystiseltä salaseuralta. Meitä kaikkia ei toisaalta kiinnosta hartaustilaisuudetkaan. Jumalanpalvelukseen mennään paremman puutteessa ja ihmetellään, että mitä ihmettä sitä nyt siellä kannattaa istua.

Olen täältä nykyisestä kotikaupungistani pyrkinyt tutkailemaan seurakunnan toimintaa, johon voisi astua mukaan tuntematta joko myötähäpeää tai tuntematta itseäni totaalisen ulkopuoliseksi. No sen lisäksi, että ne muutamat toiminnot ovat totaalisen vääriin aikoihin, ne ovat myös hieman salaseuramaisia tai jotenkin muuten hieman toiselta planeetalta. "Teemme rukousnauhan" "Miesten aamukahvi klo 7"

Kaikki on lopulta kiinni niistä ihmisistä joita on paikalla. Hyvällä jengillä tyhmempikin asia saadaan hoidettua kunnialla.

Olen kuitenkin kohdannut asenteen... tai enemminkin minulla tunne, jonka todenperäisyydestä en ole varma. Eli, että ajatellaan, että itseasiassa kirkko on ihan okei ja, että kirkon juttuihin pitääkin vähän nöyrtyen tulla mukaan. Pitää taipua. Kestää sitten paskaa paremmin. Tässä nyt on vain niin, että kenen edessä sitä nyt taivuttiinkaan.

Minulla on tullut ihan aidosti paha mieli joidenkin ihmisten kommenteista. Ehkä joku on loukkaantunut minunkin kommenteista, mutta koen, että tätä seurakunnan etsintä prosessiani, siihen liittyviä paineita, ennakkoasenteita, tuntemuksia jne. ei oteta vakavasti.

"Kantsii vaan mennä sinne toimintaan mukaan."
Joo. Anteeksi vaan, mutta voisiko joku tarkentaa?
Kävelen kirkkoherranvirastoon?

Eli kirkko on itseasiassa ihan okei ja vika onkin minussa?
Jotta voin olla kirkon toiminnassa mukana, minun täytyy muuttua?

Kiitos. Juuri tätä viestiä hain!
Kiitos oi rakastava kirkko, joka kelpuuttaa hyvät, että pahat.

Monilla osoittelevilla tavoilla evlut kirkko kyllä osaa tehdä selväksi oikeutuksensa. On katsokaas omahyväistä oman edun tavoittelua erota kirkosta! Hyi hyi sinua kirkosta eroaja!
Nyt minä kauhea ihminen napsin rusinoita pullasta!

...

Kirkko on möhkäle. Kirkosta ulkopuolista on helppo osoitella sormella, että "no kerro ny!", kun kirkko itse on hyvin hiljaa siitä kaikesta mitä se tekee. Kirkko näyttää niin kangistuneelta laitokselta, että näin radikaalin, kuin minä on vaikea hahmottaa mihin kohtaan minä tuossa laitoksessa oikeastaan sovin, jos sovin mihinkään. Eikä kirkko osaa kertoa sitäkään, miksi minun ylipäätään pitäisi sopia mihinkään koloseen.

Jos seurakuntaan olisi helppo ja kiva tulla mukaan, ihmiset varmasti tulisivat, vaikka eivät niin uskovaisia olisikaan.

Todistakaa tämä vääräksi ja olen syvästi kiitollinen.

Käykö Jumala kirkossa?

2008-01-08T18:23:00.000+02:00

Päivän ASBO Jesus ottaa kantaa tärkeään asiaan. Tapaammekko Jumalan vain kun käymme kirkossa? Käykö Jumala itse kirkossa? Missä itse tapamme Jumalan? Missä se Jumala oikein onkaan?

Joulukalenteri 37 - Epilogi

2008-01-06T00:01:00.000+02:00

"Minun nimeni on Tuomas, Didymos. Olin yksi niistä kahdestatoista, joille annettiin tehtäväksi kertoa tarinaa siitä galilealaisesta rakentajasta, joka opetti meille kaiken - ja enemmän - mitä me nyt tiedämme ja olemme.

Menen joskus äärimmäisyyksiin. Kun Rakentaja kerran halusi mennä kylään, jossa ihmiset olisivat tahtoneet kivittää meidät - en vieläkään pidä kivistä... - muut meistä vastustelivat. He pelkäsivät - raukat. Minä sanoin, että mennään vaan ja kuollaan oikein hienosti! Olin silloin nuori ja uhmakas. Huh huh. Onneksi meitä ei kivitetty. Olen unohtanut siitä tapauksesta paljon. Mutta sen muistan, kuinka se mies haisi.

Caravaggio

Muut meistä ovat jatkuvasti muistutelleet minua siitä kuinka olen kehdannut sanoa kaikille vastaan. Sen viimeisen kerran kun olimme yhdessä, Rakentaja väitti, että me kyllä tiedämme minne hän on menossa ja kuinka sinne pääsee. Minä vastasin, että emme todellakaan tiedä, että voisiko rakentaja nyt hieman täsmentää. Olimme kaikki juoneet aika paljon viiniä sinä iltana, mutta Rakentajan vastauksen muistan hyvin : "Minä olen tie, totuus ja elämä."

Sen jälkeen kun Rakentaja riehui temppelissä - ja oli sillä haisevalla miehelläkin osuutta asiassa, oli selvää, että hänestä haluttiin eroon. Aivan kauheaa kun muistelenkin. Rakentaja teloitettiin raa-asti, kun me selvittelimme viinistä sumeaa päätämme. Sinä päivänä halusin olla kuollut - olisin ollut ilman sitä kaikkea tuskaa ja häpeää.

Mutta niin vain elämä jatkui. Palasin omaan työpajaani heti sapatin jälkeen ja koitin unohtaa koko asian. Viikon päästä tästä tapasimme muiden kanssa salaa. Meihin ei nimittäin suhtauduttu kovin myötämielisesti Jerusalemissa. Juudaskin oli jo kuollutkin - joskin oman kätensä kautta. Muut väittivät minulle, että Rakentaja olisi käynyt heidän luonaan minun ollessa poissa. Ajattelin, että muut olivat tainneet jatkaa pakenemista viinipikarin pohjalle - tai sitten he yrittivät vetää minua nenästä. En halunnut kuulla mitään typeryyksiä niin vakavassa tilanteessa.

Mutta niin vain kävi, että minäkin näin hänet. Hän ei ollut pahoillaan, vaan antoi minun jopa koskettaa haavojaan. Tekivät kuulemma kipeää ja näyttivätkin pahoilta. Uskottavahan se oli.

Caravaggio

Ja siksi olen nyt tällä matkalla - hänen vuokseen."

Vanha kuningas ja vanha maagi, kuuntelivat tämän Syyriasta tulleen miehen tarinaa jo kolmatta kertaa. Joka kerta mies muisti tarinan hieman erilailla, mutta tarina Rakentajasta jaksoi kiehtoa heitä uudestaan ja uudestaan.

Kuningasta hieman nuorempi, silti valkopartainen maagi kertoi:
"Minä Balthasar olin mukana, kun me joukkomme viisaimmat lähdimme katsomaan tätä rakentajaa. Siitä on kauan. Monet meistä ovat jo kuolleet. Mutta elämämme muuttui iäksi. Tuo pieni lapsi, josta kasvoi tarinasi rakentaja - isänsä ammatin mukaan, on kulkenut mukanamme tähän päivään asti."
Kuningas oli leppoisa vanha mies. Hän puhui pirteästi, joskin iän lannistamilla keuhkoilla:
"Kräh. Sinä Balthasar olit pahainen kakara silloin. Otimme sinut mukaan vain siksi, että Melchior sääli sinua. Krähähäh. Köh. Mutta sen lapsen muistan. Minusta on nyt tullut sattumien kautta tämän maan kuningas, kuningas Kaspar, mutta silti se pienokainen oli suurempi kuin mitä minä ikinä voin olla. Häneltä sain elämän. En osaa selittää sitä, mutta niin se on."

Gondofares eli Kaspar

"Uskomatonta.", mutisi Tuomas ja jatkoi keskustelua innostuen: "Monet meistä jäivät Syyriaan. En jaksanut sen pöhkön kalastajan ja sen teltan tekijän kiistelyä ja lähdin itään julistamaan Rakentajan sanomaa - pois muiden jaloista. On uskomatonta, että sain kohdata juuri teidät, joista Rakentajan äiti joskus meille kertoi. Rakentajan veli näytti minulle kerran pientä taidokkaasti tehtyä kultaesinettä, jota hän kantoi jossain vaiheessa aina mukanaan. Ihmettelin miten sellaisella perheellä oli hallussaan sellainen kalleus. En tosin koskaan tavannut Rakentajan isää. Millainen mies hän oli?"
"Aivan tavallinen nuori mies. Suoraselkäinen rakentaja. Hänet oli varustettu sellaisella ruumiinrakenteella ja elämänasenteella, jota meillä papyrusten tavaajilla ja tähtien tiirailijoilla ei ole.", vastasi kuningas.
"Minäkin olen ammatiltani rakentaja.", huomautti Tuomas.
"Voisiko meistäkin tulla rakentajia?", kysyi kuningas Kaspar ja osoitti myös Balthasaria, joka nyökytteli niin kovaa, kuin mitä vanha mies partansa takaa pystyi.

Tuomas hiljentyi hetkeksi, katsoi lattian mosaiikkikuviota ja vastasi hiljaisella äänellä: "Tähän rakentamiseen ei tarvita rakentajan käsiä - vaan rakentajan sydän. Ja se teillä jo taitaa olla." Sitten hän nosti päänsä ja kysyi ympärilleen vilkuillen: "Olisikohan täällä jossain vettä?"

Taustaa:

Legenda kertoo, että Tuomas kastoi maagit ja otti nämä tovereikseen julistamaan ilosanomaa. Miten kuningas ja ylhäinen maagi olisivat tämän käytännössä tehneet onkin sitten ihan toinen juttu. Sitäpaitsi kaikilla laskutavoilla maagit olisivat jo varsin vanhoja.

Koska loppiaisena muistellaan itämaan tietäjiä ja lisäksi muistutetaan kirkon lähetystehtävästä, oli Tuomaksen kohtaaminen tietäjien kanssa mikä oivallisin tapa lopettaa tämä pitkäksi venähtänyt "joulukalenteri." Itseasiassa en loppiaisen merkitystä lähetystehtävän osalta ollut vielä edes hoksannut, kun keksin tämän lopetuksen aiheen. Tämähän oli niinkuin aivan perfekto idea. :) Toivottavasti itse tarinassakin oli jotain ideaa myös. :)

Tuomas

Evankeliumeissa, lähinnä Johanneksen evankeliumissa, Tuomas on sivuhahmo, jolla on muutama hassu vuorosana, joista ilmenee aika reipas ja suoraan sanoen rehellinen elämänasenne. On väitetty, että Johanneksen evankeliumin asenne Tuomasta kohtaan olisi vastaus apokryfisen/gnostilaisen Tuomaan evankeliumin näkemyksiin, jossa pelastus saavutetaan hämyisemmin keinoin, kuin uskolla Jeesuksen. Tuomas kuitenkaan tuskin itse kirjoitti Tuomaan evankeliumin. vaan se on ns. pseudepigrafinen teos eli kirjoitettu Tuomaksen nimissä. Tämä oli yleinen tapa, eikä tarkoita, ettäkö teksti olisi varsinaisesti väärennös tai huijaus.
Mene ja tiedä. Historiallinen Tuomas jää arvailujen varaan.

Tarinat kertovat Tuomaksen lähteneen julistamaan evankeliumia itään. Tradition mukaan Tuomas päätyi Intiaan asti, josta itseasiassa tänäkin päivänä löytyy ikivanha kristillinen yhteisö, jonka väitetään olevan itsensä Tuomaksen perustama.

Kunigas Kaspar

Kuningas Gondofares on todellinen historian henkilö. Kauan kuviteltiin, että Tuomaan teot nimisessä apokryfisessä kirjoituksessa mainittu Gondofares on mielikuvituksen tuotetta. Arkeologiset löydöt paljastivat Gondofareksen olleen todella olemassa. Gondofares kääntyi armeniaksi muotoon "Gastafar", joka vääntyi lännessä muotoon "Gaspard", joka Suomessa tunnetaan muodossa Kaspar. Maagejahan pidetään esimerkiksi Espanjassa nimenomaan kuninkaina. Tämä taitaa liittyä enemmän VT:n ennustuksiin ja väärinkäsityksiin, kuin mihinkään aidosti historialliseen seikkaan.

Muuta

Koska selvitin tuossa tarinassa samalla kaiken mitä Raamatussa Tuomaksesta puhutaan voin yhtä hyvin osoittaa ko. kohdat.

Haiseva mies. Joh. 11
Viimeisellä ehtoollisella Tuomas ja Filippus eivät juuri kainostele. Joh. 14
Epäilevä Tuomas on vauhdissa. Joh. 20:19-29
Ohimennen Matt. 10:3, Mark. 3:18, Luuk. 6:15

Rakentaja

Käyttämäni sana viittaa kreikankielen sanaan tekton. Se on käännetty yleensä jonkinlaiseksi puusepäksi, mutta jos nyt ihan miettii, niin rakentajat silloisessa Palestiinassa olivat enemminkin kivimiehiä. Ilmeisesti termi viittaa rakentajaan, joka rakentaa kaikkea ovenkahvoista torneihin. Jeesuksellahan on muutama rakentamiseen liittyvä vertauskin.

Tässä tarinassa käytän rakentaja sanaa kuvamaan myös hengellistä rakentamista. Ehkäpä tehtäviä Jumalan valtakunnan eteen voi kutsua rakentamiseksi? Ainakin minusta voi.

Lopuksi

Tarinassahan on hienoinen kierous. Nämä maagit ovat jo löytäneet Jeesuksen, josta Tuomas, lähetystyöntekijä, on tullut heille kertomaan. Ehkä me länsimaissakin voimme miettiä, koska jostain "ambomaalta" tullaan todenteolla kertomaan meille Jeesuksesta - jonka ehkä tunnemme, mutta tunnemmeko sittenkään?

"Minä olen tie, totuus ja elämä."

Korvasyyhyä, mutta kenen korvassa?

2008-01-04T23:27:00.001+02:00

Pohdin sitten seksuaalivähemmistöjen asiaa koko päivän. Jotenkin vaan ei kupoliin mahdu, että "Jumala kutsuu homoliittoja Sanassaan synniksi." Tai, että homoseksuaalisuuden hyväksyminen osoittaisi "hedonistista maailmankuvaa." Ja, että nyt ollaan niinku siinä tilanteessa, että kuulemma Jumalan Sana ei kelpaa. (Huomaa Sana isolla s:llä...)

