lauantai, 28. elokuuta 2010

Kristillinen anarkismi - osa 1

"Any man who is not a communist at the age of twenty is a fool. Any man who is still a communist at the age of thirty is an even bigger fool."

- George Bernard Shaw

Poliittisen urani tähtihetkiin kuuluu ehdottomasti, kun joskus lukioaikana, IKL:n puheenjohtaja Matti Järviharju haukkui minua "pullamössö kommunistiksi". En tiedä mikä minä tuohon aikaan olin, enkä muista mistä "keskustelimme", mutta se on varmaa, että maailmankuvani oli jo tuohon aikaan vasemmassa laidassa. Sittemmin olen hylännyt vasemmisto/oikeisto-ajattelun rajoittavana.

Ehkä se on sosiaalidemokraatti-mummoni perintöä, että luin paljon vasemman laidan julkaisuja ja töissäkin sain, osittain toki huumorilla, kommunistin leiman, vaikka en asiaa mielestäni pitänyt erityisesti esillä. Loppujen lopuksi aloin olemaan poliittisesti melkolailla tuuliajolla, koska yksikään suomalaisen puoluekentän taho ei tuntunut olevan samalla kartalla meikäläisen kanssa, pienpuolueet kuten kommunistit mukaan lukien. Tokihan olin ikäni kuunnellut kuinka lauluissa lauletaan systeemin olevan mätä, mutta ettäkö niin olisi todella?

Mikä vaihtoehdoksi?


Pilvari Pirtola: The Black Flag Hoisted, 2008

(Lupaa kysymättä. Terkkuja Nosfelle.)


Anarkismi on varmaankin yksi väärinymmärretyimpiä aatteita. Anarkismilla kun usein tarkoitetaan myös sekasortoista asian tilaa. Mielikuvissa anarkisti on usein jonkinlainen räyhääjä. Historia muistaa lähinnä luokkataistelua korostaneet pomminheittelijät Venäjältä. Valveutuneimmat muistavat anarkistit Espanjan sisällissodan yhtenä tasavaltalaisten ryhmänä.

Poliittisena aattena anarkismi on sukua muille työväenaatteille, kuten kommunismille. Teollisen vallankumouksen rattaiksi alistetut työläiset haaveilivat maailmasta ilman riistoa ja eriarvoisuutta. Anarkismin teoriaa ovat kehitelleet lukuisat ajattelijat ja sillä on useita suuntauksia, mutta yksinkertaisimmillaan kyse on yhteiskuntamallista, jossa kenelläkään ei ole valtaa toisen yli.

Punkkia kuunnellut sivari ei ollut voinut välttyä anarkismista aattena 90-luvun Suomessa. En koskaan kuitenkaan pitänyt anarkismia realistisena mallina. Oma anarkistisuuteni rajoittui satunnaiseen Kapinatyöläisen lukemiseen. 

Mutta maalliseen aatteeseen tutusminen on kenties auttanut minua ymmärtämään jotain ideologiaa suurempaa.

...

Joskus suhteemme alkutaipaleella, silloin vielä tuleva vaimoni, sanoi minulle, että "Jumalan valtakunta ei ole demokratia." Ei ole ei. Jo termi "Jumalan valtakunta" viittaa siihen, että Jumala on Valtakunnan kuningas, pomo, el presidente ynnä muuta. Se on hänen Valtakuntansa, hänen bileensä, siis myös hänen sääntönsä. Meillä ihmisillä on pääsy valtakuntaan, vain koska Herra niin armossaan suo.

Jumalan Valtakunta ei ole anarkistinen yhteiskunta. Mutta näillä kahdella asialla on enemmän yhteistä kuin päältäpäin uskoisi. Siksi anarkismi terminä on tässä yhteydessä oikeutettu. Näin ollen voidaan puhua kristillisestä anarkismista. Se ei ole "totuus", mutta se on lähempänä totuutta kuin vaikkapa ajatus kristillisestä valtiosta.


Työväenaatteisiin on kuulunut olennaisena osana vallankumous. Kristinuskokin oli vallankumouksellinen, radikaali liike. Se pystyi tarjoamaan jotain aivan konkreettista, jota Rooman imperiumi ei kyennyt tarjoamaan. Siksi se oli vaarallinen ja uhkasi Imperiumia. Tasa-arvo, veljeys ja keskinäinen huolenpito olivat merkittäviä tekijöitä kristinuskon räjähdysmäisessä kasvussa. Kristinusko ei tarjonnut vain jotain tuonpuoleista toivoa paremmasta, vaan maanpäällisen Paratiisin!

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." - Jeesus Nasaretilainen (Matt. 20:20-28)


torstai, 12. elokuuta 2010

Vanunu 2

Ja nyt on jo sitten niin, että Vanunun webbisivu on alhaalla. Kuinkahan Facebook-profiilille käy. Kohta se on tätä menoa taas lukkojen takana. Ei ole hänen asiaansa auttanut politiikka, eikä uskonto. Kaikkia kampanjoita on käyty, mutta apu on ollut niukkaa - jopa olematonta.

Minä en muuten kaverin uskontilasta tiedä. Enkä taida olla monestakaan asiasta hänen kanssaan samaa mieltä. Katkeroituneesta yksilöstä tässä nyt kuitenkin on kyse. Eristys ulkomaailmasta ja oman kansan viha tekevät ihmeitä. Mutta se asia ei minulle kuulukkaan. Ei ole kristityn asia suunnata apunsa sen mukaan mikä on lähimmäisen maailmankatsomus tai hengellinen tila. Ei ole meidän asiamme tuomita - vaan vapauttaa! On loppujen lopuksi aivan Uuden Testamentin sanoman ydintä vapauttaa vangit vankiloistaan, eikä pelkästään hengellisistä sellaisista.

Update:

Sivu on jälleen pystyssä. Senttejä jonoon jos on. Meikällä ei ole.

keskiviikko, 11. elokuuta 2010

Vanunu

Tuli hieman epätodellinen olo, kun sain sähköpostin Mordechai Vanunulta.

