Risti ja Rambo

Myin sieluni ja ostin vihdoin meidän talouteen taulutelevision. Elokuvien katsomiseen tuli kummasti taas mieltä, joten olen kuumeisesti koittanut bongata jotain katsomisen arvoista televisiosta. Töllöttimen uutuuden viehätyksen vielä lumotessa, päätin pinnistellä hereillä ja yrittää katsoa perjantai-iltana puolen yön jälkeen alkaneen Rambon. Se kun tuli teräväpiirtona, eikä sitä vähempää enään oikein haluaisi katsellakkaan.

Pikkupoikana Commando ja Rambo olivat kovia pätkiä. 80-luvulla oli paljon toimintasankareita, jotka kovin keinoin toteuttivat oman käden oikeutta ja pahiskuolemien laskeminen oli meidän lasten suurta hupia. En kuitenkaan ikinä erityisesti mieltynyt niiden hurmehenkiseen maailmaan. Näin jälkikäteen ajatellen ihan hyvä niin, koska aika pöljiä miehenmalleja sellaiset väkivaltaiset lihaskimput olivatkin. En siis odottanut Rambon eläkepäivien kuvauksesta mitään mullistavaa elokuvaelämystä tai mielenjärkyntää, vaan ihan vain viihdettä ennenkuin nukkumatti vie mailleen. Myönnettäköön, että nukkumatti yllätti kesken verikekkereiden, mutta niin John Rambokin yllätti.

Rambo?

Tämän blogin kolmen lukijan joukossa on sen verran kummallista ja yllättävää porukkaa, että lienee tarpeellista lyhyesti kertoa kuka on Rambo. Rambo, jota näytteli Sylvester Stallone, oli yksi 80-luvun ikonisimpia toimintasankareita. Tämä Vietnamin veteraani oli valtava muskelikasa ja täydellinen tappokone. Rambo taisteli toki aina "hyvien" puolella, mutta porukkaa lakosi ketoon siihen tahtiin, että hyvyydestä voitiin olla montaa mieltä. Ramboissa oli mielettömän tappamisen ohella tietynlainen murheellinen pohjavire. Varsinkin ensimmäinen Rambo-elokuva kuvaa myös sotaveteraanin ahdistusta ja sopeutumattomuutta. Rambo oli itsekkin tietynlainen uhri. Silti elokuvissa mieleenpainuvinta oli erilaiset tappotavat ja mm. legendaarinen Rambo-puukko.

Rambo

Uusimmassa Rambo-elokuvassa (2008) hyvikset ja pahikset asetelma on alusta asti selvä. Pahis on Burman sotilasjuntta. Heidät kuvataan absoluuttisen pahoina ja turmeltuneita, kun taas kristitty Karen-kansa on uhri, jota kukaan ei auta - paitsi pieni joukko amerikkalaisia lähetyssaarnaajia, jotka pyytävät eläkepäiviään Thaimaassa viettävältä Rambolta apua päästäkseen rajan yli. Rambo ei usko lähetyssaarnaajien naiviin idealismiin, mutta jostain kumman syystä suostuu heitä kuitenkin auttamaan. Rambo saa porukan ainoalta naiselta pienen ristin muistoksi. Myöhemmin lähetyssaarnaajille käy tietenkin huonosti ja Rambon tappajan vaisto herää jälleen täyteen veriseen kukkaansa.

...

Risti

Rambo, tuo täydellinen tappokone ja kuoleman lähettiläs, lähtee sotaansa kädessään tuo pieni risti. Risti jonka on ilmeisesti tarkoitus symboloida uskoa tai jotain, symboloi Rambon kädessä kuolemaa. Rambo on paha hyvien puolella. Tappaminen on Rambolla verissä ja elokuvan viesti tuntuu olevan se, että tappaminen on välttämättömyys - kenties paha, mutta pakko. Kuoleman niittäessä elokuvassa satoaan aloin pohtimaan sitä, kuinka tämäkin elokuva jatkaa ehkä tahtomattaan sitä historiaa, jossa kristinusko on kuoleman uskonto.