Vaikka esiinnynkin tässä blogissa urheana homojen puolestapuhujana, se ei tietenkään ole koko totuus. Kyllä minuunkin vaikuttaa Raamatulla päähän lyöminen ja muu hengellinen väkivalta niin, että välillä joutuu todenteolla tarkistamaan näkemyksiään. Että josko sittenkin olisin väärässä ja Jumala tosiaan olisi sitä mieltä, että Jumalan valtakuntaan ei ole koppalakissa ja nahkahousuissa asiaa. (Ups... tuo oli vitsi... ja vähän huono sellainen...)

Rukoilua määrätään yleensä tälläiseen vaivaan lääkkeeksi ja sitä olen tehnyt, jotta saisin päähäni hakatun ristiriidan selväksi. Kuinka siis voisin uskoa johonkin asiaan, jos en siihen oikeasti usko? Eihän uskoa voi väkisin, vaikka jotkut niin tuntuvatkin välillä luulevan. Helpottaisiko oloni jos alkaisin kiihkofundamentalistiksi ja katuisin syvästi tätä blogia?

Vastaus tuli hieman hämmentävästi sanoin:
God is on your side / dividing cruelty from tenderness

Tämän seurauksena tässä nyt bloggailen illan päätteksi. Seksuaalivähemmistöjen kohtelu tosiaan on usein ihan aidosti nimenomaan julmaa.

Itse aiheesta voi lukea vaikkapa yhteys/gemenskap-liikkeen sivuilta. Siellä on mielenkiintoisia tarinoita ihan suomeksi ja progradu "ex-gay" eli ns. "eheytysideologiasta."
Jekkiksellä on myös aiheesta asiaa.

Ei näissä sivuissa mitään uutta. Mutta hyvä saada muistutus, että ei ole aivan yksin ajatuksiensa kanssa. Nämä ihan nenän edessä olleet sivut eivät olleet meinaan jostain syystä aikaisemmin osuneet haaviini. Ehkä rukous auttoi. :)

...

Armollista loppiaisviikonloppua. Tietäjät tapaamme vielä sunnuntaina.

Entinen entinen homo kertoo

2008-01-04T09:20:00.000+02:00

Vaikka Suomessa monet kristillisetkin tahot suhtautuvat homoseksuaalisuuteen vähintäänkin ymmärtävästi, on kuitenkin meilläkin joukko ihmisiä, joille seksuaalisuuden erimuodot ovat pahinta mahdollista kauheutta. Keskustelu UskoToivoRakkaus sivuilla oli hairahtunut taas tuolle tielle.

Koska olen hyvin tietoinen "ohjelmista", joilla homoseksuaalisuutta "parannettaan", niin olin iloinen, että löysin paljon tietoa siitä miten tälläinen "parantaminen" todellisuudessa toimii. Aiheesta kertoo Ex-Gay Watch sivusto.

Tässä videossa Eric Leiocadio, kristitty ja umpihomo, kertoo surkean ja rankan tarinansa. YouTubessa ja blogissaan lisää aiheesta.

Joulukalenteri - 28 - Viattomien lasten päivä

2007-12-28T00:01:00.000+02:00

Kiinalainen, Liu Shang, oli leikkinyt lapsen kanssa koko päivän. Kaspar oli saanut luvan nukkua Joosefin vuoteessa. Maria oli saanut ansaitun vapaapäivän ja viettänyt sen, kunnon vaimon tapaan, valmistamalla tietäjille kunnon galilealaista kotiruokaa. Joosef ei voinut olla rakennustyömaalta pois edes näin arvovaltaisten vieraiden takia, mutta Maria oli nuoresta iästä ja ujoudestaan huolimattaan varsin puhelias. Maria kertoikin vielä hereillä oleville tietäjille tämän nuoren parin tarinan parhaan taitonsa mukaan :
"Meidän piti siis mennä naimisiin puolisentoista vuotta sitten. Myötäjäiset ja häät oli sovittu. Sitten tää penska alko näkyä. Joosef oli aika pahana ja meinas purkaa kihlauksen, mutta sit se näki sellasen unen, että se muutti mielensä. Hävetti se meitä molempia, vaikka me molemmat tiedettiin, että ei me oltu mitään tehty. Sitten tuli se ilmoittautumisjuttu. Ihan kummallista, että meidän piti tänne Joosefin suvun kylään asti tulla. Eihän täällä toimi edes roomalaisten virkamiehiä. Mut se juttu tuli hyvään aikaan. Me päästiin pois sieltä Nasaretista, missä ihmiset kyllä osas päätellä, kun mun maha oli aika iso vaikka ei ois saanu olla ollenkaan."

Tietäjät hieman ihmettelivät rempseän Marian kertomusta. Tässähän voisi olla nuori pari, jolle on käynyt "vahinko" ja joka on muuttanut paheksuntaa pakoon toiselle paikkakunnalle. Mutta tyttö kertoi lapsen syntymään johtaneista unista ja näyistä sellaisella varmuudella, että tietäjät olivat vakuuttuneita.

Maria, Jeesus ja Johannes Kastaja, joka mitä ilmeisimmin oli perhetuttuja

Maria jatkoi:
"Sitten tää poika synty tuolla tallissa, just kun oltiin päästy tänne mäelle. Varmaan se loputon aasilla ratsastaminen... Paikalliset oli tosi ystävällisiä kuitenkin. Kun me kerta oltiin täällä asti ja meillä oli tämmönen poika, niin ei me heti voitu lähteä takaisinkaan. Joosefille oli töitäkin vielä täällä. Tän nykyisen kuninkaan aikana on rakennettu paljon."

Melchior kohotti kulmakarvojaan, mutta ei sanonut mitään.
Maria katseli tietäjien lahjoja, mutta ei uskaltanut sanoa mitään ettei loukkaisi hienojen vieraiden tunteita. Kullalle köyhä perhe kyllä keksisi käyttöä. Ehkä suitsukkeet saisi myytyä. Mirhan Maria ajatteli säästää, jos sille vaikka joskus tulisi käyttöä.
Jeesus herätti Kasparin vetämällä tätä parrasta. "AUH! Sinä penteleen..." Nähdessään pojan aurinkoiset kasvot ei Kasparkaan voinut äksyillä. "...mainio ihana kakara." Maagi nosti pojan syliinsä ja kantoi jo väsyneen lapsen Marian luokse.

Tietäjien oli aika lähteä telttoihinsa. Aamulla he palaisivat Jerusalemiin.

Yöllä nuorukainen, joka oli nähnyt pojan vain vilaukselta, näki oudon unen. Unessa sotilaat raastoivat pienet lapset äideiltään ja surmasivat nämä keihäin ja miekoin. Lasten ruumit paiskattiin suureen hautaan. Nuorukainen näki unessa myös suuria keltaisia kivirakennelmia jotka kurkottivat taivaaseen kuin vuoret. Nuorukainen heräsi huutoonsa, kun unessa sotilaat seivästivät parrakkaat vanhat miehet - tietäjät!
Melchior ei ollut innoissaan nuorukaisen herättäessä hänet kesken unien: "Mestari. Näin kauhean unen. Minusta tuntuu, että me emme voi palata Jerusalemiin." Nuorukainen itki ja tärisi kauhusta. Kaiken sen jälkeen mitä vanha maagi oli nähnyt ja kuullut hän vakuuttui oppilaansa unesta: "Minä uskon sinua poika. Palaamme kotiin jotain muuta kautta."

Tietäjät lähtivät aamuhämärissä kohti etelää. Ennen lähtöä nuorukainen antoi uniselle Joosefille painavan nahkapussin. Joosefin mielestä tietäjät olivat antaneet jo aivan tarpeeksi kummallisia lahjoja, mutta otti pussin vastaan silti.

Auringon paistaessa jo korkealla taivaalla Hormisdas vihdoin kysyi nuorukaiselta:
"Mitä oikein annoit heille? Mehän annoimme jo kaiken mitä meillä oli."
Nuorukainen vastasi: "Annoin egyptiläisiä rahoja. Uskon, että heillä on niille vielä käyttöä."

Vanha maagi hymyili.

Taustaa:

Sopivasti tulkittuna, siis jättämällä Marian ja Joosefin näyt ja unet tulkinnasta pois, heidän tarinansa voisi nähdä varsin maallisena nuorten ihmisten toilailuna. Neitsyys oli arvossaan ennenkaikkea siksi, että ei oletettu, että mies haluaisi elättää toisen miehen lapsia. Ajat olivat muutenkin toiset. Avioliitto oli sukujen välinen liitto ja sukujen pettämiseen liittyi varmasti suurta häpeää. Kaikki asiaan liittyvät säädökset olivat tietenkin yhteisön hyväksi. Lapsilla piti olla elättäjä, eikä vaimoa sopinut jättää heitteille. Mutta tästä kaikesta oli mahdollista joustaa, jos vaimossa oli jotakin vikaa. Rakkaus ja tunteet ovatkin nykyajan romantikkojen hömpötyksiä.
Jeesuksen elinmahdollisuudet olisivat olleet verrattomasti heikommat ilman kunnon elättäjää. Joosefin merkitystä ei voida siis vähätellä. Joosefin rohkea teko olla hylkäämättä Mariaa, oli varmasti Jeesuksen mielessä hänen opettaessaan, kuinka miehen ei ole hyvä hylätä vaimoaan ollenkaan.

Kihlausta pidettiin lähes avioliittoon verrattavana tilana. Evankeliumit eivät kuitenkaan ole samaa mieltä Marian ja Joosefin liiton statuksesta Jeesuksen syntymän aikana. Luukas puhuu kihlatusta, kun taas Matteus kertoo, että pari meni naimisiin ennenkuin Jeesus syntyi. Toisaalta Matteus ei kerro mitään matkasta Betlehemiin muutenkaan. Tietäjiäkään ei muissa evankeliumeissa mainita.

Betlehemin lastenmurha

Betlehemin lastenmurhasta ei ole muita lähteitä olemassa, kuin Matteuksen evankeliumi. Muut evankeliumit eivät mainitse tapahtumaa, eikä egyptiin paostakaan ole muita merkintöjä. Historioitsija Josephus kirjoitti kyllä paljon muista Herodeksen hirmutöistä. Herodes olikin sen verran ilkeä veikko, että häneltä tuollainen teko olisi käynyt vasemman käden pikkurillin nostolla.

Uhrien lukumääräksi on arveltu jopa kymmeniä tuhansia. Tämä olisi kattanut koko Syyrian alle kaksivuotiaat - itseasiassa Juudea laskettiin osaksi Syyriaa. Tästä olisi ehkä jo jäänyt merkintöjäkin. Raamatussa puhutaan kuitenkin vain Betlehemistä ja sen lähistöstä. Poikalapsia oli tällä alueella ehkä korkeintaan kolmattakymmentä. Pikkulasten joukkohauta itseasiassa löydettiin Jerusalemin lähistöltä jokunen vuosi sitten. En kuitenkaan löytänyt tähän hätään aiheesta mitään tietoa. Tuolloin tauti kuin tauti saattoi aiheuttaa saman lopputuloksen, joten kaikki jää lopulta arvailuksi.

Miksi Herodes tapatti nimenomaan alle kaksi vuotiaat? Siksi, että tähden, joka ohjasi tietäjät perille, oletetaan syttyneen kun Jeesus syntyi. Koska matka lähes tunnetun maailman laidalta Juudeaan saattoi kestää vuodenkin, oli Herodeksen parempi toimia varman päälle, mikäli halusi kilpailevista kuninkaista eroon. Tässä tarinassa Jeesus oli noin yksi vuotias taapero, joka opettelee kävelemään. Tietysti aika hassu veto Herodekselta, joka oli jo vanha mies. Ehkä hän halusi turvata valtaistuimen pojilleen - joita tapatti myös...

Tässä tarinassa Jeesuksen kuninkuus nimenomaan juutalaisten kuninkaana jäi nyt hieman vajaalle huomiolle, mutta juuri se oli syy Herodeksen toimintaan - eivät hengelliset ulottuvuudet.

Oli lastenmurha todellinen tapahtuma tai ei, niin ainakin se on kutkuttanut ihmisten mielikuvitusta. Samoin kuten tietäjien tarinakin.
Matteuksen evankeliumin alku on täynnä viittauksia muinaisiin ennustuksiin, joita Jeesuksen syntytarina täytti enemmän tai vähemmän osuvasti.

Oli miten oli... viattomia lapsia kuolee tänäkin päivänä, kun vallasta kynsin hampain kiinni pitävät hirmuhallitsijat ovat vallassa.

Joulukalenteri - 25

2007-12-25T00:01:00.000+02:00

Aamuauringon kajo paistoi idästä. Malttamattomat tietäjät pitivät pienen neuvottelun.
"Haluan nähdä lapsen nyt!", "Emme me voi noin vain marssia sisään!", "Voisinko nukkua pääni selväksi ensin?"

Asia ratkaistiin tietäjien puolesta. Talon ovi aukesi ja ovesta astui harteikas nuori mies, ei juuri tietäjäharjoittelijaa vanhempi. Tietäjät nähdessään nuori mies pelästyi ja jähmettyi paikalleen.
"Olet varmasti Joosef." Hormisdas yllättyi itsekkin miten ystävällisesti hän osasi tahtoessaan puhua. "O-o-olen Joosef. Nasaretin kaupungista.", vastasi nuori mies.

"Oi kuninkaan isä!" Tietäjät kumarsivat Joosefia, joka olisi juossut karkuun, jos olisi peloltaan uskaltanut. Joosef yritti tyynnytellä innostuneita partasuita: "Tuotaaa... en itseasiassa varsinaisesti ole pojan isä, mutta tulkaa toki sisään."

Tietäjät ryntäsivät taloon, juuri ja juuri muistaen kuninkaallisen etiketin. Tuvassa istui nuori nainen, oikeastaan aivan lapsi, ehkä kuudentoista. Tyttö säpsähti ja ryntäsi sieppaamaan lattialla kohti tietäjiä konttaavan lapsen. Lapsi sylissään nuori äiti painautui huoneen nurkkaan ja vapisi pelosta. Lapsi, noin yksivuotias kiharapäinen poika, parahti kauhuissaan aistiessaan ätinsä pelon ja käpertyi tämän rintojen väliin.

http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/aertsen/adoration-magi/

Tietäjät vajosivat polvilleen kunnioittamaan äitiä ja lasta. He lausuivat rukouksia ja alkoivat esittelemään lahjojaan. Mutta Liu Shang-paralla ei ollut vieläkään lahjaa. Kiinalainen vetäytyi joukon viimeiseksi murheissaan.
Melchior ojensi kullan. Maria ei ollut koskaan nähnyt niin kauniita ja taidokkaasti tehtyjä koruja, lautasia ja muita esineitä joiden käyttötarkoitus oli pikkukaupungin tytölle täysi arvoitus. Melchior teki eleillään selväksi, että lahjat oli tuotu nimenomaan lapselle. Vanhan tietäjän ystävälliset kasvot saivat tytön hellittämään kauhustaan. Marian poikaa eivät helyt näyttäneet kiinnostavan. Poika imi sormiaan minkä ehti.