Vanunu on mies, joka 80-luvulla paljasti Israelin ydinaseohjelman. Vanunun tapaus on melkoista tosielämän James Bondia. Siitä voitte lukea itse toisaalta, mutta linnareissunsa Vanunu on kuitenkin jo lusinut. Nyt hän elää hyvin rajoitettua elämää. Esim. kontaktit ulkomaalaisten kanssa ovat kiellettyjä. Kohtaaminen ulkomaalaisen kanssa johti viimeisimpään kolmen kuukauden linnareissuun, josta Vanunu pääsi vapaaksi sunnuntaina 8.8.2010.

Vanunulla on kuitenkin verkkosivut www.vanunu.com. Niitä voi ehkä kuvata sanoilla hellyyttävä tai inhottava. Miten vain. Verkkosivuilla on linkki PayPal-maksuun, jolla sivujen mukaan on tarkoitus tukea oikeudenkäyntikuluissa ja uuden elämän aloittamisessa. Sivuista ei oikein ottanut selvää, olivatko ne Vanunun itse kyhäilemät vai jonkun yhteyshenkilön. Eikä voinut poissulkea sitäkään, että sivut ovat jonkun aivan muun, jopa Vanunu-vastaisen, tahon tekemät. Kuitenkin linkit tuntuivat menevän kohdalleen, kun mm. Eileen Fleming nimisen kirjoittajan yhteys sivuihin oli selvä.

Päätin joskus alkukesästä lahjoittaa erittäin pienen "mikrolahjoituksen" Vanunun PayPal-tilille. Menisivät rahat perille tai ei, niin mitään suurta vahinkoa ei varmaankaan syntyisi. 

Tänään, muutama päivä vankilasta päästyään, Vanunun sähköpostiosoitteesta tuli huonolla englannilla kirjoitettu hieman sekava posti. En oikein ottanut pointista selvää. Mailissa käskettiin lähettämään seuraavalla kerralla paljon nollia ja ehdotti Suomeen Vanunu veroa kompensaatioksi 25:stä vankilavuodesta. Jos mailin takana on oikea Vanunu, niin sen voi ymmärtää sitä taustaa vasten, että mies on ollut kolmattakymmentä vuotta lukkojen takana ja vähintään tiukassa seurannassa. Toisaalta huumoriakin taisi olla mukana. Taustalla voi olla myös joku taho, joka haluaa mustamaalata Vanunun maineen. En toisaalta yhtään epäile sitä, etteikö noin pitkä linnareissu, sellaisen teon vuoksi minkä kokee oikeaksi, tekisi kenestä tahansa katkeraa sekopäätä.

Vastasinkin hänelle lyhyesti ja kerroin mikä on mikromaksujen idea. Vasta vastattuani muistin, että jos kyseessä todella on oikea Vanunu, hän ei ihan mitä tahansa varmastikkaan voi kirjoitella. Vai saako hän kirjoitella ollenkaan. Toisaalta mitään "valtiosalaisuuksia" ei vaihdettu, enkä tiedä mitä kaikkea kontaktikielto edes koskee. Esim. jos hän ei voi olla kontaktissa mailitse, miksi hänellä olisi mailiosoite nettisivuillaan? Mistään raskauttavasta ei ollut kyse, joten Mossad ja SuPo saavat ihan rauhassa lukea nuo mailit.

Silti hieman mieltä kalvaa, että mikä kaikki voi aiheuttaa hänelle ylimääräisiä vaikeuksia. Jos haluaa lahjoittaa hänelle rahaa, mitä kautta se pitää tehdä - vai voiko niin tehdä ylipäätänsä? Onko asiassa jotain eettisiä ongelmia? Oliko Vanunun teko oikeutettu? 

Update:

Eileen Fleming kertoi minulle, että mailin kirjoittaja todella on Mordechai Vanunu. Nyt kehotankin siis kynnelle kykeneviä ja erityisesti niitä joilla on halu auttaa veljeä uuden elämän alkuun, tekemään pienen lahjoituksen Vanunun PayPal-tilille. Pienikin lahjoitus on merkki siitä, että täällä pohjolassa välitetään.


perjantai, 2. heinäkuuta 2010

Kirjoitan kunhan kerkiän

UskoToivoRakkaus-foorumin sulkeuduttua olen tietoisesti pyrkinyt pitämään itseni poissa kaikilta keskustelufoorumeilta. No sehän nyt ei ole aivan onnistunut, mutta olen onnistunut pidättäytymään julkisesta kirjoittamisesta. Keskustelujen lukemisessakin on ihan tarpeeksi.

Tämä blogi on tietysti ollut retuperällä jo pitkään. Jonkinasteinen riittämättömyyden tunne tulee kun lueskelee enemmän luettuja blogeja. Viimeaikaiset kirjoitukseni eivät ole olleet mitään ehdottomia ässiä. Se johtuu osittain siitä, että päässäni surraa niin monta erilaista aihetta, että on jo hankala ottaa otetta mistään. Kaikesta tuskin saan aikaiseksi kirjoittaa, mutta surinan vaimentamiseksi joutunen jotakin kuitenkin naputtelemaan tässä vielä joskus. Ehkä pitäisi myös kiinnittää huomiota blogin ulkonäköön.

Tällä blogillahan on oikeastaan kaksi tarkoitusta.

1) Selventää uskonasioita itselleni. Kirjoittaminen selkeyttää ajatteluprosessia. Lopputulos voi olla koulimaton ja raaka, joskus virheellinen (joissakin tapauksissa ns. "harhaoppinen"), mutta ainakin se heijastalee sitä minkä oikeaksi koen. En käytännössä oikolue tai "toimita" näitä tekstejä, vaan kirjoitan mitä mieleen tulee.

2) Muistuttaa samantyyppisistä asioita kelaaville, että täällä ollaan. Uskovaisilla on paha tapa juntata ajatusmaailmat yhteneväisiksi, mikä aiheuttaa orpouden tunnetta niille, joiden ajatukset ja usko eivät mahdukkaan muottiin. Tämä ongelma kohtaa niin uskovaisia kuin ei-uskovaisiakin. Vaikka olisin muine "teologioineni" kuinka väärässä, niin tärkeimmäksi asiaksi koen liehuttaa lippua sen puolesta, että tähän "kristinuskoksi" kutsuttiin salaseuraan mahtuu äärettömän paljon erilaisia näkemyksiä. Jumala ei sulje Valtakunnan ovea.