Uskomme symboli on roomalainen teloitusväline. Kristillisen kuvaston kestoaihe on Jeesus ristillä tai kuolleena. Institutionaalisen kristinuskon historiasta löytyy vainoja ja sotia myös (ja joskus erityisesti) toisia kristittyjä vastaan. Ihmisten tappamisen oikeutukselle on keksitty mitä moninaisempia puolustuksia. Monet elämänmyönteiset ja elämää ylläpitävät asiat, kuten seksi ja erilaiset seksuaalisuuden ilmentymät, on historian saatossa leimattu pahoiksi. Jos joskus oli odotettavasti jotain kivaa, niin sitten Taivaassa, jonne päästäkseen on pitänyt täyttää tietyt ehdot. Monille kristinusko ei ole merkinnytkään muuta kuin pääsylippua Taivaaseen. Koska päästäkseen Taivaaseen on pitänyt ensin kuolla, on kuolema ollut aina läsnä. Ihmiselämä täällä maanpäällä ei ole ollut juuri minkään arvoista. Jumala ei vaikuta ihmisten elämään, vaan on pelkkä kosminen tuomari, joka sitten kuoleman jälkeen tarkastelee ollaanko oltu ihmisiksi. Hyvät pääsevät pälkähästä ja pahat kärtsätään. Kaikki on yhtä syntiä ja pahuutta ja lopulta kuolemaa. Risti pelastaa - jos pelastaa.

Missä tälläisessä kristinuskossa on se Elämä, josta Jeesus puhui? Olemmeko keskittyneet kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään niin paljon, ettemme näe ja osaa ottaan vastaan sitä Elämää, jonka Jeesus meille jo tässä ajassa ja tällä nimenomaisella maapallolla meille tarjoaa? Kun kristinusko alkoi keskittymään ristiinnaulitsemiseen, se teki tavallaan kuolemasta palvonnan kohteen. Jeesus oli kenties ylösnoussut, mutta hän ei ollut täällä. Aivan sama vaikka Jeesus olisi ollut edelleen haudassa.

Elämä

Raamatussa Elämä ja Kuolema tarkoittavat muutakin, kuin mitä arkikielessä niillä tarkoitetaan. Jesajan kirjassa on kuuluisa jae: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. (Jes. 9:1) Hesekiel saa näyn laaksosta joka on täynnä kuolleiden luita, jotka heräävät eloon. (Hesekiel luku 37) Samassa luvussa annetaan näylle myös selitys: luut ovat Israelin kansa. Jeesus puhuu elämästä ja toisaalta viittaa maallisessa mielessä hyvinkin eläviin ihmisiin kuolleina. Kun Raamattu puhuu uudesta elämästä, sillä tarkoitetaan uutta alkua tässä samassa maallisessa elämässä. Aivan samoin synnin seuraus eli Kuolema, kohtaa myös meitä jo tässä ajassa. Taivas ja Helvetti, Elämä ja Kuolema ovat todellisuutta täällä maan päällä.

Ensimmäisen vuosituhannen kristillisessä kuvataiteessa ei ole kuvattu ristiinnaulitsemista. Ensimmäisellä vuosituhannella Jeesus oli elävä ja hengittävä hahmo, Hyvä paimen - Paratiisissa. Ja Paratiisi ei ole pilven reunalla vaan täällä maan päällä, siellä minne Jumala sen aikojen alussa teki. Vaikka meidät on kerran karkotettu Paratiisista Kuoleman valtakuntaan, niin Jeesus on tie takaisin.

Hyvä paimen

Paratiisi ja Taivasten valtakunta ovat todellisuutta tässä ja nyt. Jeesus on ylipuutarhuri ja Elämä on se johon meidät on kutsuttu ja jota meidän on tehtävä levittää. Tämä pallo voisi olla kaikille Paratiisi. Jonain päivänä se sitä vielä on. Sitä ennen Jumalan valtakunta leviää pienin askelin sydämistä sydämiin. Jeesus sanoikin: "Jumalan valtakunta on sisällä teissä."

Rambo-puukolla ei Jumalan valtakunta leviä. On aika tehdä meillä länsimaissa selväksi, että kristityillä todella on mahtavammat aseet - Elämän ja Hengen aseet. Ehkä tarvitaan kärsimystä, lamaa, terrorismia ja tuhkapilviä ja ties mitä, että ihminen osaa kaivata todellista Elämää - sellaista, jossa onni ei tule taulutelevisiosta.