Hormisdas antoi alabasteriöljyä. Se haisi oudolle. Pojan huulet olivat mutrulla, juuri itkuun pillahtamassa. Maria silitti pojan kiharaisia hiuksia, jotta tämä rauhouttuisi.

Mirhaa

Kaspar ojensi mirhan. Maria tunnisti aineen kalliiksi rohdoksi, mutta ei tiennyt mihin sitä käytetään. Mirhamin nähdessään poika alkoi ulvomaan. Maria sulki itkevän pojan syliinsä syvälle: "Jeesus kulta. Eivät nämä miehet tahdo sinulle pahaa."
"Oliko nyt järkevää tuoda lapselle ruumiin balsamointiin käytettävää ainetta?", murahti maagi jonka nimi ei ollut Gushnasaph Kasparille.

Viimeisenä vuorossa oli Liu Shang. Kiinalainen kumarsi Mariaa ja poikaa niin syvään kuin hänen selkänsä vain taipui. Liu Shang oli musertua häpeästä. Poika rimpuili ätinsä sylistä ja ojensi kätensä kiinalaista kohti. Hämmentynyt äiti ojensi pojan vähintään yhtä hämmentyneen Liu Shangin syliin. Poika hymyili mitä suloisinta hymyä ja lääppi kuolasta märillä pienillä sormillaan Liu Shangin viiksiä. Tätä kieltä kiinalainenkin ymmärsi. Sydämessään hän kuuli sanat: "En minä sinun lahjojasi tarvitse. Tämä lapsi on minun lahjani sinulle."

Botticellin näkemyksen Jeesuksen syntymästä

Taustaa:

Tietäjiähän muistetaan varsinaisesti loppiaisena. Mutta tämä kertomuspa tapahtuu ensimmäisen joulun jälkeen. Itseasiassa noin vuosi sen jälkeen. Herodes on kysellyt tietäjiltä aikaisemmin tähden syttymisajankohdasta. Myöhemmin tapaamme tästä seuranneen kahden vuoden virhemarginaalin. Tietäjät siis saattoivat tulla Betlehemiin pian Jeesuksen syntymän jälkeen tai jopa lähes kahden vuoden kuluttua siitä.
Jeesus oli siis syntynyt yllättäen kesken matkan. Raskasta paluumatkaa vastasyntyneen kanssa ei tehty, vaan perhe jäi Betlehemiin asumaan. Ilmeisesti Joosefilla riitti töitä. Ehkä Betlehemissä asui myös perheen sukua. Luukkaan evankeliumi sen sijaan kertoo, että perhe käväisi pikaisesti Betlehemissä synnyttämässä Jeesuksen ja palasi sitten kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Matteuksen evankeliumi, jossa tietäjät mainitaan, ei kerro Marian ja Joosefin lähteneen Betlehemiin yhtään mistään. Evankeliumit eivät sopivasti tulkittuna ole ristiriidassa keskenään, mutta melkoisia tulkintoja täytyy tehdä minkäänlaisen kuvan saamiseksi tapahtumista.

Matt. 2:11
He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsukkeita ja mirhaa.

Siinä se. Koko tietäjien vierailu lapsen tykönä on kuitattu Raamatussa tuolla yhdellä jakeella. Tietäjien lahjoista on päätelty tietäjien lukumäärä. Itse lahjat ovat erittäin symboolisia:

kulta viittaa Jeesuksen kuninkaallisuuteen
suitsukkeet uskonnollisuteen
mirha Jeesuksen kuolemaan

Onkin vitsailtu, että olipa viisaita miehiä, kun toivat nuorelle parille käyttökelvottomia lahjoja. Noh. Tässä tarinassa maagit eivät tienneet mikä heitä kohtaa. Sen sijaan Jeesus tuntuu tietävän mikä häntä noin kolmenkymmenen vuoden päästä kohtaa.

Joosef esitetään taiteessa yleensä vanhana miehenä. Huima ikäero Marian ja Joosefin välillä ei ole peräisin ainakaan Raamatusta, jossa Joosefin ikää ei mainita. Joosefista ei kuitenkaan syntytarinan jälkeen enään kuulla, joten on oletettu hänen kuolleen ennen Jeesuksen julkisen toiminnan alkamista. Nuoren miehen ei oletettu kuolevan noin vain, joten Joosefista on tehty valmiiksi vanha. Tosiasiassa 2000 vuotta sitten ihminen oli onnekas ja poikkeuksellisen terve, jos pääsi näkemään 50. syntympäivänsä. Onkin siis huomattavasti todennäköisempää, että Joosef oli nuori - parikymppinen. Joskin oli aivan tavallista, että siinä missä tytöt naitettiin nuorena, nykymittapuulla aivan lapsina, miehet saattoivat olle kolmekymppisiäkin. Mikään pappaikäinen Joosef tuskin missään tapauksessa oli. Joosefista kun oli isäksi vielä monelle lapselle, jotka syntyivät Jeesuksen jälkeen.

www.waronwant.org

Edelleen armollista joulua ja rauhaa päälle maan

Tietäjät palavaat vielä tietäjiin liittyvinä päivinä, eli viattomien lasten päivänä ja loppiaisena.

Joulukalenteri - 24

2007-12-24T00:01:00.000+02:00

Jerusalemista Betlehemiin ei ollut pitkä matka, mutta keskellä yötä se oli laskuhumalaisille tietäjille yhtä kaikki melkoinen koettelemus. Tie, jos sitä sellaiseksi pystyi kutsumaan, Betlehemiin, oli kivikkoinen ja pelkästään nousua. Kamelit vikuroivat ja pitkiä osuuksia matkasta piti kulkea jalan. Eläintenhoitajat ja sapelimiehet eivät ymmärtäneet lainkaan mistä on kyse.

Matkalaisten ainoa valonlähde oli kuutamo. Tienviittoja tai virstanpylväitä ei ollut. Tähti näytti suunnan, mutta tien seuraaminen oli välillä mahdotonta. Maagit alkoivat käydä epätoivoisiksi.

"Tunnusta Melchior! Kohta on aamu eikä se kylä ole näköpiirissäkään!", ärisi Hormisdas.
"Minä voisin nukahtaa tähän kiven taakse. Oih...", mutisi väsynyt Kaspar, jonka rohdokset, vaikka olivatkin tehokkaita, eivät tehonneet krapulaan.
"Emme voi odottaa. Tähti liikkuu juuri nyt.", vastasi Melchior hermostuneesti.
"Olemme silti eksyksissä.", Hormisdas ärähti.

"Määäääh" Pimeydestä kuului huuto.
"Mikä se oli?!", parahti nuorukainen.
"Mööööööö" Ääni kuului uudestaan.

"Paimenia!" Vanhan maagin kasvoille nousi riemu. "Kysytään heiltä!" Arameaa auttavasti puhuva Hormisdas tervehti paimenia, jotka vartioivat laumaansa mäen ruohoisella rinteellä. Paimenet osoittautuivat varsin välittömiksi maalaisiksi.
Paimen: "Komiat kuteet teitillä. Eikä kameleit'kaan tääl meirän nurkilla kauhian usein näynnä."
Hormisdas: "Olemme matkalla Betlehemiin etsimään lasta, joka on syntynyt."
Paimen: "Juu. Lapset syntyy juu. Onks se joku sukulaispoika? Ootte nä varmaan kaikki tälle sit setiä?"
Melchior tökkäsi Hormisdasia kepillään ja kuiskasi: "Kysy tietävätkö he mistään erikoisesta tapauksesta täällä."
Hormisdas: "Ööömm.. siis... tämä on jotenkin erikoinen lapsi."
Paimen: "Jaa... eihä tuol kyläs ny mitää erikoist' tuppaa oleen. Se pikkulikkakin joka ei koskaa sanonu sanakaan kuoli kuumetautiin kait."
Toinen paimen: "Heii.. pojat. Muistatteko vuos sit, ku käytii katsomas sitä Joosefin poikaa?"
Paimen: "Ai niin se juttu! Tänne tuli se kumma tyyppi valkosissaan kertoon, et tuol tallis olis nuoripari ja, et niil on siel laps. Se käski meidät sinne kattoo, et niil on asiat siel kunnos. Vietiin niil maitoo ja yks vuota. Se oli muuten tosi kylmä yö."

Paimen hengähti ja jatkoi: "Se mies sit sano, et se poika, siis se kapaloitu käärö, olis meille suuri ilo. En mä oikein ymmärtäny mitä se tarkotti, mutta hyvält se tuntu. Oltiin me sit aika sekasi, kun siellä tallissa tosiaan sit oli tää Joosef, se tyttö ja tää käärö. Ne oli tullu tänne kaukaa pohjosesta ja sit tää poika oli syntynnä keskenkaike. Kerrottii täst sit kylillä ja oli ne ihmeissään. Sen verran kumma juttu se oli."
Toinen paimen: "Oli se sellanen ihmeellinen tilanne. Sellanen mahoton rauha - kaikkial."
Paimen: "Nii. Jotain sellasta. Ollaan oltu tosi rauhas sen jälkee."
Toinen paimen: "Se talli on tos ihan lähellä. Mä tuun näyttään."

Tietäjät seurasivat paimenta tallille. Se oli Betlehemin vielä nukkuvan kylän laidalla. Tallissa oli liekaan sidottuna muutama aasi, yksi lehmä ja parhaat päivänsä nähnyt vanha hevonen, joka heilutteli häntäänsä. "Tuota... missä tämä perhe on nyt?", kysyi Hormisdas paimenelta. "Ai nii juu. Ne asuu tos mäen rintees.", paimen vastasi ja osoitti pientä taloa.

Tietäjät juoksivat talolle. Tähti loisti tarkalleen sen yläpuolella.
"Olemme perillä!", huusi vanha maagi.
Hormisdas tavasi teksin kyltistä oven pielessä:

"Toiminimi Joosef nasaretilainen - kaikkea kivestä ja puusta"

Tarina siis ei suinkaan pääty tähän!

Taustaa:

Paimenten tarina kerrotaan Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa - siinä "oikeassa" jouluevankeliumissa siis.

Jos pyhä perhe matkustaisi tänään...

Armollista joulua kaikille!

Aatonaaton ajatuksia

2007-12-23T00:38:00.000+02:00

Ehkäpä tämä ASBO Jesus-strippi tuo iloa joulun odotuksen viime hetkiin teille hyvät lukijat.

Paljon päässäni pyörii raskaita aiheita joista kirjoittaa, mutta "hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää", joten ei tässä nyt aleta mitään sellaista harrastamaan.

Olen tässä "ansainnut" joulua tekemällä jouluruokia, siivonnut ja pyrkinyt tekemään rästihommia pois. Jos joulua ei ole ansainnut ei siitä voi iloita. Luterilaista työmoraalia siis. Se on tietysti eräänlainen siirtymäriitti ja perinne. Mutta joulun kristillinen sanomahan on kuitenkin jotain täysin päinvastaista. Jeesus tuli tänne - oli siivottu tai ei. Me emme voi tehdä mitään ansaitaksemme paikkaamme näissä juhlissa, joihin mahtuu monenlaista tallaajaa - sellaisiakin, jotka eivät mielestämme bileisiin kuulu. Niin... ja Jeesus viihtyy, vaikka se siivous jäisi lopulta tekemättäkin. Tätä sopiikin juhlia sitten vaikka possuvainaan takapuolella. :)

Kiitos Jeesus.

Joulukalenteri - 23

2007-12-23T00:01:00.000+02:00

"Mitä? Ai Herodes?", vastasi hölmistynyt nainen kummallisesti pukeutuneen parrakkaan miehen kysymykseen.
"Ei vaan sellainen lapsi, joka on syntynyt. Luulisin...", kysyi parrakas mies lisää.
"Ei Herodeksella ole uusia lapsia. Mene pois sinä outo mies.", nainen vastasi hivenen verran pelkoa äänessään. Parrakas mies kiitti naista ja jatkoi eteenpäin.

"Olemme seuranneet tähteä ja tulleet kaukaa. Missä on se juutalaisten kuningas, joka on syntynyt.", kysyi parrakas mies selvästi ulkomaalaisella korostuksella. Hänen takanaan seisoi kolme parrakasta miestä värikkäissä vaatteissa. Heidän vierellään seisoi mies, jolla oli oudot viikset ja ilkeän näköiset silmät. Tietäjien olan takaa Mattania tuijotti siloposkinen nuorukainen.
"Tuota... en tiedä mitään mistään kuninkaista.", vastasi Mattan ääni vapisten. Mattan oli saddukeuslainen opiskelija, jonka miehet olivat pysäyttäneet tämän ollessa matkalla kotiinsa. Mattanilla oli hienot vaatteet, hän oli yläluokkainen, ja erottui selvästi tavallisesta kansasta.
"Messias. Etsimme messiasta.", kysyi parrakas mies Mattanilta ja piirsi ilmaan kruunun.
"Ei messiasta tule...", vastasi Mattan hiljaa. "Minä haluan kotiin...", hän inisi.
Parrakas mies päästi Mattanin menemään.

"Ei tästä tule mitään näin! Olemme kyselleet jo varmasti sadalta viisaan näköiseltä ihmiseltä, eikä kukaan tiedä mitään!", valitti parrakas mies.
"Voi Hormisdas ystäväni. Meidän pitäisi saada puhua viisaimpien kirjoitusten tuntijoiden kanssa.", sanoi Melchior ja taputti Hormisdasia olalle ja jatkoi: "Mutta he eivät tahdo puhua meidän kanssamme..." Vanha maagi huokaisi syvään.

...

Virkamiehen näköinen mies lähestyi tietäjiä, joiden ympärille oli jälleen muodostunut suuri tyhjä alue ihmisten karttaessa heitä kuin spitaalisia.
Virkamiehen näköinen mies kumarsi ja lausui hiljaa: "Arvoisat herrat. Kuningas Herodes tahtoo teidät puheilleen. Salaisesti."

...

Leirissään tietäjät vaihtoivat huomiota herättävät vaatteensa arkisempiin.
"En luota tuohon Herodekseen.", Kaspar sanoi.
"Kukaan meistä ei luota. Mutta hän on isäntämme ja tietää keitä me olemme. Emme voi kieltäytyä.", vanha maagi selitti.