Aika kivoja kristillisiä blogeja Suomestakin nykyään löytyy, mutta aukkoja on edelleen. Esimerkiksi Kotimaa24 on mainio portaali, mutta sieltäkin jotain tuntuu puuttuvan vaikka papit ja muuten fiksut ihmiset kirjoittelevat joskus viisaita - joskus ei niin kauhean viisaita. Minä näen kristinuskossa jotain sellaista mikä on ehkäpä niin radikaalia, että sitä on liki mahdoton pukea sanoiksi. Siksi pitää pilkkoa ajatuksia ja kirjoittaa asioista edes "sinnepäin".

Olen meinaan viime aikoina tutkinut erityisen paljon pasifismia ja suhdetta politiikkaan kristillisestä näkövinkkelistä. Vaikka kyseessä on vain yksi kristinuskon osa-alue, sitä kautta avautuu melkoinen nivaska teologiaa ja radikalismia, joka valtavirran uskonnollisuudesta on uupunut oikeastaan aina. Aihepiiristä löytyy jonkin verran kirjoituksia Suomeksi, mutta ne ovat joko hengästyttävän akateemisia ja super-älyllisiä tai jättävät huomiotta joitakin ihan perusasioita. Tämän havainnon olen tehnyt sekä etsimällä ihan nettisivuja, blogeja ja foorumikirjoituksia. Siksi olen ajatellut paikata aukon. Lähinnä kai siksi, että vaimokulta saisi lukea mitä se ukko kelailee ja lueskelee. :)

keskiviikko, 2. kesäkuuta 2010

Tämän maailman ruhtinas

Paholainen vei Jeesuksen korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman valtakunnat ja sanoi: "Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon. Jos kumarrat minua, tämä kaikki on sinun." Jeesus vastasi: "On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'"
Luuk. 4:5-8

Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole
Jeesus opetuslapsilleen Joh.14:30

Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia.
Paavali Ef.6:12-14

Vaikka joskus nuorempana luin Raamattua kuin kauhukertomusta lopunajoista, en ole sen koommin viitsinyt ottaa hirveän vakavasti höyrypäiden julistuksia siitä miten se ja se on varma merkki jostakin. Ihminen ei voi aikoja tietää. Vain arvailla. Siksi koitan ajatella niin, että aina pitäisi olla "valmis" ja, että taistelu paremman maailman puolesta jatkuu oli "loppu" tulossa sitten huomenna tai tuhannen vuoden päässä.

Israelin väitetty osuus lopunajan tapahtumissa on osasyy sille miksi Israelin kohtalo on krisityille, erityisesti evankelisille, tärkeä. Raamatun kuvaukset voidaan tulkita niin monitahoisesti, että niistä on vaikea sanoa mitä aikaa ne kuvaavat ja mistä on oikeastaan kyse. Ja kun on niin monitahoisesta kirjasta kuin Raamattu kyse, ei liene mahdotonta sekään, että kuvaukset viittaavaatkin useampiin historiallisiin tapahtumiin ja aikakausiin.

Silti Israelin maanantaina otsikoihin tuonut tapaus sai ajatukseni liikkeelle. Tämä onkin kenties pisin blogikirjoitukseni ikinä. Avustuslaivalle rynnänneet kommandot tappoivat ainakin yhdeksän, joidenkin lähteiden mukaan jopa 19 ihmistä. Uutisen kuullessani en voinut olla ajattelematta miten tapaus vaikuttaa Israelin julkisuuskuvaan. Propagandamylläkkä tapauksen syistä ja seurauksista lähti välittömästi liikkeelle. Disinformaatiota, valheita, propagandaa, vihaa ja katkeruutta levisi erityisesti internetin välityksellä poskettomat määrät. Koko tarina vaikutti järjettömän typerältä ja vahingolliselta kaikkien kannalta.

En halua olla salaliittointoilija, mutta koko juttu haisee. Kuka tai mikä on tälläisen takana? Miten nuo Raamatun lainaukset tähän asiaa liittyvät? Pohditaanpas. Asiassa on paljon puolia ja yksityiskohtia, joten onnistun raapaisemaan vain pintaa. Olen kuitenkin jakanut asiat pienempiin paloihin, että joku ehkä jaksaisi lukeakkin.


Provokaatio

Totta kai Flotilla on provokaatio. Humanitääristä apua suurempi funktio on muistuttaa Gazan saarrosta. Tätä tuskin kieltää kukaan. Kyse ei kuitenkaan ollut pelkästään Palestiina-intoilijoista vaan mukana oli myös ihan vain ihmisoikeuksista, lähimmäisistä ja rauhanasiasta kiinnostuneita. Tunnettuja henkilöitä oli mukana tietysti siksi, että tapahtuma saisi näkyvyyttä.

Israelissa toimii lukuisia järjestöjä, jotka ajautuvat konfliktiin Israelin valtaapitävien kanssa. Nämä järjestöt saavat turpiinsa Israelin mediassa (kuten EAPPI) ja välillä käy niinkin, että ulkomaalainenkin aktivisti pääsee hengestään. Rauhanaktivistien tilanteestahan kirjoitin jo aiemmin.

Terroristit

Israelin media alkoi välittömästi rummuttamaan miten turkkilaisella avustusjärjestöllä IHH:lla on yhteyksiä Hamasiin ja -tattadaa- Al-Qaidaan. Tämän tyylisiä väitteitä on vaikea ampua alas. Hyvin nopeasti tiedettiin myös kertoa, että laivoilla laulettiin antisemitistisiä lauluja. Avustussaattuen osallistujista haluttiin luoda kuva Israelille vihamielisinä terroristien hännystelijöinä - tai vähintään naivena höynäytettävinä.

