- George Bernard Shaw
Poliittisen urani tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti, kun joskus lukioaikana, IKL:n puheenjohtaja Matti Järviharju haukkui minua "pullamössö kommunistiksi". En tiedä mikä minä tuohon aikaan olin, enkä muista mistä "keskustelimme", mutta se on varmaa, että maailmankuvani oli jo tuohon aikaan vasemmassa laidassa. Sittemmin olen hylännyt vasemmisto/oikeisto-ajattelun rajoittavana.
Ehkä se on sosiaalidemokraatti-mummoni perintöä, että luin paljon vasemman laidan julkaisuja ja töissäkin sain, osittain toki huumorilla, kommunistin leiman, vaikka en asiaa mielestäni pitänyt erityisesti esillä. Loppujen lopuksi aloin olemaan poliittisesti melkolailla tuuliajolla, koska yksikään suomalaisen puoluekentän taho ei tuntunut olevan samalla kartalla meikäläisen kanssa, pienpuolueet kuten kommunistit mukaan lukien. Tokihan olin ikäni kuunnellut kuinka lauluissa lauletaan systeemin olevan mätä, mutta ettäkö niin olisi todella?
Mikä vaihtoehdoksi?
Pilvari Pirtola: The Black Flag Hoisted, 2008
(Lupaa kysymättä. Terkkuja Nosfelle.)
Anarkismi on varmaankin yksi väärinymmärretyimpiä aatteita. Anarkismilla kun usein tarkoitetaan myös sekasortoista asian tilaa. Mielikuvissa anarkisti on usein jonkinlainen räyhääjä. Historia muistaa lähinnä luokkataistelua korostaneet pomminheittelijät Venäjältä. Valveutuneimmat muistavat anarkistit Espanjan sisällissodan yhtenä tasavaltalaisten ryhmänä.
Poliittisena aattena anarkismi on sukua muille työväenaatteille, kuten kommunismille. Teollisen vallankumouksen rattaiksi alistetut työläiset haaveilivat maailmasta ilman riistoa ja eriarvoisuutta. Anarkismin teoriaa ovat kehitelleet lukuisat ajattelijat ja sillä on useita suuntauksia, mutta yksinkertaisimmillaan kyse on yhteiskuntamallista, jossa kenelläkään ei ole valtaa toisen yli.
Punkkia kuunnellut sivari ei ollut voinut välttyä anarkismista aattena 90-luvun Suomessa. En koskaan kuitenkaan pitänyt anarkismia realistisena mallina. Oma anarkistisuuteni rajoittui satunnaiseen Kapinatyöläisen lukemiseen.
Mutta maalliseen aatteeseen tutusminen on kenties auttanut minua ymmärtämään jotain ideologiaa suurempaa.
...
Joskus suhteemme alkutaipaleella, silloin vielä tuleva vaimoni, sanoi minulle, että "Jumalan valtakunta ei ole demokratia." Ei ole ei. Jo termi "Jumalan valtakunta" viittaa siihen, että Jumala on Valtakunnan kuningas, pomo, el presidente ynnä muuta. Se on hänen Valtakuntansa, hänen bileensä, siis myös hänen sääntönsä. Meillä ihmisillä on pääsy valtakuntaan, vain koska Herra niin armossaan suo.
Jumalan Valtakunta ei ole anarkistinen yhteiskunta. Mutta näillä kahdella asialla on enemmän yhteistä kuin päältäpäin uskoisi. Siksi anarkismi terminä on tässä yhteydessä oikeutettu. Näin ollen voidaan puhua kristillisestä anarkismista. Se ei ole "totuus", mutta se on lähempänä totuutta kuin vaikkapa ajatus kristillisestä valtiosta.
Työväenaatteisiin on kuulunut olennaisena osana vallankumous. Kristinuskokin oli vallankumouksellinen, radikaali liike. Se pystyi tarjoamaan jotain aivan konkreettista, jota Rooman imperiumi ei kyennyt tarjoamaan. Siksi se oli vaarallinen ja uhkasi Imperiumia. Tasa-arvo, veljeys ja keskinäinen huolenpito olivat merkittäviä tekijöitä kristinuskon räjähdysmäisessä kasvussa. Kristinusko ei tarjonnut vain jotain tuonpuoleista toivoa paremmasta, vaan maanpäällisen Paratiisin!
"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." - Jeesus Nasaretilainen (Matt. 20:20-28)
4 kommenttia:
Morjens. Mäkin olen koko elämäni palloillut välillä vasemmiston ja välillä oikeiston suunnalla lopuksi hylätäkseni kummatkin väistämättä korruptioon johtavina järjestelminä siirtyen ajattelussani anarkismin suuntaan siitä huolimatta että se on lähes täydellinen antiteesi kaikelle mitä aikamme tällä hetkellä edustaa. Anyway, tässä pari päivää sitten mieleeni juolahti että Jeesuksen elämässä oli erittäin anarkistisia piirteitä. Itse asiassa kun tarkemmin rupesin miettimään asiaa niin mieleeni ei tullut yhtäkään Jeesukseen liittyvää tarinaa joka ei puhuisi nimenomaan sen puolesta että Jeesus olisi pesunkestävä anarkisti. Itse olen ateisti mutta omasta mielestäni harva asia on yhtä anarkistinen kuin omalle sielulle/sielusta puhuva Jumala joten mä en siinäkän näe mitään ristiriitaa. Löysin kans tämmöisen artikkelin jossa joku engelsmanni miettii Jeesuksen anarkistisia piirteitä ja olen melkolailla samaa mieltä kaikesta siinä esitetystä. http://www.anti-state.com/redford/redford4.html On kyl todella inspiroivaa huomata että jo 2000 vuotta sitten ihmiset kamppaili näiden samojen ongelmien kanssa kuin minäkin nyt ja meidän aikamme yleisemmin eikä ollut silloinkaan helppoa. ;)
Maalliset hallitukset kilpailevat vallasta Jumalan valtakunnan kanssa, millä selittyy se, että kautta kristinuskon historian kulkee valtionvastaisuuden perinne. Jotkut kristityiksi anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat nyt keksineet sekoittaa tämän varsinaiseen anarkismiin väittäen, että ensimmäisten kristittyjen patriarkaalis-autoritäärinen yhteisö oli itse asiassa anarkistinen.
Vau. Järkevä kommentti tuuliajolla seilaavaan blogiin! Silloin kun joskus aikoja sitten sain päähäni kirjoittaa aiheesta, en päässyt tuota ylläolevaa aika ankeaa raapaisua pidemmälle, kun kapitalismin rattaat jo veivät, eikä ollut enään aikaa tai energiaa kelailla näitä juttuja.
Itse aiheeseen liittyen, niin todellakin pitää erottaa se minkälainen oli alkukristillinen yhteisön hallinto ja mikä sitten on usein kristinuskon marginaalissa kulkeva valtionvastaisuus. Eli mistään anarkistisesta yhteisöstä ei ollut alkukirkon tapauksessa kyse. Toisaalta mitään pienoisdiktatuurejakaan eivät seurakunnat tiettävästi olleet. Olihan seurakunnissa usein mm. vanhemmisto valtaa käyttämässä.
Terve Huutava!
Sulla on hieno ploki.
Terveisin
Bonny
Lähetä kommentti