Herodeksen palatsissa

Herodes oli vanha mies, mutta vetreässä kunnossa. Palatsi ei ollut hienointa mihin tietäjät olivat tottuneet, mutta menetteli pitkän matkan jälkeen. Herodes teki kaikin tavoin selväksi, että hän oli tämän seudun todellinen hallitsija.
"Koska tämä tähti on syttynyt? Miten pääsitte tänne?" Herodeksella oli paljon kysymyksiä. Hän tarjosi tietäjille melkoisen illallisen - ja paljon viiniä. Tietäjät eivät olleet saaneet kuninkaallista kohtelua koko matkansa aikana. He kertoivat Herodekselle koska tähti oli ensimmäisen kerran nähty. He kertoivat matkastaan jokaisen mainitsemisen arvoisen yksityiskohdan. Herodes kuunteli herkeämättä, kunnes:
"Kuulin teistä jo temppelivälikohtauksen jälkeen. Tavallisilta pakanoilta olisi voinut lähteä pää irti." Herodes nojautui eteenpäin. "Minäpä tiedän missä lapsi on."
Tietäjiltä oli mennä viini väärään kurkkuun. Herodes jatkoi: "Ylipapit ja lainopettajat - he tietävät eniten uskonnollisisista kirjoituksista ja ennustuksista, kertoivat, että tämä kuningas syntyy Betlehemissä. Se on kylä maaseudulla. Muutaman tunnin matkan päästä täältä."
Tietäjät olivat äimistyneitä.
Kaspar: "Kuningas syntyy maaseudulla? Kylässä?"
Hormisdas: "Mithralaiset uskovat Mithran syntyvän luolassa. Tämähän on selvä edistysaskel."
Melchior: "Emme etsi nyt Mithraa... tolvanat."
Herodes: "Kuka Mithra?... hmm... Toiveeni olisi, että etsisitte tämän lapsen. Minäkin haluan kumartaa tätä ihmeellistä lapsikuningasta."
Melchior: "Te olette kuningas ja sananne on täällä laki. Kunnioitamme siis toivettanne. Kerromme lapsesta kaiken, kun palaamme Jerusalemiin."

Speculum humanæ salvationis , Chapter IX

Tietäjät palasivat yön turvin leiriinsä.
"Mukava mies tuo Herodes.", sanoi maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph. "Todellakin. Sain hänen hienoa viiniään muutaman leilin mukaankin... hik.", Kaspar sanoi ja hoiperteli nukkumaan. Tavallisesti Melchior olisi ärissyt muille maageille liiasta viinin juomisesta, mutta nyt hän päätti olla armollinen ja jäi hetkeksi teltan ulkopuolelle tarkastelemaan tähteä.

"Tähtihän liikkuu... etelään!", Melchior mutisi itsekseen. Vanha maagi ymmärsi tilanteen kiireellisyyden ja herätti muut tietäjät: "Ylös nahjukset! Meidän on lähdettävä Betlehemiin nyt, kun vielä on pimeää!"
"Eikö se pimeä voi odottaa aamuun?", huusi teltassa makaava Kaspar.

Taustaa:

Tässä tarinassa tietäjien delegaatio on itseasiassa melko pieni. Todennäköisempää on, että tietäjät tulivat Jerusalemiin suurella ryminällä, suuren saattojoukon kanssa, joka ei takuulla jäisi keneltäkään huomaamatta. Muurien ympäröimä Jerusalem ei vuonna nolla ollut kuitenkaan nykypäivän mittapuulla kovin kummoinen kaupunki, joten sana jokatapauksessa kiiri nopeasti.

Herodeksesta on muuten suomenkielisessä Wikipediassa paljon tietoa.

Saddukeukset taas olivat hyvin maallisia. He eivät uskoneet ylösnousemukseen, eivätkä messiaaseen. He olivatkin farisealaisten vastustajia.

Joulukalenteri - 22

2007-12-22T00:01:00.000+02:00

Jerusalemin aamupäivä oli kolea.

Tietäjät olivat päättäneet neuvotella juutalaisten opettajien ja pappien kanssa uudesta kuninkaasta. He seisovat suuren temppelirakennuksen juurella pukeutuneena edustusvaatteisiinsa, värikkäisiin viittoihin ja korkeihin hattuihin. Kiinalaisella oli päällään hienoa tumman sinistä kiiltävää silkkiä, jossa oli kimaltavia kirjailuja. Pölystä ruskeissa pellavaisissa paidoissaan ympärillä parveilevat jerusalemilaiset loivat heihin pelon sekaisia katseita.

"Persepoliksessa on suurempia.", tuhahti maagi jonka nimi ei ollut Gushnasaph tarkastellessaan temppelikompleksin julkisivua.
"Matkallamme tapaamamme juutalaiset ovat olleet oikein mukavia, mutta ehkä täällä heidän pääkaupungissaan tiedetään etsimästämme enemmän.", muistutti Melchior.

Tietäjät astuivat kunnioittavassa muodostelmassa temppelin porteista sisään kuhisevalle sisäpihalle. Täällä parveili opiskelijoita, opettajia, pappeja ja aivan tavallisia ihmisiä. Tietäjät seisoivat hämmästellen keskellä korkeiden muurien suojaamaa pihaa. Ihmiset väistivät oudon näköisiä tietäjiä kaukaa. Jotkut jäivät etäälle tuijottamaan ja osoittelemaan. Ihmiset kuiskailivat toisilleen: "Ovatko nämä roomalaisia?", "Egyptiläisiä?", "Persialaisia?", "Eivät ne ainakaan juutalaisia ole.", "Eivät ne kai täällä saisi olla?"

Valkopartainen mies astui tietäjien eteen. Hänen erilaisin suurin paljetein koristeltu asunsa uhkui valtaa. Hänen takanaan seisoi kolme lähes yhtä komeasti pukeutunutta parrakasta miestä korkeissa kullatuissa hatuissaan, joista laskeutui valkoinen kangas hiusten suojaksi.

"Pyydämme arvon herroja poistumaan pyhän temppelimme alueelta välittömästi!", kehoitti valkopartainen mies äreästi.
"Mutta... pyytäisimme neuvoa ja viisauttanne.", vastasi Hormisdas. Hän oli ainoa joka ymmärsi arameaa.
"Tunnistimme teidät jo kaukaa! Te palvotte tähtiä ja aurinkoa! Kadotkaa!"
"Mmm tuota ei... mutta olemme tulleet kaukaa tähteä seuraten tänne pyhään kaupunkiin."
"Viekää epäjumalanne täältä Herran temppelistä pois!" Valkopartainen mies kutsui temppelin vartijat paikalle. Heidän keihäillään oli vielä enemmän suostutteluvoimaa, kuin sylkeä pärskivän ylipapin huudoilla.
"Mutta etsimme uutta kuningasta!", valitti Hormisdas, joka ei pitänyt keihään kärjistä takapuolessa.
"Kuningas ei ole täällä!", huusi valkopartainen mies perään, kun maagit ajettiin temppelin alueelta ulos.

...

"Kas. Enpäs huomannutkaan tuota." Hormisdas osoitti kiveä, jossa varoitettiin ulkomaalaisia astumasta temppeliin kuoleman rangaistuksen uhalla.
"Tuota... Taidamme siirtyä pojan ehdottamaan suunnitelmaan nyt.", huokaisi vanha maagi.

Taustaa:

Temppelissä oli itseasiasa erillinen piha pakanoille. Esimerkiksi Jeesuksen kerrotaan opettaneen nimenomaan tuolla pihalla, ei siis varsinaisessa temppelissä. Temppeliin astuvalle pakanalle kivessä luvataan kuoleman rangaistusta. Maageja taisi suojata heidän korkea asemansa naapurivaltakunnan eliitissä. Zoroasterin papit eivät varmastikkaan olleet palestiinassa mitenkään aivan tuntemattomia. Olihan zarathustralaisuus aikansa merkittävimpiä uskontoja.

...and all i got was this lousy t-shirt

2007-12-21T10:06:00.000+02:00

Aivot joilla voi itse ajatella

Jotenkin olen aivan hurahtaen uppoutunut UskoToivoRakkaus-sivuston foorumeihin. Sinne katoaa aikaa pahemmin kuin Facebookkiin konsanaan. Keskustelupalstoilla höyryämisen voi vieläpä perustella paremmin, kuin Facebookissa kikkailuin tai YouTube-surffailun. Tässähän ollaan niinkuin Jumalan asialla - ja tota... noh... tota... tökkimässä muita uskovia hereille, mutta joskus enemmän tai vähemmän vahingossa myös silmään tai munille. Jotenkin vain kun siellä näkee jonkin asian johon minulla on joku kontroversiaali näkemys, niin koen pyhäksi velvollisuudekseni tuoda tämän näkemyksen esille - ja duunit seisoo. Sen pyhyyden kanssakin on varmasti vähän niin ja näin. Ehkä olen muutaman pään saanutkin ajattelemaan jotain. Ehkä en. Anyway tässäkin asiassa on tärkeää, että asioita pohditaan ja niistä keskustellaan. Keskustelu ja uudet ajatukset ovat tärkeämpiä, kuin itse keskustelun lopputulos. Aivan varmasti käteen jää jotain jollekkin muullekkin kuin minulle.

Sivuston keskustelut eivät ole mahdottoman vilkkaita. Muutama hassu keskustelija päivässä. Sivustolla keskustelijoiden kesken arvottiin pariin otteeseen paitoja. Koska keskustelijoita on ollut niin vähän laskin, että todennäköisyydet voittaa paita ovat melko hyvät. Paloin halusta päästä esittelemään paitaa täällä blogissa. Ensimmäisessä arvonnassa ei tärpännyt. Ennen toisen arvonnan lopputulosta mietin kuitenkin jo, että onkohan niillä kokoja ja saakohan paidan ennen joulua. Onnetar tosiaan suosikin ja paita odotti eilen postilaatikossa. :)

Olin toivonut "homopaitaa", jossa Usko ja Toivo ovat peiton alla käsikkäin. Puhekuplassa on teksti "What would Jesus do?" Siis aivan loistava läppä. Enni oli jo sanonut, että ei sellaista paitaa päälle panisi. :) Paita kun ei taatusti mahtuisi minulle. (Lapun mukaan kokoa XL, vaikka se oli meistä lähinnä M.)
Tuli sitten tuo toinen malli. Hauska on tuokin, vaikka ei niin törkeä, kuin se toinen. Siinä se on kuvassa paremmalla puoliskolla päällä.

Et kiitosta vain Helsingin seurakuntayhtymä. Kampanjasta on paljon iloa muillekkin kuin helsinkiläisille. Mitä kaikkea jatko vielä tuokaan tullessaan. Jään odottamaan innolla.

...

Tuon sivuston keskustelujen lisäksi olen muutenkin uppoutunut kaikkeen harrastamiseen. Tuo joulukalenteri, vaikka en siihen erityisen vakavasti paneudukkaan vie melkoisesti aikaa ja voimia. Silti haluan sitä tehdä. Ja koen jopa velvollisuudekseni sitä tehdä. Lisäksi se on huiman hauskaa ja opettavaista- vaikkakin raskasta. Ja bloggaus yms. ylipäätään...

Ehkäpä menenkin nyt tekemään ylimääräisen satsin porkkanalaatikkoa, kun ainekset kerta on. Kun laatikot ovat uunissa voisinkin tehdä jopa töitä. *gasp*

Joulukalenteri - 21

2007-12-21T00:01:00.000+02:00

"Uskomatonta. Huomenna olemme jo Jerusalemissa!", iloitsi Kaspar, joka oli alkanut menettää jo toivoaan loputtomalta tuntuneen erämaavaelluksen aikana.

Damaskos

Hormisdas: "Tämä tuntuu niin ihmeelliseltä."
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Hmm.. Tällä tiellä voisi kuvitella näkevänsä ilmestyksiä..."
Melchior: "Älkää vielä riemuitko. Jerusalemissa työmme vasta alkaa. Emme tiedä etsimästämme kuninkaasta vielä mitään."
Kaspar: "Miten ihmeessä löydämme hänet? Jerusalem on kuitenkin iso kaupunki."
Nuorukainen: "Mitä jos vain kysyisimme ihmisiltä torilla? Kyllähän uudesta kuninkaasta paikalliset varmasti tietävät?"
Vanha maagi rypisti kulmakarvojaan ja suki partaansa: "Poika. Tuo oli typerä idea..."

...

Maagien reitti.

Taustaa

Jerusalemissa päästäänkin Raamatun lehdille vihdoin.

Kuvaus tähän mennessä on ollut pelkkää arvailua. Oheinen kartta sisältää keskeiset tapahtumapaikat ja reitin. Samalla se kuvastaa myös suurvaltojen suhteita "vuonna nolla".
Aloituspisteenä on Hecatompylos. Idästä tuleva reitti on kiinalaisen.

Tarinan vaihe, jos maagit koukkaavat Susan kautta, on tämän fiktiivisen reitin ehkä ainoa "virhe". Suora reitti olisi ollut varmasti todennäköisempi. Zagros vuorten läpi kulkee ilmeisesti jokin muinaisten kauppareittien käyttämä sola suurin piirtein sielläpäin, missä tuossakin kartassa vuoret ylitetään, mutta sen nimeä tai tarkkaa sijaintia en tähän löytänyt.

Reitti Babylonista eteenpäin sen sijaan on hyvinkin todennäköinen. Tärkeä kauppareitti kulki nimenomaan Eufratin rantaa pitkin. Syyrian autiomaan poikki taas kulki useita reittejä, mutta maagien kaltaiset arvokkaat ihmiset eivät taatusti valinneet reittiä, jossa ei olisi ollut samanlaista levähdysmahdollisuutta, kuin mitä Palmyra eli tuolloin vielä Tadmor tarjosi.

Koska Palestiina oli tuolloin vielä vasta Rooman protektoraattia, ei tarkka rajakaan ollut niin selvä. Erityistä rajavalvontaa ei ollut, joten hallitsoijille oli tärkeämpää, että tärkeät kaupungit ja muut strategiset kohteet olivat valvonnan alaisia. Koska siis tarkkaa rajaa ei pysty määrittelemään, jätin rajat sumeiksi. (Lisäksi se oli helpompaa...)

Välineinä ja materiaalina toimivat Google Maps, joku vanha Parthian kartta netistä, Historian kartasto (1971) ja Photoshop. Klikkaamalla karttaa suuremmaksi voi saada jotain selvääkin.

Google Maps - Damaskos
Google Maps - Dura-Europos

...

Viittaus ilmestykseen onkin sitten raamatullinen vitsi. Eräälle farisealaiselle teltantekijälle tapahtui nimittäin kummia tuolla samaiselle Damaskoksen tiellä muutama vuosikymmen myöhemmin.

Tupakkaevankelista

2007-12-20T15:42:00.001+02:00

Eräs keskustelu UskoToivoRakkaus-sivustolla sai minut kirjoittamaan tämän lainauksen tänne blogiinkin.