Gaza

Laivalla ollut yhdysvaltalainen poliitikko ja aktivisti Cynthia McKinney pidätettiin ja vangittiin taannoin koska tämä yritti viedä värikyniä gazalaisille lapsille. Mediassa usein jätetään huomiotta, että Gazan saarrossa ei ole kyse pelkästään aseiden viemisestä Gazaan Hamasin käsiin. Saarron tarkoituksena on kurjistaa gazalaisten tilanne niin, että he kääntyisivät Hamasia vastaan. Ongelma on se, että saarto ei toimi. Gazalaisten tilanne kurjistuu epäinhimilliselle tasolle, eikä Hamasin suosiossa näy laantumisen merkkejä. Oikeastaan Gazalaisilla ei ole mitään mahdollisuuttakaan kääntyä Hamasia vastaan, koska keinoja yhteisrintaman rakentamiseen ei ole. On huomiotavaa, että nyt puhutaan ihmisistä joille ei saa viedä mm. kirjoitusvälineitä. Lohduttomuus lieneekin paras sana kuvaamaan Gazan tilannetta. Tai sitten ... äänenlausumaton syy saarrolle olisikin ihmisten ajaminen sieltä pois.

Flotilla-laivojen lastina oli niinkin kauheita asioita kuin leluja, lääkkeitä, pyörätuoleja - ja kirjoitusvälineitä. Oli selvää, että Israel taatusti tiesi tämän. Laivat olivat käyneet neljän maan tullin läpi ja kaiken lisäksi niillä oli käynyt ulkopuolisia tarkkailijoita. Israel oli omien sanojensa mukaan tarjonnut mahdollisuutta viedä lasti perille maitse, mutta järjestöt tietävät kertoa, että aikaisempien laivojen lasti on mm. kylmästi tuhottu. Gazan saarto vaikuttaakin olevan Israelille ennemmin periaatekysymys.

Sota verkossa

Laivoilla oli joitakin toimittajia. Kommunikaatio katkaistiin hyökkäyksen hetkellä. Pitää muistaa, että Israelin sotateknologia on maailman huippua ja heiltä löytyy laitteet myös langattoman tiedonvälityksen katkaisemiseen.

Siitä kuka kahakan aloitti löytyy kaksi versiota. IDF:n nopeasti julkaisema video hyvin selvästi näyttää kuinka sotilaiden kimppuun hyökätään. Myöhemmin julkaistiin toinen video joka on peräisin laivan valvontakameroista. Videot vaikuttavat raskauttavilta, mutta voiko kuvaan ikinä luottaa? Fakta on, että Israelilla on propagandakoneisto, jolta onnistuu suttuisen videon tekeminen leikiten.

Samalla kun Israel vyörytti syytä selkkauksesta kuoleille, erityisesti arabien, muslimien ja vasemmistolaisten viha Israelia kohtaan roihusi. Twitter kohisi ja foorumeiden kommentit pursusivat vihaa. Joukossa oli kommentteja, joissa Israelille toivottiin nopeaa loppua.

Hasbara-joukot tekivät vastaiskun ja netti täyttyi nopeasti turhankin hyvin muotoilluista Israelin puolustuksista. Osa oli aivan aitoa ymmärrystä Israelin kannalle, mutta osa oli silkkaa bullshittiä. Israelin cyberjoukkojen vahvuudesta ei ole tietoja, mutta arviot vaihtelevat 10000:n-20000:n välillä. Mutta ei pidä luulla etteikö Israelin vastustajilla olisi vastaavaa toimintaa myös. Verkossa ei tarvitse olla edes oikea ihminen, että voi tehdä vaikutuksen. Osa varsinkin Twitterin viesteistä vaikutti toimivan kuten roskapostirobotit.

Vihan kohteeksi ei joutunut pelkästään Israel. Israelilaisilla foorumeilla ehdittiin julistaa kuolemantuomioita kaikille rauhanaktivisteille - terroristeja kun ovat. Todellisten rauhanaktivistien asialle tapahtuma oli yhtälailla PR-tappio, kuin Israelillekkin.

Tiedon kulku

Tiedonkulun estämisen lisäksi IDF otti haltuunsa kaikki aktivistien tallennusvälineet. Samoin suurinta osaa aktivisteista pidettiin tallessa juuri sen taktisen ajan, että IDF saa oman kantansa nopeasti julki. IDF ymmärtää nykyaikaista tiedonvälitystä ja videot tapahtumasta julkistettiin ensin YouTubessa ja sitten vasta muissa tiedotusvälineissä.

Käytännössä vastakkain ovat siis aktivistien sana ja IDF:n todistusaineisto tapahtumasta.

Jos aktivistit ovat oikeassa?

Israel haluaa tehdä selväksi, että sille eivät hipit ryttyile ja päättää tehdä Flotillasta varoittavan esimerkin. Israel ei ole ennenkään kaihtanut kovia keinoja ja se on yleensä päässyt varsin vähällä tökeröistäkin tempuista. Yhdysvaltalaisten viettäessä "Memorial Day":tä ja maailman ihmetellessä Meksikonlahden öljyvuotoa ja Kreikan talouskriisiä Israel voi vähin äänin suorittaa pienen operaation. Hyökkäys on etukäteen suunniteltu ja puolustuksen materiaali on valmiiksi laadittu. Kuolonuhreja tulee enemmän kuin oli suunniteltu.

Mutta. Vaikka Israelista uskoisi mitä, tässä ei ole järjen hiventä. Korkeintaan voisi uskoa sen, että sotilaat kohtasivat jonkinasteista vastarintaa ja ylireagoivat. Ja koska IDF ei tee virheitä, vahinko haluttiin korjata mediasodalla.

Aseet

Aktivistit ovat kertoneet kuinka sotilaat hakivat "todistusaineiston" laivan keittiöstä. Medialle esitelty asearsenaali löytyy myös meidän kahden hengen talouden keittiöstä. Mavi Marmara on kuitenkin iso risteilyalus. Aseina esiteltiin myös ritsoja ja marmorikuulia, jotka toki sattuvat kun osuvat esim. silmään, mutta taisivat olla kuitenkin leluiksi tarkoitettuja. Raskauttavana todistusaineistona esiteltiin myös Punaisen puolikuun merkillä varustettuja luotiliivejä. Logiikka menee ilmeisesti niin, että rauhanaktivistin kuuluu kiltisti ottaa luoti keuhkoon.