Tarina kertoo nuoresta idealistisesta opiskelijapojasta, joka päätyi evankeliointitehtävään kaupungin epämääräiselle puolelle. Tämä poika oli vasta hiljattain tullut uskoon. Hän ei tiennyt evankelioinnista juuri mitään. Oman uskonsa jakaminen tuntui hänestä pelottavalta ja ahdistavalta.
Hän päätyi valtavalle vuokrakasarmille, kulki pimeillä roskaisilla käytävillä, nousi varovasti rappusia ja päätyi ovelle. Hän koputti. Oven aukaisi nainen, joka piti sylissään ulvovaa alastonta lasta. Naisella paloi huulien välissä tupakka ja hän ei todellakaan ollut sillä tuulella, että olisi halunnut kuulla nuorelta idealistiselta opiskelijapojalta yhtään mitään Jeesuksesta. Vihainen nainen paiskasi oven kiinni kirousten saattelemana.
Nuori mies oli musertua.

Nuori mies laahusti takaisin kadulle, istuutui katukivetykselle ja itki: "Katso nyt... kuinka kukaan minun kaltaiseni voi ikinä puhua kenellekkään Jeesuksesta?"
Sitten hän muisti, että vauva oli ollut alasti ja nainen oli polttanut tupakkaa. Päässä muotoutuva suunnitelma ei ehkä ollut kauhean hengellinen, mutta...

Hän juoksi kauppaan ja osti laatikollisen vaippoja ja paketin tupakkaa. Kun hän uudestaan tuli naisen ovelle, hän esitteli tälle ostoksiaan. Aluksi nainen vastusteli, mutta lopulta päästi pojan sisään.
Loppupäivän ajan poika leikki lapsen kanssa ja vaihteli tämän vaippoja. (Vaikka ei ollut koskaan ennen vaihtanut vaippoja.) Kun nainen tarjosi hänelle tupakkaa, poika poltti vaikka ei ollut koskaan elämässään aikaisemmin polttanut. Hän vietti koko päivän poltellen tupakkaa ja vaihdellen vaippoja. Hän ei sanonut sanaakaan Jeesuksesta.

Myöhään iltapäivällä nainen kysyi, miksi poika teki tuon kaiken. Poika sai mahdollisuuden kertoa naiselle kaiken mitä tiesi Jeesuksesta. Sen sai kerrottua noin viidessä minuutissa.
Kun hän lopetti, nainen katsoi häntä ja sanoi hiljaa: "Rukoile minun ja lapseni puolesta, että me pärjäämme täällä." Näin poika sitten tekikin.

...

Tarina on alunperin Doug Websterin kirjasta Easy Yoke. Tämä versio on Mike Yaconellin kirjasta Messy Spirituality. Melko vapaan suomennoksen tein itse lennosta tässä näin. (Toivottavasti tekijänoikeuksien haltijat eivät minua pahasti syö. Eiköhän tuo hyväksytyn lainauksen piikkiin silti mene.)
Tarinan opetuksen jätän itsekunkin pohdittavaksi.

Joulukalenteri - 20

2007-12-20T00:01:00.000+02:00

"Puita! Kuinka olenkaan kaivannut puita!" Kaspar huusi kamelinsa selästä.

Tämä oli Palmyra, Tadmor, autiomaan jalokivi, palmujen kaupunki. Tämä keidaskaupunki palveli levähdyspaikkana karavaaneille, jotka kulkivat Syyrian autiomaan poikki. Idästä tänne tultiin Eufratin rantakaupungeista kuten Dura-Europoksesta. Lännessä olivat Damaskos ja Välimeren satamakaupungit kuten Tyyros.

Palmyran rauniot 1600-luvulla.

"Tämä on jo Rooman protektoraattia, joten käyttäytykäämme sen mukaan.", valisti Hormisdas, joka oli joukosta eniten perillä paikallisista oloista.
Kaupungissa olikin pieni roomalaisedustus. Lähinnä kaupungissa toimi muutama virkamies pitämässä huolta keisarin eduista. Varuskuntaa ei kaupungissa ollut, eikä ulkopuolinen olisi voinut tietää kaupungin kuuluneen Rooman valtapiiriin mistään.
Väitettiin, että Palmyra eli Tadmor olisi ollut itsensä kuningas Salomonin perustama. Silti se ei ollut heprealainen kaupunki. Se ei ollut myöskään foinikialainen kaupunki. Ei myöskään arabialainen. Eikä se taatusti ollut roomalainen. Se oli palmyralainen - ylpeä ja itsenäinen.

Vuosisatoja Palmyra oli ollu vain yksi keitaan ympärille kohonnut kaupunki Lähi-idässä. Rooman valtapiirin laajentuessa, idän ja lännen kauppa oli alkanut kukoistamaan. Kauppakaravaanien mukanaan tuoma vauraus oli tehnyt Palmyrasta mahtikaupungin vain muutaman sukupolven aikana. Väistämätöntä oli, että täälläkin palvottiin monia jumaluuksia. Mikään uskontojen basaari Palmyra ei kuitenkaan ollut, vaan paikalisilla jumalilla oli vahva jalansija.

Aglibôl, Beelshamên ja Malakbêl

Hormisdas: "Palmyralaiset palvovat Malak-Beliä - auringon jumalaa."
Kaspar: "Meidän jumalammekin edustaa valoa."
Hormisdas: "Niin edustaa juutalaisten Jahvekin."
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Ja Mithra."
Melchior: "Jumalat tuntuvat haluavan edustaa valoa."
Nuorukainen: "Ja me seuraamme tuollaista pientä valon pilkahdusta..."
Vaivaantunut hiljaisuus laskeutui telttaan. Tietäjät sukivat hölmistyneinä partaansa ja vilkuilivat toisiaan kuin häpeillen.

Melchior katkaisi hijaisuuden: "Erikoinen ajatus. Jospa tämä valo loistaakin ihmisten sydämissä?"
Kaspar: "Etsimämme ei taidakkaan olla aivan tavallinen kuningas."
"Eikä tavallinen jumala.", nuorukainen mutisi tuskin kuuluvasti..

Joulukalenteri - 19

2007-12-19T00:01:00.000+02:00

"Minulla on kylmä ja kurkkuani kuivaa.", valitti Kaspar joka oli kietoutunut tiukasti viittaan ja juutalaisten lainaamaan vuotaan. Karavaani oli leiriytynyt aavikolle. Palmyraan saavuttaisiin vasta seuraavan päivänä. Tietäjät lämmittelivät nuotin ääressä ja söivät paistettua kalaa - Eufratissa kasvanutta ja Dura-Europoksesta tuotua.

Hormisdas: "Se Herodes hieman epäilyttää. Eihän etsiämämme uusi kuningas voi tarkoittaa häntä?"
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Kirjoitukset ovat tulkittavissa siten, että tähti tarkoittaa lasta, joka on syntynyt."
Kaspar: "Eli tuo juutalaisten kuningas, jota etsimme voi olla hänen poikansa?"
Hormisdas: "Ymmärsin rabbin puheista, että Herodeksen pojat ovat jo aikamiehiä. Ja, että valta itseasiassa on virallisesti näillä pojilla. Keisari ei pitänyt kuningaan tempauksesta parthialaisia vastaan ja rangaistuksen omaisesti antoi vallan kuningaan pojille."
Kaspar: "Jos yhtään ymmärrän mitään isyydestä, niin todellinen valta on kuitenkin Herodeksella."
Melchior keskeytti: "Oletteko miettineet miksi etsimme nimenomaan poikaa?"
Hormisdas: "Hah. Tuo oli hyvä!"
Maagit purskahtivat hersyvään nauruun.

Herodes Suuri

Maagien mukana lämmitellyt nuorukainen olisi sukinut partaansa, jos hänellä sellainen olisi ollut. Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt mille maagit nauroivat. Kiinalainen sen sijaan teki tuttavuutta juutalaisten kanssa toisella nuotiolla. Liu Shang oli kaikesta huolimatta huumorintajuinen mies ja esitti yleisölleen pantomiimia muista tietäjistä. Hän esitti käsillään tietäjien korkeita hattuja ja suki partaansa kuin maagit.
Liu Shangia vaivasi kuitenkin yksi asia. Hän tarvitsi uuden lahjan temppeliin jääneiden sikkien tilalle. Ehkä Palmyrasta tai Damaskoksesta voisi jotain löytyä. Mutta olisihan se noloa viimetingassa käydä ostoksilla. Eihän siinä olisi tunnetta mukana.

...

Muiden tietäjien mentyä nukkumaan, vanha maagi jäi hiiltyvän nuotion viereen katselemaan tähtiä. Pilviä oli alkanut kerääntynyä taivaalle. Tietäjien seuraama tähti näkyi edelleen pilvien raosta. Se oli kuitenkin nyt korkeammalla kuin aikaisemmin. "On tämä vain hullu retki. Olisimme aivan hyvin voineet lähettää jonkun onnettoman piruparan meidän sijastamme tälle matkalle. Diplomaatti tai sanansaattaja olisi voinut selvittää asian paljon vähemmällä vaivalla.", tietäjä mutisi itsekseen. "Mutta silti. Haluan tuntea tämän kuninkaan henkilökohtaisesti."

Lumihiutaleet putoilivat hiljalleen. "Hmm... Kaspar-parkakin voi saada janonsa sammutettua vielä.", mutisi vanha maagi ja etsiytyi telttaansa.

Expelled ja pastafarien joulu

2007-12-18T14:06:00.000+02:00

Richard Dawkins on sen verran ilkeästi höykytellyt uskovaisia ja erityisesti kreationisteja, että vastaleirinkin täytyy hiljalleen aktivoitua keinoin, jotka eivät aiheuta pelkästään myötähäpeää.

Täällä Suomessa melko tuntematon ameriiikanjulkkis, Ben Stein esiintyy tähtenä dokumentissa, jossa pyritään osoittamaan kuinka "darwinistinen fundamentalismi" pyrkii tukahduttamaan muut näkemykset opetuksesta ja tieteentekemisestä. Expelled näkyy herättäneen paljon keskustelua jo ennen ensi-iltaansa. Mielenkiintoisen lisän soppaan tuo dokumentissa esiintyvien Richard Dawkinsin ja muiden tieteentekijöiden haastattelujen syntyhistoria. Heitä on nimittäin haastateltu alunperin Crossroads nimiseen elokuvaan, jonka oli määrä käsitellä tieteen ja uskonnon ristiriitaa. Ehkä taustalla oli ovela juoni. Herra Dawkins ei olisi nimittäin suostunut haastateltavaksi älykkään suunnittelun asiaa ajavaan dokumenttiin.

Tuskinpa elokuva vaakakuppia mihinkään kaataa. Mitään ihmeellisiä uusia argumentteja dokumentti tuskin tuo esiin.

Lopulta kyse on siitä millä perusteilla asioista voidaan tehdä virallista ja "oikeaa" tiedettä. Ei silti. ID:n kannattajia epäilemättä myös sorretaan tiedeyhteisössä. Mutta ko. dokumentti ja Ben Stein näkyvät sortuvan sudenkuoppaan johon ID:n kannattajat yleensäkkin: darwinismin ja evoluutio-opin demonisointiin ja kritisointiin argumentein, jotka eivät liity itse tieteeseen ollenkaan. Rotuoppi, holokausti ja silleen. Krah. Matematiikkaakin voi käyttää ydinaseiden suunnitteluun. Ei se silti tee matematiikasta pahaa. Jösses.

...

Aivan ID:n kanssa yhtä pätevä teoria on teoria maailman luoneesta lentävästä spaghettihirviöstä. Tätä nuudelijumaluutta palvovat pastafarit voivatkin koristella joulukuusensa tänä vuonna spaghettihirviökoristeilla. Miten söpöä.

www.nifnaks.com

Joulukalenteri - 18

2007-12-18T00:01:00.000+02:00

Tietäjien neuvottelu.

Kaspar: "En pidä tuosta sapeleita ja keihäitä kalisuttelevasta laumasta."
Hormisdas: "Kuinka niin? Minusta juutalaiset ovat oikein mukavia."
Kaspar: "Tarkoitin Hus-Seinin joukkoja, jotka kulkevat mukanamme. Olemme rauhan asialla, eikä koko matkalla ole ollut yhtä ainutta oikeaa vaaratilannetta."
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Olemme välttäneet herättämästä turhaa huomiota. Ehkä olemme olleet tähän mennessä vain onnekkaita."
Melchior: "Tai suojeltuja."
Kaspar kohautti olkopäitään: "Hmm... Joka tapauksessa on melkoisen arveluttavaa marssia sotajoukon kanssa suoraan toisen valtakunnan kaupunkiin."
Hormisdas: "Keskustelin rabbin ja muiden synagogan juutalaisten kanssa Juudean tilanteesta. Paikallinen kuningas, Herodes nimeltään, ei ole sen enempä juutalaisten, kuin Rooman keisarinkaan suosiossa. Vain muutama vuosi sitten tämä Herodes järjesti epäonnistuneen sotaretken tänne Parthian alueelle - ilman Rooman valtuutusta."
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Kuulostaa epävakaalta tuttavuudelta."
Kaspar: "En halua, että matkamme pysähtyy jonkun alemmuuskompleksista kärsivän despootin miekkaan Jerusalemissa."
Melchior: "Minäkään en pidä miekoista. En varsinkaan mahassani."
Hormisdas: "Tai parrassa..."

Liu Shang nyökytteli päätään ja suki viiksiään. Maagit olivat sen verran hiljaisia, että kiinalainen ei ollut oppinut matkalla kieltä juuri ollenkaan. Elekielellä perusasioiden kommunikointi kuitenkin onnistui. Vaikka matka olikin kiinalaiselle raskas ja hieman yksinäinen, hän ei olisi jäänyt siltä pois mistään hinnasta.

Sivummalla keskustelua kuunnellut nuorukainen keskeytti maagit: "Oi ylhäiset. Eikö juutalainen maininnut Jerusalemiin lähtevän karavaanin? Emme kiinnittäisi huomiota osana isompaa karavaania."
Melchior: "Poika! Puhut järkeä! Kerrankin!"
Maagi, jonka nimi ei ollut Gushnasaph: "Minä en halua autiomaahan."
Kaspar: "Siellä on kylmää ja kuivaa."
Hormisdas: "Matkamme on ollut muutenkin melko tylsä. Vieläkö pitäisi karu autiomaa ylittää?"
Melchior: "Ystävät! Kautta Zarathustran nenäkarvojen, me ylitämme aavikon!"
Muut maagit pudistelivat päätään ja huokailivat epätoivoisesti. Kiinalainen suki viiksiään ja murahteli. Nuorukainen oli vasta hämillään siitä, että maagit olivat ylipäätään kuunnelleet häntä.