Israelin ystävät ovat tietysti riemuinneet koska todistusaineisto aukottomasti kertoo Israelin tehneen aivan oikein. Toisaalta jos Israel olisi tässä niin kauhea pahis, se olisi varmasti keksinyt jotain mielikuvituksekkaampaa. Esimerkiksi ihan oikeita aseita. Väitetyt aseet eivät siis todista yhtään mitään.

Jos IDF on oikeassa?

On hyvin mahdollista, että Mavi Marmaralla joukko kuumakalleja todellakin hyökkäsi alukseen laskeutuneiden sotilaiden kimppuun. Isoon laivaan mahtuu monenlaista porukkaa. Tässä on useampia vaihtoehtoja.

1) Joukossa oli porukkaa joka ei ollut sisäistänyt väkivallattomuuden periaateetta ja veti herneen nenään Israelin joukkojen lähestyessä. He improvisoivat itsellensä aseet (rautaputket) ja etsivät käsiinsä jokaisessa laivassa löytyviä työkaluja ja keittiöstä veitsiä yms.

Pahaa aavistamattomat merisotilaat laskeutuvat alukseen mukanaan värikuula-aseet ja joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Joku hyökkääjistä varastaa sotilaalta pistoolin ja ampuu. Henkikultaansa suojellakseen sotilaat ampuvat sekavassa tilanteessa yhdeksän ihmistä.

2) IHH:lla todellakin on yhteyksiä "pahiksiin" ja se suunnitteli operaation Israelin pään menoksi. Ei tarvita montaakaan "marttyyriksi" hinkuvaa, kun onnistutaan provosoimaan tulitaistelu, joka saa Israelin näyttämään pahikselta. Sionistithan tekivät hieman vastaavan tempun 1947 briteille Exodus-laivalla.

3) Takana on joku Linux-ohjelmoijilta näyttävien partasuiden terroristijärjestöjä paljon pahempi taho. Iran? Muslimimaiden salaliitto? Suurvaltapolitiikkaa pelaava Venäjä? Joku Israelinkin politiikkaan soluttautunut taho?

Varmaa on kuitenkin se, että pienikin joukko riittää aiheuttamaan tälläisen sotkun. Flotilla-saattuetta on haluttu mustamaalata, mutta suurin osa matkustajista ja järjestäjistä on ihan aidosti huolissaan lähimmäisistä ja vastustaa terrorismia siinä missä kuka tahansa.

Jos sotilaiden kimppuun todella hyökättiin, taustalla on taho joka ei pidä sen enempää Israelista kuin ihmisoikeuksista tai rauhanaatteestakaan. Mikäli aktivistien tarinoihin on uskominen, loppupäätelmä on aivan sama.

Häh?

Tapahtuma on tappio sekä Israelille, että oikeille rauhanaktivisteille. Israel ollaan valmis eristämään ja pasifistille toivotaan kuulaa kalloon. Lähi-idän rauhanprosessille kasvava Israel viha ja ruohonjuuritason rauhantyön mitätöinti ei tiedä hyvää.

Jos Israelin versiossa on totuutta edes siteeksi, voidaan ajatella, että kyseessä oli ovelasti laskelmoitu näytelmä, jossa Israel saatiin pelaamaan oma osansa. Luin jostain, että IDF olisi itseasiassa tunnustanut, että kyseessä oli huonosti suunniteltu operaatio.

Sotahullut

Pyydän anteeksi raflaavaa termiä, mutta Israel toimi Flotillan suhteen juuri kuin siltä oli lupa odottaa. Vaikka monia vaihtoehtoja asian ratkaisemiksi oli Israelin hallinnossa pohdittu, se päätti iskeä rauhanomaisiin aseettomiin siviilialuksiin erikoisjoukoilla yöllä. Vaikka tarkoitus saattoi hyvinkin olla hoitaa tilanne ilman verenvuodatusta, niin millä tavoin sotilaiden käyttö auttoi siinä asiassa? Aktivistit kertovat, että sotilaat olivat käyttäneet voimaa myös muissa aluksissa kuin Mavi Marmaralla. Pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin ilmeisesti silti.

Väkivallattomia vaihtoehtoja olisi ollut vaikka kuinka paljon. Mutta saarron puolustaminen oli tärkeämpää.

Israelin voimapoliittikka ampuu Israelia itseään jalkaan jatkuvasti. Puolentoista vuoden takainen Operaatio Cast Lead aiheutti suunnatonta tuhoa niin Gazalle kuin Israelin maineellekkin. Se ei kuitenkaan heikentänyt Hamasia, eikä lopettanut raketti-iskuja. Kauempaa historiasta muistamme, kuinka Hizbollah syntyi Libanonin sodan seurauksena 80-luvulla - sodan jonka tarkoitus oli nujertaa PLO. Moni on jo unohtanut, että Hizbollahia yritettiin nitistää vielä 2006. Seurauksena toista tuhatta kuollutta ja miljardien vahingot.

Siis kuka?

Nyt kun on onnistuttu mustamaalaamaan Israelin lisäksi myös rauhantoiminta, meidän täytyy miettiä kuka tästä hyötyy. Miksi Israel sahaa omaa jalkaansa ja ammuskelee siviilejä yöllä kansainvälisillä vesillä? Miksi "rauhanaktivistit" heiluttelevat puukkoja?

Vaikka tämän nimenomaisen tapauksen aivoiksi paljastuisikin joskus kansainvälinen Israel-vastainen terrorismi tai jotkin poliittiset tekijät jotka vastustavat Israelia, niin se ei poista sitä tosiasiaa, että Israel ei ole syytön. Se on syyllistynyt ylilyönteihin ja voimankäyttöön jota on vaikea puolustella. Aivan kuin Israel jonkin näkymättömän voiman ohjatessa hankkisi itselleen vihollisia.

Taustalla täytyy olla joku joka vihaa rauhaa, Israelia ja ylipäänsä ihmisiä.

Tämän maailman ruhtinas

Tämän pitkän kirjoituksen alussa kerrotaan "Tämän maailman ruhtinaasta", joka on siis Saatana. Ymmärsi Saatanan personaallisena pahana, ihmisestä lähtöisin olevana pahuutena tai pelkkänä ajatuksena, niin eittämättä maailmassa on pahaa. Ja paha hallitsee tätä maailmaa. Se on hallinnut sitä aina.

Flotilla-tapauksen uhreista suurin osa, kuten myös avustusjärjestö IHH ovat turkkilaisia. Turkki on ollut Israelin kaveri, se on NATO-maa ja se on myös melko maallistunut demokratia. Se ei kuitenkaan estä Turkkia pommittamasta kurdeja. Samoja kurdeja, jotka Turkin liittolaisvaltion Yhdysvaltojen mielestä ovat hyviksiä, jos sattuvat olemaan Irakin puolella. Kurdien kohtelu osoittaa hyvin sekä Turkin, että Yhdysvaltojen kaksinaamaisuuden. Yhdysvallat aloittelee sotia ja esiintyy suurinpiirtein vapahtajana. Flotilla-tapaus nostattaa juopaa myös Israelin liittolaisten siis Turkin ja Yhdysvaltojen välille.

Irania johtaa käytännössä papisto. Maallinen presidentti on pähkähullu populisti joka heittelee Israel-korttia ja kieltää holokaustia kuin vajaamielinen. Ydinaseiden kehittämisestä ei kukaan ole varma, mutta selvää on, että Iranista virtaa rahaa Israelia vastustaville tahoille kuten Hizbollahille. Saudi-Arabia, joka on Yhdysvaltojen kaveri öljyn takia, on rikas maa, jossa kansa elää köyhyydessä. Sama maa hellii ankaraa islamintulkintaa.

Israelissa valtaa pitää suurinpiirtein puolustusministeri. On suorastaan ihme, että Israel ei ole hetkeen joutunut kahakoimaan muiden valtioiden kanssa. "Kova kovaa vastaan"-politiikka vain vahvistaa sen vihollisia. Tietysti sisäisesti pienet pahat, kuten Hamas ovat pienempi paha kuin vaikkapa Iran. Voiman käytöllä Israel myös muistuttaa, että sille ei ryttyillä. Voimankäyttö on kuitenkin johtanut jatkuviin imagotappiohin ja jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Voimankäytöksi lasken myös Gazan saarron, siirtokunnat ja palestiinalaisten kohtelun.

Vain Tämän maailman ruhtinas voi keksiä näin kieron juonen. Se istuu päättävissä elimissä niin Yhdysvalloissa, Turkissa, Iranissa kuin Israelissakin. Se on ovela ja antaa hyvää jollekkin osalle ihmisistä, jotta he uskoisivat olevansa parempia. Muut se ajaa kärsimykseen, jotta he kokisivat olevansa hylättyjä. Kärsimys johtaa vihaan ja sotiin. Uskontoja se käyttää keppihevosena. Se antaa poliittikkojen, aktivistien, terroristien ja uskovaisten mennä halpaan. Se kuiskuttelee kuinka toiset ovat parempia kuin toiset. Se keksii oikeutuksia väkivallalle. Se valehtelee. Se pettää.

Se ei vihaa pelkästään Israelia. Se vihaa meitä kaikkia.

Eli...

Nyt pitää pysyä lujana. Israelia ei saa eristää, eikä sille saa asettaa pakotteita. Pakotteet eivät toimineet Gazassakaan. Miksi sitten Israelissa? Kollektiivinen rankaisu ei ratkaise asiaa. Ruohonjuuritason rauhantoiminta voi kokea takaiskuja, mutta ymmärtämällä, että nyt ei taistella ihmisiä vastaan, vaan jotain paljon katalampaa vastaan, voimme kenties saavuttaa jotain. Aseiden ja vihan EI saa antaa puhua.

Israelin pitää luonnollisesti tulla vastaan. Gazan saarron höllentäminen voisi olla hyvä alku. Jos nykyisestä tilanteesta haluaa hakea jotain hyvää, niin nyt on mahdollisuus, että Israeliin saadaan vähemmän liipaisinherkkä johto.

Meidän pitää kuitenkin ymmärtää, että emme voi odottaa ratkaisua hallituksilta, politiikalta tai asevoimilta. Aktivistijärjestöjenkin laita on vähän niin ja näin. Jumalan valtakunta ja Rauhan ruhtinas tulevat. Se on varma. Nyt me voimme jokainen toimia Jumalan valtakunnan lähetystöinä ja osaltamme hillitä vastakkainasettelua. Se on kovaa hommaa ja mahdollisesti vaarallistakin. Eikä se kenties ole kaikkien osa.

Silti tämä sota voitetaan sydän ja sielu kerrallaan.


sunnuntai, 9. toukokuuta 2010

Risti ja Rambo

Myin sieluni ja ostin vihdoin meidän talouteen taulutelevision. Elokuvien katsomiseen tuli kummasti taas mieltä, joten olen kuumeisesti koittanut bongata jotain katsomisen arvoista televisiosta. Töllöttimen uutuuden viehätyksen vielä lumotessa, päätin pinnistellä hereillä ja yrittää katsoa perjantai-iltana puolen yön jälkeen alkaneen Rambon. Se kun tuli teräväpiirtona, eikä sitä vähempää enään oikein haluaisi katsellakkaan.

Pikkupoikana Commando ja Rambo olivat kovia pätkiä. 80-luvulla oli paljon toimintasankareita, jotka kovin keinoin toteuttivat oman käden oikeutta ja pahiskuolemien laskeminen oli meidän lasten suurta hupia. En kuitenkaan ikinä erityisesti mieltynyt niiden hurmehenkiseen maailmaan. Näin jälkikäteen ajatellen ihan hyvä niin, koska aika pöljiä miehenmalleja sellaiset väkivaltaiset lihaskimput olivatkin. En siis odottanut Rambon eläkepäivien kuvauksesta mitään mullistavaa elokuvaelämystä tai mielenjärkyntää, vaan ihan vain viihdettä ennenkuin nukkumatti vie mailleen. Myönnettäköön, että nukkumatti yllätti kesken verikekkereiden, mutta niin John Rambokin yllätti.