...

Juutalaisten kauppakaravaani suostui ottamaan tietäjät mukaansa sillä ehdolla, että tietäjät eivät palvo matkalla jumaliaan - edes sitä ainoaa. Tämä oli tietäjistä varsin huvittavaa. Apua lieni myös siitä, että tietäjät lupasivat lähettää synagogalle tuntuvat määrän kultaa ja lääkeyrttejä joka vuosi "kunnes aurinko sammuisi". Lisäksi paikallinen maaherra määrättiin antamaan synagogalle erikoissuojeluksensa.

Joulukalenteri - 17

2007-12-17T00:01:00.000+02:00

Dura-Europoksessa matkalaiset ja paikalliset harjoittivat omia uskontojaan kaukana emämaasta ja oman kansansa kulttuurista. Uskontojen kirjossa vaikutteet sekoittuivat ja vapaamielisyys kukoisti. Monet temppelit oli koristeltu komeasti seinämaalauksin, tekstiilein ja mosaiikein. Kaupungin juutalaisyhteisö ei halunnut olla muita ahdasmielisempi ja oli maalauttanut synagogan seinät täyteen kauniita maalauksia, joissa kuvattiin heprealaisten kirjoitusten tapahtumia.

Kohtaus Esterin kirjasta.

Shachar oli rabbi, synagogan johtaja ja oppinut mies. Vaikka kiinalaisen pergamentista ei voinut kuin aavistella matkalaisten tarkoitusperää, olivat tietäjät ovenraostakin tehneet selväksi, että nyt oli kyseessä jotakin erikoista.

Maageja ei päästetty varsinaiseen rukoushuoneeseen, mutta suuressa rakennuksessa oli paljon huoneita muuhun käyttöön. Shachar oli tunnistanut vieraat kunnianarvoisiksi papeiksi ja tarjosi näyttävän aterian: leipää, keitettyjä vihanneksia ja ohrapuuroa - palan painikkeeksi viinä. Jerusalemissa, juutalaisten pääkaupungissa, tämä olisi varmasti ollut tavatonta käytöstä. Täällä, kaukana kaikesta, ei tarvinnut niin välittää kaikista lain yksityiskohdista ja "vääräuskoistenkin" kanssa hierottiin helposti tuttavuutta. Lisäksi kaupungissa asioivat ja pysyvästi asuvat juutalaiset olivat lähes kaikki tekemisissä markkinatalouden kanssa, joten muukalaisten hyvä kohtelu saattoi hyvinkin johtaa arvokkaisiin kauppoihin.

"Täällä on juuri meneillään pieni hullunmylly.", Shachar kertoi ruokailun lomassa. "Karavaani takaisin Jerusalemiin on tekemässä lähtöä muutaman päivän sisään." Tämä sai tietäjissä aikaan liikehdintää. "Tähtihän on Jerusalemin yläpuolella!", Kaspar hihkaisi. Vanha maagi käski kaikkia rauhoittumaan ja kunnioittamaan isäntää, joka jatkoi: "Niin. Jerusalemista tuodaan suolaa, rohtoja, kankaita, joskus hajusteita, asfalttia ja sen sellaista. Takaisin viedään lähinnä viljaa ja seppiemme hienoja esineitä..." Rabbi piti pienen tauon. "...Anteeksi mikä tähti?", hän kysyi epäluuloisena.

Mithra

Melchior huokaisi ja selitti sekavan tilanteen. Rabbi kuunteli tarkasti jokaisen sanan, mietti hetken ja kertoi: "Täkäläisen varuskunnan sotilaiden keskuudessa Mithran palvonta on suosittua. Heidän pappinsa ymmärtääkseni odottavat lapsen syntymää joka vuosi keskellä talvea. Hullua touhua. Mahdollinen uusi tähti olisi mukamas merkki tämän vapahtajan ja viimeisen kuninkaan syntymästä. Mutta tämänhän te varmasti tiesittekin... Olettehan te viisaita miehiä! HAH! Oi oi..." Rabbi uskoi lujasti omaan huumorintajuunsa. Maagien ilmeet eivät paljastaneet olivatko juutalaisen vitsit heistä hauskoja vai pelkästään noloja.

Hormisdas, joka oli maageista eniten ollut juutalaisten kanssa tekemisissä, pääsi ääneen:
"Tunnemme hyvin mithralaisten myytit. Olen tutkinut myös heprealaisia kirjoituksia ja opettajanne ovat selittäneet minulle niissä mainitut ennustukset. Te odotatte myös kuningasta, messiasta." Rabbi nyökytti päätään: "Totta. Hän toisi ikuisen rauhan ja kokoaisi meidät takaisin yhteen maailman eri kolkista. Harmi, sillä minä niin pidän olostani täällä... Mutta emme me mitään tähteä odota. Se on mithralaisten ja teidän Zoroasterin pappien taikauskoa!"

Taustaa:
Dura-Europoksen juutalainen synagoga oli todellakin muista ajan synagogista poiketen täynnä rikasta kuvastoa. Juutalaisuudessa vältettiin epäjumalanpalvontaa monilla tavoin. Tästä syystä uskonnollinen kuvasto jätettiin varmuuden vuoksi hyvin symbolikseksi. Toisin oli Dura-Europoksessa, jossa kuvia on pelkän pröystäilyn lisäksi oletettavasti käytetty myös opetustarkoituksiin.

...

Vanhassa Testamentissa ei todellakaan ole mitään selkeää mainintaa tähdestä. Ainoa tietämäni mahdollinen viittaus tähteen löytyy Bileamin ennustuksesta 4.Moos. 24:17.

Minä näen tämän, mutta se ei tapahdu vielä,
minä katselen tätä, mutta se ei vielä ole lähellä.
Tähti nousee Jaakobin keskeltä,
valtiaan sauva Israelista.
Se murskaa Moabin ohimot,
kaikkien Setin jälkeläisten kallot.

Tämä tuli selväksi. Eikun... hmm. No psykedeelistä se on ainakin. :)

Joulukalenteri - 16

2007-12-16T00:01:00.000+02:00

Pohjoisessa Rooman ja Parthian raja kulki Eufratin rantoja pitkin. Etelässä Syyrian autiomaa erotti imperiumit toisistaan. Tuohon hiekan ja kivien valtakuntaan ei yksikään sotajoukko tai karavaani astunut ilman perinpohjaisia valmisteluja. Arveltiinpa autiomaassa asuvan pahantahtoisia henkiäkin. Kuitenkin juuri tuon pelätyn maan läpi kulki kauppareitti Palmyran keidaskaupungin kautta Damaskokseen.

Täällä, Eufratin rannalla, autiomaan kupeessa, oli solmukohta idän ja lännen välillä.

Se oli linnoituskaupunki: Dura-Europos, Europoksen linnake. Se oli rakennettu korkealle rantatörmälle, kohtaan jossa Eufratia halkoivat kallioiset luodot. Joen idän puoleisella rannalla maa oli vehreää, kun taas länteen ja etelään avautui karua autiomaata.

Sotilasvarustuksen luoma turva ja sijainti kauppareittien risteyksessä olivat tehneet kaupungista monikulttuurisen ja vilkkaan kansojen kohtaamispaikan, jossa karavaanit ja kauppalaivat pysähtyivät myymään arvokkaita lastejaan. Kaupungissa löysi uuden omistajan myös moni rajaseudun onneton orja. Eri tuotteiden hyvä saatavuus oli luonut kaupunkiin paljon pienteollisuutta. Esimerkiksi olibaanihartsista valmistettiin suitsukkeita, räätälit loivat hienoista kankaista vaatteita ja kulta- ja hopeasepät takoivat mestarillisia esineitä ylimystön tarpeisiin.

Se oli myös viimeinen parthialainen kaupunki tietäjien matkalla ennen roomalaisten alueita. Karavaania suojeleva sotilasosasto oli mutkistanut suunnitelmia. Maagien oli päätettävä jatkotoimenpiteistä. Piti päättää jatkaakko suunnitelman mukaisesti pohjoiseen ja kiertää autiomaa, vai kulkeakko suoraan karun ja paahtavan autiomaan läpi.

Melchior, Hormisdas, maagi jonka nimi ei ollut Gushnasaph ja nuorukainen kulkivat kaupungilla valepuvuissa. Vain Melchiorin huoliteltu parta olisi voinut paljastaa maagit. Muiden tietäjien parrat olivat pitkän matkan jälkeen päässeet kovin rähjäisiksi. Joskaan nuorukaisella ei kasvanut vielä edes sänki. Maagien turvamiehet eivät olleet jäänet työttömiksi. He seurasivat tietäjiä hienotunteisen etäisyyden päästä kaupungin suitsukkeen ja mausteen hajuisilla kujilla.

Kymmenien eri kansojen edustuksen seurauksena kaupungissa oli temppeleitä likimain jokaiselle lähi-idässä tunnetulle jumalalle. Jos jossakin kaupungissa tiedettäisiin tähdestä ja ennustuksista niin täällä.

Eräs temppelirakennus oli rakennettu hieman vinoon muuten melko säännönmukaisesta asemakaavasta. Raskaisiin puuoviin oli kaiverrettu symboli, seitsemän haarainen kynttilänjalka.
Hormisdas: "Tunnen tämän. Tämä on juutalaisten temppeli."
Melchior: "Loistavaa!"

Synagogan rauniot tänään.

Muilta mitään kyselemättä, vanha maagi paukautti sauvallaan ovea. Hetken päästä ovi aukesi raolleen. Ääni oven takaa ärähti arameaksi: "Emme osta mitään." Ovi paiskattiin takaisin kiinni. Hormisdas huusi oven lävitse arameaksi: "Meillä on teille jotakin!" Ovea raotettiin taas. Melchior kaivoi viittansa alta Liu Shangin pergamentin ja ojensi sen kädelle oven takana. Loputtomalta tuntuneen hiljaisuuden päätteksi ovi avautui, paljastaen maalauksin koristellun käytävän. Pitkä, kiharapäinen mies ovensuussa toivotti maagit tervetulleeksi:
"Tervetuloa kaukaiset ystävät. Minä olen Shachar, Baaronin sukua, ja tämä on yli 200 vuotias synagogamme. Älkää olko kuin kotonanne, koska meillä ei ole tapana antaa palaa aivan kokoajan. Heheh. Voi teitä pakanoita..."

Taustaa:
Raikuvat aplodit sille lukijalle, joka ymmärtää vitsin juutalaisen miehen nimessä!

Joulukalenteri - 15

2007-12-15T00:01:00.000+02:00

Karavaani oli matkannut kohti päämääränsä Tigrisin ja Eufratin väliin jäävällä vehreällä kaistaleella. Muinoin mahtava Babylonian kaupunki Eufratin varrella oli unohdettu oman onnensa nojaan. Virran ylitys lautoilla kesti kokonaisen päivän. Mesopotamiasta matka jatkuisi kohti Syyriaa, ja siis Rooman valtakuntaa.

Ishtarin portti Babyloniassa.

Parthian ja Rooman välillä oli nyt pitkään jatkunut rauha. Molemmilla imperiumeilla oli paikallisia hallitsijoita ja sotajoukkoja. Erityisesti rajaseutujen paikallishallitsijat eivät halunneet riskeerata rauhaa - ja omaa päätänsä, minkäänlaisilla aggressioiksi tulkittavilla eleillä, joita toisen valtakunnan puolelle matkaava karavaani voisi tehdä.
Vaikka maagien matka oli varsinaisesti salainen, siitä oli kuitenkin informoitu paikallishallitsijoita. Niinpä eräänä aamuna maagien leiriin marssi komppaniallinen rajaseuden sotilaita, kymmeniä ratsumiehiä ja paikallisen hallitsijan neuvottelevat virkamiehet.

Parthialaisia.

Mies korkeassa päähineessään lausui kuuluvalla äänellä: "Olkaa tervehdittyjä oi ikuisen tulen vartijat, tähtien tiedon tulkitsijat, jumalaisen viisauden julistajat, taivaan kierron tuntijat, profeetan opettajat, komeiden partojen kantajat, näkyjen kuulijat, tietämättömän tietäjät, hiek..." Miehen ääni katkesi, kun vanha maagi nosti kätensä ja valmistautui puhumaan.
"Kiitos! Tämä riittää!", vastasi vanha maagi vähintään yhtä kuuluvalla äänellä. Hän seisoi ryhdikkäästi edustusviitassaan, maagien suippo päähine harmaiden pitkien hiustensa peittona. Koko matkan aikana vanha maagi ei ollut tehnyt numeroa asemastaan, mutta nyt hänen oli näytettävä kuka on ja kenelle vastaa. Maagit olivat nimittäin ylimystöä, jota kunnioitettiin ja kuunneltiin monissa asioissa enemmän kuin riitaisaa kuningashuonetta.
Vanha maagi: "Kuten ehkä tiedätte, minä olen Melchior, tämän retkikunnan johtaja. Mikä on asianne?"
Virkamies: "Olen ruhtinas Hus-Seinin kirjuri ja neuvonantaja Pen-Al. Ruhtinas Hus-Sein ei halua, että noin korkea-arvoiset vieraat kulkevat alueella suojatta. Teidän henkenne ja mahdollisesti arvokkaan kuormanne takia pyydämme teitä ottamaan vastaan suojeluksen ruhtinaalta. Tämä on myös kuningas Fariseeksen nöyrä toive."
Retkikunnan kolme turvamiestä tuijottivat toisiaan tyrmistyneenä. Jos matkapuhelin olisi keksitty he olisivat varmasti soittaneet kotiin kertoakseen, että palaavatkin aikaisemmin kuin oli sovittu. Sen sijaan he päätyivät potkimaan vain kiviä.
Melchior: "Aikomuksemme on matkata Juudeaan herättämättä huomiota. Tieto noin isosta joukosta kulkee nopeasti rajan toisellekkin puolelle. Tehtävämme voi vaikeutua entisestään."
Pen-Al: "Arvoisa maagi, maaherran ja kuninkaan nöyristä maanmatoisin toive olisi, että matkaisitte joukon mukana Palestiinaan asti."
Melchior: "Te poliitikot olette hulluja. Eikö sellainen juuri tulkita provokaatioksi?"
Pen-Al: "Tuota... kyllä, mutta jos lähetämme sanansaattajan edeltä kertomaan tulostanne..."
Melchior: "Meidän tarkoituksemme ei ole toimia Parthian edustajina. Me olemme pappeja ja edustamme vain jumalaista järjestystä."

Roomalaisten näkemys sodasta Parthialaisia vastaan.