Rambo?

Tämän blogin kolmen lukijan joukossa on sen verran kummallista ja yllättävää porukkaa, että lienee tarpeellista lyhyesti kertoa kuka on Rambo. Rambo, jota näytteli Sylvester Stallone, oli yksi 80-luvun ikonisimpia toimintasankareita. Tämä Vietnamin veteraani oli valtava muskelikasa ja täydellinen tappokone. Rambo taisteli toki aina "hyvien" puolella, mutta porukkaa lakosi ketoon siihen tahtiin, että hyvyydestä voitiin olla montaa mieltä. Ramboissa oli mielettömän tappamisen ohella tietynlainen murheellinen pohjavire. Varsinkin ensimmäinen Rambo-elokuva kuvaa myös sotaveteraanin ahdistusta ja sopeutumattomuutta. Rambo oli itsekkin tietynlainen uhri. Silti elokuvissa mieleenpainuvinta oli erilaiset tappotavat ja mm. legendaarinen Rambo-puukko.

Rambo

Uusimmassa Rambo-elokuvassa (2008) hyvikset ja pahikset asetelma on alusta asti selvä. Pahis on Burman sotilasjuntta. Heidät kuvataan absoluuttisen pahoina ja turmeltuneita, kun taas kristitty Karen-kansa on uhri, jota kukaan ei auta - paitsi pieni joukko amerikkalaisia lähetyssaarnaajia, jotka pyytävät eläkepäiviään Thaimaassa viettävältä Rambolta apua päästäkseen rajan yli. Rambo ei usko lähetyssaarnaajien naiviin idealismiin, mutta jostain kumman syystä suostuu heitä kuitenkin auttamaan. Rambo saa porukan ainoalta naiselta pienen ristin muistoksi. Myöhemmin lähetyssaarnaajille käy tietenkin huonosti ja Rambon tappajan vaisto herää jälleen täyteen veriseen kukkaansa.

...

Risti

Rambo, tuo täydellinen tappokone ja kuoleman lähettiläs, lähtee sotaansa kädessään tuo pieni risti. Risti jonka on ilmeisesti tarkoitus symboloida uskoa tai jotain, symboloi Rambon kädessä kuolemaa. Rambo on paha hyvien puolella. Tappaminen on Rambolla verissä ja elokuvan viesti tuntuu olevan se, että tappaminen on välttämättömyys - kenties paha, mutta pakko. Kuoleman niittäessä elokuvassa satoaan aloin pohtimaan sitä, kuinka tämäkin elokuva jatkaa ehkä tahtomattaan sitä historiaa, jossa kristinusko on kuoleman uskonto.

Uskomme symboli on roomalainen teloitusväline. Kristillisen kuvaston kestoaihe on Jeesus ristillä tai kuolleena. Institutionaalisen kristinuskon historiasta löytyy vainoja ja sotia myös (ja joskus erityisesti) toisia kristittyjä vastaan. Ihmisten tappamisen oikeutukselle on keksitty mitä moninaisempia puolustuksia. Monet elämänmyönteiset ja elämää ylläpitävät asiat, kuten seksi ja erilaiset seksuaalisuuden ilmentymät, on historian saatossa leimattu pahoiksi. Jos joskus oli odotettavasti jotain kivaa, niin sitten Taivaassa, jonne päästäkseen on pitänyt täyttää tietyt ehdot. Monille kristinusko ei ole merkinnytkään muuta kuin pääsylippua Taivaaseen. Koska päästäkseen Taivaaseen on pitänyt ensin kuolla, on kuolema ollut aina läsnä. Ihmiselämä täällä maanpäällä ei ole ollut juuri minkään arvoista. Jumala ei vaikuta ihmisten elämään, vaan on pelkkä kosminen tuomari, joka sitten kuoleman jälkeen tarkastelee ollaanko oltu ihmisiksi. Hyvät pääsevät pälkähästä ja pahat kärtsätään. Kaikki on yhtä syntiä ja pahuutta ja lopulta kuolemaa. Risti pelastaa - jos pelastaa.

Missä tälläisessä kristinuskossa on se Elämä, josta Jeesus puhui? Olemmeko keskittyneet kuolemaan ja kuolemanjälkeiseen elämään niin paljon, ettemme näe ja osaa ottaan vastaan sitä Elämää, jonka Jeesus meille jo tässä ajassa ja tällä nimenomaisella maapallolla meille tarjoaa? Kun kristinusko alkoi keskittymään ristiinnaulitsemiseen, se teki tavallaan kuolemasta palvonnan kohteen. Jeesus oli kenties ylösnoussut, mutta hän ei ollut täällä. Aivan sama vaikka Jeesus olisi ollut edelleen haudassa.



Elämä


Raamatussa Elämä ja Kuolema tarkoittavat muutakin, kuin mitä arkikielessä niillä tarkoitetaan. Jesajan kirjassa on kuuluisa jae: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. (Jes. 9:1) Hesekiel saa näyn laaksosta joka on täynnä kuolleiden luita, jotka heräävät eloon. (Hesekiel luku 37) Samassa luvussa annetaan näylle myös selitys: luut ovat Israelin kansa. Jeesus puhuu elämästä ja toisaalta viittaa maallisessa mielessä hyvinkin eläviin ihmisiin kuolleina. Kun Raamattu puhuu uudesta elämästä, sillä tarkoitetaan uutta alkua tässä samassa maallisessa elämässä. Aivan samoin synnin seuraus eli Kuolema, kohtaa myös meitä jo tässä ajassa. Taivas ja Helvetti, Elämä ja Kuolema ovat todellisuutta täällä maan päällä.