Pen-Al: "Meidän pelkomme on, että paljastutte. Asemastanne johtuen siitä seuraisi diplomaattinen selkkaus, jopa sota."
Melchior: "Hmm... Selvä. Vastaanotamme suojeluksen, mutta rajalla arvioimme tilanteen uudelleen. Lähettäkää sanansaattaja, mutta älkää kertoko matkamme tarkoituksesta mitään."
Pen-Al: "Arvoisa maagi, mikä teidän matkanne tarkoitus itseasiassa on?"
Melchior: "Menemme tapaamaan kuningasta." Vanha maagi säpsähti typeriä sanojaan.
Pen-Al: "Ja tämä ei ollut diplomaattivierailu?"
Melchior: "Hoida nyt vain tehtäväsi tai ennustan sinulle tähdistä ikävän tulevaisuuden kaleeriorjana!"

Joulukalenteri - 14

2007-12-14T00:01:00.000+02:00

Rosenbergersteinerin palvelustyttö oli tarjoillut eksoottisen teejuoman kuppeihin ja vanha kauppias oli muutaman hörpyn jälkeen valmis aloittamaan esitelmänsä. Rosenbergersteiner nojautui kohti vanhaa maagia ja aloitti:
"Katsokaas ystävät. Minun kansani jumalasta ei tehdä kuvia. Itseasiassa häneen nimeäänkään ei saa lausua turhaan. Kutsumme häntä vain Jumalaksi. Eikä sekoittamisen vaaraa ole, koska muita jumalia ei ole olemassa, vaikka voitte niin ajatellakkin."

Nuorukainen katsoi hämmästyneenä vanhaa maagia, joka kuunteli kauppiaan selitystä ilmeenkään värähtämättä hienoinen hymy huulillaan. Rosenbergersteiner jatkoi:
"Tämä teidän Zarathustranne oli aika epeli. Täälläkin monet seuraavat hänen oppejaan. Elävät ihan ihmisiksi, ei siinä mitään. Meidänkin kansallamme on ollut profeettoja. Enemmän tietysti tuolla palestiinassa päin ja muinaisena kansamme kulta-aikana. Ne olivat varmasti aikoja ne. Mutta on täällä Susassakin vaikuttanut ainakin yksi meikäläinen, Daniel nimeltään. Hurjia ne jutut mitä minulle on kerrottu. Mutta kuka sellaisia vuosisatoja vanhoja juttuja ihan todesta ottaa." Kauppias huokaisi ja hörppäsi lisää teetä.
Vanha maagin hymy levisi hieman. Nuorukainen ei tiennyt miten päin olla.

"Ah. Siis minähän olen katsokaas juutalainen.", ilmoitti Rosenbergersteiner ja osoitti nenäänsä. Vanha maagi nyökytteli. Nuorukainen ei malttanut pitää enään suutaan kiinni: "Miten herra kauppias on sitten päätynyt tänne?" Vanha kauppias naurahti ja kertoi:
"Poikaseni. Minä olen aina asunut täällä. Sukuni on asunut täällä vuosisatojen ja taas vuosisatojen ajan. Tämä on meidän kotimaamme. Muinaisina aikoina minun kansaani pakkosiirrettiin tänne kaksoisvirtain alueelle Palestiinasta. Aikanaan uusien hallitsijoiden myötä kansani sai luvan lähteä kotimaahansa. Mutta jotkut jäivät, kuten esi-isäni. Minun sukuni on ollut kauppiaita aina. Esi-isät tekivät hienosti, kun eivät hylänneet näin hienoa liiketoimintaa. Ja katsokaa nyt. Uudet valtiaat on sielläkin - Roomalaiset!"

Danielin hauta Susassa.

Vanha maagi avasi suunsa: "Me olemme matkalla teidän kansanne kotimaahan. Seuraamme tähteä, joka johdattaa meidät jonkun merkittävän henkilön luo. Mithran palvojat puhuvat vapahtajasta. Jotkut ajattelevat, että tämä on uusi opettaja tai profeetta. Jotkut toivovat kuningasta."
Rosenbergersteiner katseli vanhaa maagia epäluuloisesti: "Tarkoitatteko messiasta?" Vanha maagi nyökkäsi: "Kyllä. Juuri sitä. Voisiko se olla se?" Kauppias oli hetken vaiti ja mietti: "Äääh. Ja minä pidin teitä viisaina miehinä. Hukkareissu tuommoinen. Tähtiähän on taivaalla tuhansia. Mitä siitä tulisi jos jokainen hourupää lähtisi niitä seurailemaan. Ei niihin vanhoihin tarinoihin kukaan usko."

Kaupat esineistä tehtiin vaivautuneen hiljaisuuden saattelemana. Matkalaisten poistuessa nuorukainen kysyi vielä: "Herra kauppias. Mikä tuo tähti ovessa on?" "Se on vain yrityksemme logo. Se kuvaa paremman odotusta.", tuhahti Rosenbergersteiner ja läimäytti oven kiinni.

Ennenkuin vanha maagi ja nuorukainen olivat poistuneet kujalta, juoksi vanha kauppias heidän peräänsä: "Omatuntoni alkoi vaivaamaan. Voitteko uskoa, että minulla sellainen vielä on..." Vanha kauppias ojensi pussillisen rahoja nuorukaisen käteen. "Nämä ovat egyptiläisiä rahoja, melkein arvottomia täällä, mutta pelkäänpä, että niitä voidaan vielä tarvita." Nuorukainen oli hämmentynyt, mutta vanhan maagin hymy palasi parran taakse. Juutalaisen silmäkulmassa saattoi nähdä kyyneleen: "Kertokaa mestarille, että minä odotan häntä täällä."

Miss Landmine Angola 2008

2007-12-13T11:35:00.000+02:00

Sodat harvemmin päättyvät rauhansopimukseen. Jälkipuinti ja traumojen korjaaminen vie vuosia. Mutta maamiinat pysyvät niin kauan maassa, kunnes ne kaivetaan ylös - tai räjähtävät jonkun onnettoman alla.

Asian puolesta voi taistella hymyssä suinkin, minkä osoittaa Angolan Miss Maamiina 2008 - kilpailu. Kampanja tahtoo kiinnittää huomiota myös naisten ja vammaisten asemaan, sekä mm. kauneuskäsityksiin.

Nämä naiset eivät olekkaan uhreja, vaan selviytyjiä!

Asia ei liity tähän blogiin sen kummemmin kuin, että jokainen voi miettiä millä puolella tässäkin asiassa seisoo. Oli maailmankatsomus mikä vain.

"Mutta eihän meillä Suomessa, kun me olemme sivistyneitä ja vähän parempia kuin muut."
"Eivätähän miinat meidän fiksujen Suomalaisten käytössä mitään pahaa tee."
Noo... vuosi 2012 tulee onneksi pian.

Electronic Mine Information Network

If there were landmines here ... would you stand for them anywhere?

Joulukalenteri - 13

2007-12-12T00:01:00.001+02:00

Josef Rosenbergersteiner oli koukkuselkäinen vanha mies. Hänellä oli lyhyt musta parta ja tyylikkäät tuuheat viikset. Hän oli pukeutunut pitkään paitaan, jossa oli vaaleansinisiä raitoja vaaleanruskealla pohjalla. Päässään hänellä oli kummallinen, pyöreä ja epäkäytännöllisen pieni päähine.

"Kyllä tälläinen papyryspaino voi olla muutaman hopealantin arvoinen.", Rosenbergersteiner selvitti tutkiessaan vuoristolaisten esineitä. "Vuoriöljyllä rikastuneet paimentolaiset ostavat mitä tahansa. Tälläinen maalaisromantiikka on heistä erityisen kiehtovaa. Raha tuo kameleita ja komeita telttoja, mutta ei tyylitajua. Sen parempi minulle tottakai."
"Ja me kaadoimme vuoriöljyn maahan...", valitti nuorukainen. Rosenbergersteiner ymmärsi paremmin: "Ehei... ei hätää poikaseni. Se on arvokasta vain suurissa määrissä ja puhtaana. Sitä käytetään lähinnä vain palatsien ja muiden suurten tilojen valaisuun, jolloin haju ja savu eivät haittaa."

Meedialainen uskonnollisissa menoissa.

Vanha maagi kysyi esineiden uskonnollisuuden käyttäymisestä myyntivalttina: "Entäpä näiden esineiden uskonnollisuus? Tämä pilven päällä leijaileva mies on meidän jumalamme Ahura Mazda. Tämä oinaan pää taas on varmasti jollekkin meedialaiselle hyvinkin tärkeä kapistus. Eikö näitä kannattaisi yrittää myydä alkuperäisessä tarkoituksessaan?" Rosenbergersteinerin ilme tuimistui: "EI! En sotkeudu sellaiseen! En henno näin kauniita esineitä rikkoa. Joku on nähnyt näitä tehdessä paljon vaivaa, mutta en salli sitä, että nämä esineet päätyvät epäjumalien palvontamenoihin." Antiikkikauppias tärisi kiihkosta. Ellei Rosenbergersteiner olisi ollut yrittäjä henkeen ja vereen, hän olisi murskannut esineet siltä seisomalta. Mutta vielä enemmän kuin epäjumalankuvina, hän näki esineet hopealantteina: "Tyhmille paimentolaisille voin myydä koristeiksi. Muuta en voi luvata."

Teetä.

Vanhan maagin ja nuorukaisen hölmistyneet ilmeet saivat Rosenbergersteinerin rauhoittumaan: "Jospa kerron ihan rauhassa. Teillä ei varmastikkaan ole kiire? Otatteko kiinalaista teetä?"

Joulukalenteri - 12

2007-12-12T00:01:00.000+02:00

Viinisieppo muinaisilta ajoilta.

Zagros-vuorten länsipuolen maaperä oli hedelmällistä. Vuorten rinteillä kasvoi viiniköynöksiä ja puutarhat olivat täynnä eksoottisia hedelmäpuita. Satokausi oli vasta tuloillaan, mutta joistakin aikaisemmista lajikkeista karavaani sai uutta energiaa jatkaa. Susan kautta kiertämisestä oli sovittu jo matkaa suunnitelteessa. Matkaa tulisi tuntuvasti lisää, mutta asumattomille seuduille ei tarvinnut uskaltautua. Susasta eteenpäin matkaa pystyttäisiin kulkemaan kaksoisvirran hedelmällisien alueiden ja suurten kaupunkien kautta. Näin ruokahuolto ja turvallisuus olivat taattuja. Maagit toki paloivat halusta päästä nopeasti Juudeaan, mutta mukavuuksiin tottuneina eivät aivan millä hinnalla tahansa.

Assyyrialaiset hävittävät Susan. (Wikipedia)

Susa oli Parthian hallitsijoiden talvikaupunki. Tämän tärkeän kauppapaikkan kautta myytiin valtavia määriä suitsukkeiden raaka-aineita, mutta myös mausteita ja muita kaukomaiden tuotteita, joita tuotiin laivoilla idästä ensin Persianlahden pohjukkaan ja sieltä ylös Susaan sisämaahan. Aikojen saatossa Susa oli kokenut jos jonkinmoisia kohtaloa, kuten muutaman täystuhon valloittajakansojen toimesta. Tämän takia tai tästäkin huolimatta, Susa oli varsinainen kansojen sulatusuuni.

Karavaani oli leiriytynyt muiden karavaanien tapaan kaupungin muurien ulkopuolelle: "Meidän täytyy yrittää myydä pois nämä vuoristolaisten meille väkisin myymät matkamuistot.", selitti vanha maagi rauhalliseti tilannetta ja jatkoi: "Vuoriöljy on arvotonta, mutta näistä ööh... uskonnollisista taide esineistä täytyy päästä eroon. Poisheittäminen ei tule kysymykseen." Vanha maagi harvoin pelkäsi mitään, mutta henkien kanssa hän ei uskaltanut ottaa riskejä. "Voimme saada päällemme vielä vaikka jonkun kirouksen.", mutisi vanha maagi, hypistellessään savitiilistä epämääräistä murikkaa.

Susa tänään. (Lainattu täältä.)

Myöhemmin kaupungilla: "Herra! Eikö joku toinenkin olisi voinut tulla kantamaan näitä kiviä?", valitti nuorukainen. "Höpsistä. Enhän minä voi antaa muiden kärsiä, jos minä olen tehnyt virheen.", kuului maagin vastaus kymmenien askeleiden päästä hänen käydessään läpi Susan liikekeskustaa. Vanhan maagin etsintä ei näyttänyt tuovan tulosta, kunnes eräältä kujalta löytyi kauppa. Oveen oli maalattu kuusisakarainen tähti ja teksti: "Rosenbergersteinerin nykyantiikki ja sisustus."
Maagi jähmettyi oven eteen ja mutisi partaansa: "Kautta profeetan parran! Tämä on merkki!"

Taustaa:
Älkää muuten sitten ottako esittämiäni asioita faktoina. Eräässä kartassa, jonka tuon kirjoitettuani löysin, parthialaisten päätie kulkaa Susan sijasta suoraan Babylonian tienoille, eli paljon lännemmäksi. Susa oli luultavimmin pelkkä Silkkitien haarapysäkki. Mutta varmaa oli, että kauppaa siellä käytiin. Eräässä toisessa kartassa suoraa reittiä Hecatompyloksen suunnalta länteen ei tosin ollut, vaan reitti kulki etelän eli Susan kautta. Tarinaan nyt tullut kiertoreitti on tosin "vain" parisen sataa kilometriä. Kamelikyydillä se tosin on melkoisen pitkä matka...

Daavidin tähti taasen on toki vanha symboli, mutta se yhdistettiin juutalaisuuteen vasta aikaisintaan keskiajalla. Tuo nimi taas on tietysti ihan vain pelkkä vitsi.

Eli en suosittele tekemään historian tutkielmaa tämän pohjalta. :)

Joulukalenteri - 11 - tauko

2007-12-11T00:23:00.000+02:00

Tänään ei tarina etene. Sankarimme ovat vielä liian pöllyssä vuoriöljysuitsukkeesta, joten karavaani ei liiku. Tarina kuitenkin jatkuu niin, että retkikunta pääsee Susaan, jossa tapaamme erästä nykyisinkin voimissaan olevaa kansaa edustavan antiikkikauppiaan...

Valtakunnan portsarit

2007-12-10T22:57:00.000+02:00

Kun Jeesus ja hänen seuraajansa saapuvat paikalle, ei mene pitkään ennenkuin osoittelu ja nimittely alkaa. Jeesusta haukuttiin mm. syömäriksi, juomariksi, sapatinrikkojaksi ja rienaajaksi. Uskonnolliset ihmiset olivatkin satojen vuosien saatossa tehneet nimittelystä taidetta.

Jeesus muuttaa veden viiniksi.

Vastustajiensa mukaan Jeesus suoritti "jumalallista tehtäväänsä" aivan väärin. Hän liikkui väärissä paikoissa ja puhui vääriä asioita, mutta pahinta oli, että hän päästi valtakuntaansa kenet tahansa. Jeesus järkytti vallitsevaa pelottelevaa, elitistä, purjehduskerhotyyppistä uskontoa, avaamalla jäsenyyden hengelliseen elämään myös niille, joilta se oli aiemmin evätty. Ihmisiä raivostutti Jeesuksen "vastuuton" tapa avata rakkautensa ovet jokapojalle, kellevain ja eiainakaantuolle - kuten sinä ja minä.

Mikään ei ärsytä ihmisiä kirkossa kuten armo. Se on ironista:
Päädymme juhliin, joihin meitä ei ole kutsuttu ja heti löydämme ovensuusta muita kutsumattomia vieraita varmistamassa, että ketään muita kutsumattomia ei pääse sisään. Tällöin tapahtuu kummallinen ilmiö: heti kun olemme mukana juhlissa Jeesuksen vastuuttoman rakkauden tähden, päätämme tehdä armosta vastuullisempaa ja nimitämme itsemme Valtakunnan ovimiehiksi pitääksemme roskasakin ulkona. (Ja juuri tuo roskasakki on sitä, jolle Jumalan valtakunta kuuluu.)

Lainaus Mike Yaconellin kirjasta Messy Spirituality.

Suomennos Jani - siis minä. En ole ammattilainen, mutta halusin tuon pätkän kirjoittaa suomeksi niillä vähäisillä suomentajan taidoilla joita minulla on. Tuo on tosiaan asia, jota itse kunkin on syytä seurata omassa elämässään. UskoToivoRakkaus keskusteluissakin nimittäin esiintyy merkillisiä vaatimuslistoja kristityn elämään. Lohduttavaa on, että sivustolla keskustelee myös "armollisempaa" porukkaa. Ehkä hankalinta asiassa on se, että meidän pitää voida rakastaa myös tätä uskonnollista ja hengellistä eliittiä, joka esittää meille mahdottomia vaatimuksiaan.

Terminaattori vuonna nolla

2007-12-10T16:13:00.000+02:00

Kun se Conan jo tuossa mainittiin, niin tuodaanpa nyt esiin eräs toinenkin itävaltalaisella aksentilla elokuvissa puhuva toimintahahmo.

He'll be back.

Joulukalenteri - 10

2007-12-10T00:01:00.000+02:00

Karavaanin reitti kulki solien ja rotkojen kautta. Harvahampainen opas ratsasti aasilla joukon ensimmäisenä. Hänen perässään kulki yksi "turvamiehistä". Jos rosvoja väijyisi kivien takana, hän olisi ensimmäinen kohde nuolille. Mustiin pukeutuneilla miehillä oli kuitenkin salaisuus. Heillä oli parthialaisille sotilaille tyypilliset raskaat rengaspanssarit tunikan alla piilossa. Hyvällä onnella nuoli ei lävistäisi panssaria ja vartijoilla olisi mahdollisuus vastata hyökkäykseen. Todennäköistä kuitenkin oli, että mahdolliset rosvojoukot eivät uskaltaisi hyökätä näin suuren karavaanin kimppuun. Varmuuden vuoksi maagit ja kiinalainen olivat peittäneet värikkäät, hienot asunsa hiekanväristen viittojen alle. Tarkoitus oli välttää turhan huomion herättämistä - ja pysyä lämpimänä.

Opas osoitti lähestyviä pilviä ja viittoili karavaania hidastamaan. Vuorilta laskeutuva sumu oli hiljalleen saartamassa karavaanin.
"Voiko tuohon mieheen luottaa? Hänhän voi viedä meidät tässä säässä suoraan rosvojen syliin?", epäili maagi jonka nimi ei ollut Gushnasaph. Vanha maagi oli kuitenkin vakuuttunut: "Minä luotan vuoristolaisiin. He elävät täällä harmoniassa luonnon kanssa. Sellainen yhteys Luojaan, ei voi tuottaa minkäänlaisia pahoja ajatuksia." Vanha maagi ryhtyi joskus hyvinkin hengelliseksi: "Voisimme itseasiassa rukoilla Profeettaa turvaamaan kulkuamme!" Vanhan maagin johdolla rukoukset kuuluivat kauniilla ja kuuluvalla nuotilla läpi sumun.
Rukous katkesi huutoon karavaanin häntäpäästä: "Partapapit hiljaa!" Hetken nuori taistelija pelkäsi muuttuvansa sammakoksi - tai toivoi muuttuvansa. Opas oli kadonnut sumuun! Karavaanin oli pakko pysähtyä keskelle hämärtyvää hiljaisuutta.

Ahura Mazda

Rukouksiin näytti kuitenkin tulleen vastaus. Edessä välkkyi hento valo. "Ahura Mazda on tullut näyttämään meille tien!", hihkaisi Kaspar. "Rosvoja...", inisi maagi jonka nimi ei ollut Gushnasaph ja vapisi pelosta. Nuorukainen oli lamaantunut kauhusta. Kiinalaisen käytös oli kylmän viileää. Hän tosin olisi saattanut olla peloissaan, jos olisi ymmärtänyt maagien puhetta. Vanha maagi suki partaansa, eikä sanonut sanaakaan.

Sumusta erottui lähestyviä hahmoja. Taistelijat jännittivät jousensa. Hiekka ratisi lähestyvien askeleiden alla. Vanha maagi nielaisi kerran.

"Me myyda! Te ofta! Sitten jatka matka.", kuului oppaan iloinen ääni valon suunnalta. Joukko vuoristolaisia tuli esiin sumusta. Opas talutti soihtu kädessä aasiaan. Vanha maagi ilahtui: "Hahaah. Vapaata yrittäjyyttä! Ystävät! Nämähän ovat kauppiaita ja heillä on meille myytävää!"
Innokkaat vuoristolaiset esittelivät tuotteitaan: elintarvikkeita ja uskonnollisia esineitä eli kömpelösti veistettyjä patsaita jumaluuksista ja kivitauluja, joista todella hyvällä mielikuvituksella pystyi tunnistamaan pilven päällä seisovon hahmon. Vanha maagi ei ollut aivan varma mitä sanoa, ettei loukkaisi vuoristolaisten tunteita.
Kasparille yritettiin myydä suitsukkeiden raaka-aineita: "Suizu! Ota! Halpa!" Tumman ruskea mönjä haisi todella pahalle. "Tämähän on vuoriöljyä ja jotain mistä en halua tietää.", kuiskasi Kaspar pelkästä hajusta irvistävälle Hormisdakselle.

"Täytyyhän paikallisia tuotteita kokeilla. Voimme ostaa muutaman leilin maitoa ja jotain pientä.", totesi vanha maagi myhäilleen. "Te ofta paljo ja sitte vasta jatka matka!", intti opas. Tinkimistä olisi jatkunut aamuun asti, mutta nouseva myrsky pakotti etsimään suojaisan leiripaikan yöksi.

Kerrankin maagi harjoittelija oli tyytyväinen, joutuessaan yöksi eläintenhoitajien ja vartijoiden kanssa ulos. Teltan sisällä lampussa palava vuoriöljymönjä todellakin haisi oudolle ja kirveli vanhan maagin silmiä. "Kirotut roistot. Kyltymättömät käärmeen sikiöt. Visvaisen ahneet kurjat varkaat.", mutisi vanha maagi ja pyöritteli kädessään kivenmurikkaa, jonka oli ilmeisesti tarkoitus esittää oinaan päätä.

Joulukalenteri - 9

2007-12-09T00:01:00.000+02:00

Maisema Hecatompyloksesta eteenpäin oli kuivaa, mutta varsinaiseen erämaahan ei ollut onneksi syytä mennä. Seuraava merkittävä kaupunki oli satojen kilometrien päässä sijaitseva Susa - joka oli muuten yksi Parthian pääkaupungeista. Susa oli kuitenkin Hecatompyloksesta katsoen lähestulkoon valtakunnan toisella puolella. Siis etelässä. Kaikenlisäksi Zagros-vuoristo halkoi valtakuntaa juuri tällä osuudella.
Valitettavasti Parthian kuningashuone oli enemmin kiinnostunut pääkaupunkien nimittämisistä ja valtataisteluista keskenään, kuin valtakunnan tieverkoston kehittämisestä. Parthialaisille "tieverkosto" tarkoittikin muutamia tuulenpieksemiä kärrypolkuja siellä täällä. Roomalaisten kivetyt tiet olivat hieman takapajuisille parthialaisille lähinnä legendan omaisia kummallisuuksia, joista ei osattu nähdä edes unta. Koska Silkkitiellä kulkevat tavarat olivat Parthialle tärkeä elinkeino, haluttiin kauppareitit kuitenkin pitää turvallisina. Karavaanin ohittikin aina silloin tällöin keihäin aseistautunut partioiva ratsuväki. Nämä olivat kertoneet, että reitti on turvallinen Zagros-vuorille asti.

Parthialainen ratsumies surmaa leijonan. (British Museum)

Karavaani palkkasi aina paikallisen oppaan näyttämään parhaimmat reitit sopivaksi katsotulla osuudella. Vanha maagi ja Hormisdas olivat retkikunnan ainoat Zagros-vuorten länsipuolella käyneet, mutta varsinaisia maantietäjiä he eivät olleet. Vanha maagi oli käynyt Kaksoisvirtain maassa kerran "opintomatkalla." Hormisdas oli viettänyt alueella melkein vuosikymmenen. Reitistä he eivät kuitenkaan tienneet juuri mitään. Tähtien avulla suunnistus toki onnistui, mutta reitit ja paikallistuntemus eivät kuuluneet maagien toimenkuvaan. Kuninkaan tähteäkään ei voinut seurata suoraan ja näin päätyä mahdollisesti vaarallisille tai läpikäymättömille alueille.

"Vuorilla asuu vieläkin barbaariheimoja. Heillä on pitkät likaiset hiukset ja ruokkomaton parta. Naisillakin! Varkaita kaikki!", valisti Hormisdas. "Senkö takia sitä huntua käytetään?", ihmetteli nuorukainen. "Pöh. Eivät he ole mitään villi-ihmisiä. Olin ajatellut ostaa heiltä vuohenmaitoa.", vanha maagi tuhahti, mutisi ja jatkoi: "Sitäpaitsi he ovat varmasti aivan kunnollisia, jos heihin vain tutustuu. He eivät kenties jaa meidän uskoamme, vaan palvovat saastaisia epäjumaliaan. Mutta kaikesta huolimatta meidän täytyy kunnioittaa heitä."

Maasto oli kumpuilevaa. Lumihuippuiset vuoret näkyivät horisontissa. Reitti Kaspianmereltä Persianlahdelle kulki näiden "Myrskyvuoriksi" kutsuttujen vuorten kautta. Siksipä markkinataloudesta hyvin hajulla olleet paikalliset olivatkin perustaneet alueen kyliin lukuisia majataloja. Matkan uuvuttamat vanhimmat maagit saivatkin nukkua arvonsa mukaisesti sängyssä viimeisen yön ennen vuorten ylitystä.
Yö oli jo tullut, kun vanha maagi jututti vielä opasta. Opas oli puoliksi vuoristolainen barbaari. Hänen tehtävänään oli viedä karavaani Susaan vievälle "tielle". Tämä oli oleva maaston osalta matkan vaarallisin vaihe, joten ketä tahansa ei tehtävään haluttu valita. Keskustelutuokion jälkeen vanha maagi vaikutti tyytyväiseltä. Myös oppaalla oli leveä, joskin vähähampainen, hymy.
"Poika. Näin helppoa on tulla muukalaisten kanssa toimeen. Oppaamme voi olla puoliksi barbaari, mutta tähtiä hänkin uskoo. Ennustin hänelle, että hän lähtee pian pitkälle matkalle ja raha-asiat tulevat olemaan kunnossa." Nuorukainen ihmetteli nuotiolla lämmittelevää barbaaria ja kuiskasi: "Onko sen nimi oikeasti Conan?" Vanha maagi läimäytti nuorukaista takaraivoon: "Tuosta hyvästä vahdit nuotioita aamuun asti, kuin se olisi oman sielusi liekki! " Vanhan maagin kasvoille palasi hymy, hänen huomatessaan tähden jättämän vanan vuorten lomitse: "Mutta ensiksi lämmität minulle hieman vuohenmaitoa. Se tuo hyvän unen."

Taustaa:
Sori... en voinut vastustaa kiusausta tuon nimen suhteen. :)

Joulukalenteri - 8

2007-12-08T00:01:00.000+02:00

Hecatompylosta kutsuttiin "Sadan portin kaupungiksi". Kaupungin muureissa tosiaan oli useita portteja, mutta sata oli vahvasti liioiteltu luku. Kaupunki oli tärkeä kauppapaikka Silkkitiellä ja se oli vaihtelevalla menestyksellä myös yksi Parthian pääkaupungeista. Parthian kuninkaat olivat tosin kuuluisia siitä, että he eivät osanneet päättää, mikä on valtakunnan pääkaupunki.

Hecatompylos tänään.

Karavaania ei ollut aikomustakaan viedä muurien sisäpuolelle, vaan retkikunta leiriytyi yöksi savimuurien välittömään läheisyyteen, kuitenkin riittävän kauaksi kaupungin kaatopaikasta - joka oli myös muurien välittömässä läheisyydessä.
Muurien ulkopuolella oli myös paimentolaisten käyttämä kaivo, josta karavaani sai täydennystä vesileileihinsä. Kaupungista hankittiin sitä kaikkea mitä temppelistä ei kannattunut tuoda: muonaa, viikunoita ja muita hedelmiä kuivattuina, jonkun verran lihaa, lähinnä lammasta ja melkoisesti ohraa ja vehnää eri muodoissa. Mausteet olivat matkalaisilla mukana jo temppeliltä lähdettäessä. Meiramia, basilikaa ja sahramia. Polttopuitakin kerättiin mukaan. Eihän ollut varmaa, että seuraavassa leiripaikassa kasvaisi yhtään mitään.

Vanhus ja nuorukainen tarkkailivat taivasta pienellä kukkulalla kaukana leiritulen kajosta. "En näe tähteä enään.", valitti nuorukainen. "Olemme liian matalalla. Muista, että temppelimme on vuoren laella ja tämä kukkula on vain pahainen sorakasa." Kulttuurishokista vielä toipuva kiinalainen lyöttäytyi seuraan. "Hoik tsooon!" (tai jotain muuta mistä nuorukainen ei oikein saanut selvää), huusi Liu Shang ja osoitti taivaalle. Tähti näkyi kuin näkyikin kukkulalta. Se oli vain muuttunut utuisemmaksi. Siitä erkani myös utuinen viiva, aivan kuin sillä olisi kiire johonkin. "Onkohan sen pyhän tulen ylläpito enään niin tärkeää...", mutisi vanha maagi.