Ensimmäisen vuosituhannen kristillisessä kuvataiteessa ei ole kuvattu ristiinnaulitsemista. Ensimmäisellä vuosituhannella Jeesus oli elävä ja hengittävä hahmo, Hyvä paimen - Paratiisissa. Ja Paratiisi ei ole pilven reunalla vaan täällä maan päällä, siellä minne Jumala sen aikojen alussa teki. Vaikka meidät on kerran karkotettu Paratiisista Kuoleman valtakuntaan, niin Jeesus on tie takaisin.

Hyvä paimen

Paratiisi ja Taivasten valtakunta ovat todellisuutta tässä ja nyt. Jeesus on ylipuutarhuri ja Elämä on se johon meidät on kutsuttu ja jota meidän on tehtävä levittää. Tämä pallo voisi olla kaikille Paratiisi. Jonain päivänä se sitä vielä on. Sitä ennen Jumalan valtakunta leviää pienin askelin sydämistä sydämiin. Jeesus sanoikin: "Jumalan valtakunta on sisällä teissä."

Rambo-puukolla ei Jumalan valtakunta leviä. On aika tehdä meillä länsimaissa selväksi, että kristityillä todella on mahtavammat aseet - Elämän ja Hengen aseet. Ehkä tarvitaan kärsimystä, lamaa, terrorismia ja tuhkapilviä ja ties mitä, että ihminen osaa kaivata todellista Elämää - sellaista, jossa onni ei tule taulutelevisiosta.

tiistai, 2. maaliskuuta 2010

Mitä kristityt edellä, sitä muslimit perässä

Etsiessäni aineistoa edelliseen Kompastuskivi-juttuun, vastaani tuli yllättävä supersankarisarjakuva.

The 99
on islamilaisista arvoista nouseva supersankarisarjakuva, joka yrittää kuroa idän ja lännen välistä juopaa umpeen. Muhammed-pilapiirroskohun myötä huomiota saanut julkaisu on poikimassa jo animaatiosarjaa ja teemapuistoa.

Jos ymmärsin oikein The 99 on itä-länsiyhteistyötä. Käsikirjoitus tulee Lähi-idästä, kun taas piirrostyö on länsimaista. Tyylillisesti The 99 ei juuri eroa tämän päivän Marveleista tai muista valtavirran supersankarisarjakuvista. Valtavirran sarjakuvissahan uskonto tai oikeastaan minkäänlainen elämänkatsomus ei ole saanut näkyä. Disneyn sarjakuvien maailmat ovat hyvä esimerkki tästä. The 99 kosiskelee selvästi valtavirtayleisöä, joten kovin näkyvässä roolissa Islam ei vaikuta olevan. Pääosassa ovatkin 99 Allahin ominaisuutta, joita ovat siis jalomielisyys, armollisuus, viisas jne.


The 99 ei edusta radikaalia jihadia tihkuvaa Islamia, vaan päinvastoin yrittää tuoda esiin Islamin lähimmäistä rakastavaa puolta. Itseasiassa sarjan luojan, tohtori Al-Mutawan mielestä Islamin ovat kaapanneet fundamentalistit ja kaiken maailman osama-bin-ladenit. Ajatus siitä, että yksi porukka on kaapannut uskonnon omakseen, on itseasiassa myös monien kristillisten tahojen esittämä. On hyvin lohdullista, että myös islamilaisessa maailmassa on samanlaista liikehdintää. Ei olekkaan ihme, että 99 on kohdannut vastustusta myös islamilaisten konservatiivien taholta. Suosion myötä vastustus on toki laantunut.

Käännyttämisestä ei myöskään tunnu olevan kyse. Enemminkin tekijöillä on halu parantaa kuvaa omasta uskonnostaan, joka kieltämättä ei ole mediassa aina paras mahdollinen. Al-Mutawa kertoo:
"Kerroin animaation käsikirjoittajille, että vasta sitten kun juutalaiset lapset pitävät 99:n hahmoja juutalaisina, kristityt kristtyinä, muslimilapset muslimeina ja hindut hinduina, voin pitää visiotani täytettynä."

Sarjan arvomaailma onkin yleismaailmallinen. Arvojen ja moraalin suhteen uskonnoilla onkin hyvin vähän eroa. Islamin kristilliset juuret onkin hyvä muistaa, eikä pidä tehdä helppoja yleistyksiä radikaalien höyrypäiden jutuista. Islamista uskontona saa toki olla mitä mieltä vain. Mutta ei tee varmasti hallaa kristinuskonkaan asialle korostaa yhteisiä hyviä arvoja. Nythän kristinusko Lähi-idässä on jotakuinkin sama asia kuin USA:n pommikoneet.

Kunnollisia kristillisiä supersankaritarinoita ei oikein ole. (Muutamia yritelmiä on ollut, joista 99 lienee ottanut oppia.) Mutta eipä ole paljon mitään muutakaan. Oikeastaan suurin osa sarjakuvista, elokuvista, musiikista yms. yms. mitä kristilliset tahot tuottavat on suunnattu joko a) muille kristityille b) käännytettäville. Poikkeuksia toki on. Mutta sellaista ihan vain kristillisyyttä positiivisessa mielessä kuvaavaa tarinaa, joka on suunnattu ihan kaikille, eikä opeta tai tuputa, ei oikein ole. Jostain Äiti Teresasta on tehty parikin mangaa, mutta niissäkin on opettava meininki. Joku voisi tehdä sarjakuvaromaanin vaikka Dietrich Bonhoefferista. Noin niinkuin jos jotain "aikuisempaa" haetaan. Mutta, se mitä 99 on keksinyt on markkinat. Jos joku myydään otsikolla kristllinen tai islamilainen, niin myynti ei pelaa. Ehkä joku keksii vielä jotain yhtä menestyvää, mutta kristillistä. Jospa kertoisi vielä ohessa Jeesuksestakin.


Viime vuosien kovin kristillinen supersankarihan taitaa olla lapsille suunnattu Bibleman... Jep... jep..

Bibleman

Toivoa sopii, että vaikkapa Kompastuskivet kasvaisivat joku päivä vielä isoksi.